Näin lievität lapsen yskää 7 vinkin avulla - Äitiyden Ihme
 

Näin lievität lapsen yskää 7 vinkin avulla

Näin lievität lapsen yskää 7 vinkin avulla

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vanhempien pahimpia vihollisia ovat erilaiset flunssat, nuhat ja muut taudit, joista lapsi joutuu kärsimään. Virusperäistä flunssaa ei voida varsinaisesti parantaa, mutta olemassa on monia keinoja, joiden avulla lapsen oloa voidaan helpottaa hänen sairastaessaan. Tässä artikkelissa esittelemme seitsemän vinkkiä, joiden avulla lievität lapsen yskää.

Näin lievität lapsen yskää

Yksikään vanhempi ei halua nähdä lapsensa sairastavan. Yskä voi olla todella ärsyttävä oire etenkin pitkittyessään ja nukkumaan mentäessä. Valitettavasti yskään ei ole olemassa varsinaista parannuskeinoa, mutta oireita voidaan pyrkiä helpottamaan erilaisten keinojen avulla.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että yskän tehtävä on poistaa hengitysteistä limaa, minkä vuoksi yskimisen lopettaminen voi olla jopa haitallista.

Näin lievität lapsen yskää 7 vinkin avulla
  • Höyryhengitys. Höyryhengityksen teho perustuu höyryn limaa ohentaviin ominaisuuksiin. Lapsen olo helpottuu, kun lima lähtee liikkeelle. On muistettava, että etenkään lapsen tapauksessa käytettävä vesi ei saa olla kiehuvaa, sillä se voi aiheuttaa palovammoja. Lämmin suihku onkin turvallisempi vaihtoehto. Lapsen yöllisen yskän helpottamiseen voidaan kokeilla myös ilmankostutinta.
  • Nesteytys. Nesteiden nauttiminen paitsi ehkäisee lapsen kuivumista, auttaa myös pitämään limakalvot kosteina, mikä voi helpottaa yskäoireita.
  • Yskänlääkkeet. Vaikka yskänlääkkeet eivät parannakaan yskää, voivat ne joissain tapauksissa lievittää pitkittyneen ja ärsyttävän yskän oireita. Yskän lääkehoito tarkoittaa kuitenkin yleensä yskän aiheuttajan hoitoa, ei niinkään itse yskän hoitoa.
  • Inkivääritee hunajalla ja sitruunalla. Hunajalla ja sitruunalla maustettu inkivääritee tekee hyvää kurkulle, ja tämän tehokkaan trion sanotaan olevan pettämätön luonnollinen parannuskeino. Eikä mikään ihme, sillä sitruunalla on antioksidanttisia ja antibakteerisia ominaisuuksia ja hunajalla antiseptisiä ominaisuuksia. Inkivääri sen sijaan avaa lapsen sieraimia, säätelee kehon lämpötilaa ja on loistava ekspektorantti. On kuitenkin muistettava, että alle vuoden ikäisen lapsen ei tule nauttia hunajaa. Ylipäätään kuumien juomien nauttiminen turruttaa kurkunpäätä, mikä alentaa yskärefleksiä.
  • Piparminttu. Perinteisiä yskän lievitykseen käytettyjä yrttejä, kuten piparminttua, voidaan kokeilla myös lapselle, kunhan yrtin vahva maku ei ärsytä lasta.
  • Propolis. Propoliksen eli mehiläiskittivahan sanotaan lievittävän yskää ja olevan erinomainen apu erityisesti limaisen yskän hoidossa. Suosittelemme kuitenkin keskustelemaan lääkärin kanssa ennen tämän valmisteen käyttämistä.

Seitsemäs vinkki lapsen yskän lievittämiseen on hieronta, josta kerromme seuraavaksi.

Hieronta lievitä yskää ja hemmottelee lasta

Näin lievität lapsen yskää 7 vinkin avulla
  • Hieronta mentolivoidetta hyödyntäen. Mentolia sisältävän voiteen hierominen rinnan ja selän alueelle vapauttaa lääkitseviä höyryjä ja vilkastuttaa paikallista verenkiertoa. Voidetta suositellaan vain yli 2-vuotiaille lapsille. Yli 6-vuotiaat lapset voivat myös hengittää voiteen sisältämiä eteerisiä öljyjä kuumasta vedestä, mikä helpottaa tukkoista oloa.
  • Selkähieronta. Lapsi asetetaan makaamaan vatsalleen, minkä jälkeen hänen selkärankaansa hierotaan pituussuunnassa vyötäröstä hartioihin päin. Tämän jälkeen lapsen kylkiluita taputellaan kevyesti sormenpäillä, aloittamalla keuhkojen alapuolelta liikkuen ylöspäin. Lopuksi lapsen kannataa istua pari-kolme minuuttia, mikä auttaa avaamaan kurkkua.
  • Höyrykylpyyn yhdistetty hieronta. Lapsen kanssa voidaan istua kylpyhuoneessa, missä kuuma suihku laitetaan valumaan niin, että huone täyttyy lämpimästä höyrystä. Lapsen selkää taputellaan varovasti keuhkojen ympäriltä pitäen käsi kuppiasennossa.

Mitä menetelmiä teidän kotonanne käytetään lapsen yskän lievittämiseen? Olivatko yllä kuvatut menetelmät jo entuudestaan tuttuja?


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Fischer J, Dethlefesen U. Efficacy of cineole in patients suffering from a cute bronchitis: a placebo-controlled double-blind trial. Cough. Noviembre 2013. 9 (1): 25.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.