Imetyksen vaikutus painoon - myytti vai fakta? Äitiyden ihme
 

Imetyksen vaikutus painoon

Imetyksen vaikutus painoon

Viimeisin päivitys: 07 lokakuuta, 2018

Äitiys tuo mukanaan muutoksia ja yllätyksiä, ja imetys on yksi osa kehon muutosprosessia.  Imetyksen on tutkittu olevan hyödyllistä niin vauvalle kuin äidillekin. Yksi hyödyistä on imetyksen vaikutus painoon, sillä usein imetys auttaa palauttamaan äidin kropan raskautta edeltävään kuntoon, tai ainakin lähelle sitä. Vaikka yleensä imetys vaikuttaa painoa laskevasti, joissain tapauksissa äidin paino on noussut imettämisen myötä.

Imetyksen vaikutus painoon – mitkä tekijät vaikuttavat?

Vaikka kuinka toivoisi, että rintamaidon rasvaisuus olisi peräisin reisien rasvavarastosta, näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Maidontuotanto on yhteydessä äidin ruokavalioon, hormoneihin ja lukuisiin muihin tekijöihin, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä painosi kanssa.

Jos laihdut imettäessäsi, kyse on enemmänkin siitä, kuinka paljon kaloreita keräät syömällä ja kulutat imettämällä. Valloillaan on ajatus siitä, että imetys estäisi ylipainon kertymisen, mutta näin ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa. Jotkut naiset kertovat keränneensä lisäkiloja imetysaikana ja ihmetelleensä, miksi näin käy heille, mutta ei kuitenkaan kaikille.

Imetyksen vaikutus painoon – painonnousu

Tuottaessaan maitoa, naisen keho polttaa vähintään 550 kilokaloria päivässä. Miten on siis mahdollista, että paino nousee imettäessä? Vastaahan 550 kilokalorin kuluttaminen tunnin juoksulenkkiä!

Yleensä, kun kehon omia rasvavarastoja kulutetaan, paino putoaa. Silloin myös todennäköisesti syö terveellisemmin kuin normaalisti.

Tulee kuitenkin muistaa, että jokainen nainen on erilainen ja jokaisen naisen aineenvaihdunta on erilainen. Joillekin naisille kiloista eroon pääseminen on vaikeaa, vaikka he liikkuisivat ja söisivät terveellisesti, kun taas toiset naiset pudottavat painoaan ilman suurempia ongelmia.

imetyksen vaikutus painoon

Myös ruokavaliosi saattaa muuttua imetyksen myötä. Väsymys, uupumus ja elämäntilanteen rasittavuus voivat kulkea käsi kädessä paljon hiilihydraatteja ja sokeria sisältävän ruokavalion kanssa. Tässä elämäntilanteessa nainen saattaa tuntea itsensä normaalia nälkäisemmäksi ja väsyneemmäksi, mitä sitten käytetään oikeutuksena itsensä hemmottelulle.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että imetyksen aikana tapahtuva painonpudotus onnistuu ainoastaan löytämällä tasapaino ruokavalion sisältämien kalorien ja maidontuotantoon kuluvan energian välille. Jos syöt enemmän kuin kulutat, painosi nousee – tämä pätee kaikkiin ihmisiin, eikä ole väliä, imettääkö henkilö vai ei.

Jos näläntunne saa vallan, tulee syötyä suurempia annoksia. Tästä syystä asiantuntijat suosittelevatkin, ettei aterioiden välillä pidettäisi liian pitkiä taukoja, sillä tämä saattaa johtaa painonnousuun. Muista siis syödä säännöllisesti ja nauti terveellisiä välipaloja päivän pääaterioiden välillä.

Edellä mainitut seikat eivät kuitenkaan täysin selitä sitä, miksi jotkut äidit saavat lisäkiloja imettäessään. Painonnousuun saattavat vaikuttaa myös hormonit.

terveellinen ruokavalio imettäessä

Estrogeenipuutos saattaa johtaa painonnousuun imetyksen aikana

Kun naisen keho tuottaa maitoa, kuukautiskierto ei ole normaalinlainen, eikä nainen yleensä ovuloi – joskin tässäkin asiassa on poikkeuksia. Kun nainen ei ovuloi, hänen kehonsa vapauttaa tavallista vähemmän estrogeenia, mikä voi johtaa hitaampaan aineenvaihduntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kulutat lepotilassa vähemmän kaloreita kuin normaalisti.

Tässä tilanteessa kehosi saattaa myös kerätä normaalia enemmän nestettä, mikä saa olosi tuntumaan turvonneelta. Turvotus menee ohi, kunhan normaali kuukautiskierto jälleen alkaa. Raskaus aiheuttaa suuria hormonimuutoksia, ja synnytyksen jälkeen hormonitoiminnan tasoittuminen saattaa kestää jonkin aikaa.

Jotkut naiset kärsivät synnytyksen jälkeisestä kilpirauhasen tulehduksesta. Tämän vaivan myötä paino voi lasketa tai nousta, riippuen onko kyseessä kilpirauhasen liika- vai vajaatoiminta.

Useimmiten synnytyksen jälkeinen kilpirauhasen tulehdus puhkeaa noin 1,5 vuotta synnytyksen jälkeen, jolloin myös lapsen luonnollinen vieroittaminen rintamaidosta yleensä tapahtuu. Viidesosalla naisista tämä vaiva ei parane itsestään.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Muller JM., Enderle J., Bosy Westphal AB., Changes in energy expenditure with weight gain and weight loss in humans. Curr Obes Rep, 2016. 5 (4): 413-423.
  • Morselli E., Souza Santos R., Gao S., Ávalos Y., et al., Impact of estrogens and estrogen receptor in brain lipid metabolism. Am J Physiol Endocrinol Metab, 2018.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.