Parhaat lelut lapselle eri ikävaiheissa - Äitiyden Ihme
 

Parhaat lelut lapselle eri ikävaiheissa

Lelujen valitseminen ei ole helppoa, eikä yhdentekevää, sillä hyvät lelut edistävät lapsen kehitystä. Tällä kertaa kerromme sopivimmista leluista eri ikäisille lapsille.
Parhaat lelut lapselle eri ikävaiheissa
María Alejandra Castro Arbeláez

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Hyvien lelujen valitseminen lapsellesi saattaa olla vaikeaa, sillä kuten tiedät, leluvalikoima on nykyisin valtava, ja mukaan mahtuu tavaroita laidasta laitaan. Mielessä kannattaa pitää myös se, et tä leluista voi parhaimmillaan olla runsaasti hyötyä lapsen kehitykselle. Lapsen itsensä ei kuitenkaan ole helppo arvioida, mikä lelu on se kaikkein sopivin. Minkälaisia siis ovat parhaat lelut lapselle kussakin iässä, ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon, kun ollaan leluostoksilla?

Kun lapsi leikkii, hänen mielensä ja kehonsa toimivat yhteistyössä. Leikki opettaa lapselle sekä hänestä itsestään että myös muista. Jokainen uusi lelu tai leikki on uusi haaste tai testi, joka lapsen tulee läpäistä.

Parhaat lelut kehittävät lapsen kuulo- ja näköaistia, harjoittavat koordinaatiokykyä ja parantavat ryhtiä. Lelut voivat stimuloida lapsen älyllistä, motorista, emotionaalista ja sosiaalista kehitystä, ja tämän vuoksi leluja valittaessa tuleekin ottaa huomioon lapsen kasvun ja kehityksen vaiheet.

On tärkeää ymmärtää, että leikkien kehittyminen on vähittäistä ja jatkuvaa, ja jokainen vaihe perustuu lapsen aikaisemmassa vaiheessa kokemaan kehitykseen. 

Parhaat lelut lapselle

Turvallisuus ja kehitys

Lelut edistävät lapsen tasapainoista fyysistä, henkistä ja sosiaalista kehitystä. Leikkiminen on tapa oppia, sillä leikkiessä lapsi toimii tunteidensa pohjalta ja laittaa käytäntöön ne sosiaaliset roolit, joita hänellä tulee aikuisena olemaan.

On siis hyvin tärkeää, että lapsella on paikka leikkiä. Hänelle tulisi tarjota sopivat lelut aistien stimuloimiseksi ja kokemusten rikastamiseksi jo aikaisessa vaiheessa.

Yksi hyvin oleellinen asia lelujen valinnassa on turvalllisuus. Tietyn ikäisillä lapsilla on riski itsensä satuttamiseen tietyn tyyppisten lelujen kanssa. Vaikka suurin osa leluista ei todennäköisesti aiheuta vakavaa vahinkoa, pahimmissa tapauksissa huonot lelut ovat aiheuttaneet lapselle pysyvän vamman ja jopa kuoleman.

Tämä saattaa kuulostaa turhalta pelottelulta, mutta huonolaatuiset tai vääränlaiset lelut voivat saada aikaan raapaisuja, putoamisia, palovammoja, tukehtumista, jumiin jäämistä tai myrkytysoireita. Tämän vuoksi vanhempien tulee valikoida lelut tarkkaan ja varmistaa, että leikkiminen tapahtuu turvallisesti.

5 vinkkiä lapsen lelujen valintaan

  1. Lelujen tulisi olla lapsen ikä huomioon ottaen sopivia, ja niiden tulisi edistää erilaisten taitojen tai asenteiden kehittymistä.
  2. Lelujen tulee olla turvallisia. Niiden on syytä olla valmistettu sellaisista materiaaleista, että ne eivät repeä, rikkoudu tai pirstoidu. Etsi selkeän värisiä ja myrkyttömiä leluja. Mitä pienempi lapsesi on, sitä suurempia lelujen ja niiden eri osien tulee olla.
  3. Pidä lelut yksinkertaisina. Tällä tavalla lapsesi voi keksiä erilaisia käyttötarkoituksia leluilleen, mikä kehittää hänen mielikuvitustaan ja symbolien ymmärrystä.
  4. Lelujen olisi hyvä täydentää lapsen persoonallisuutta. Jos lapsesi on introvertti, voit kokeilla sellaisia leluja ja pelejä, jotka rohkaisevat häntä olemaan sosiaalinen. Tarjoa lapselle esimerkiksi pelejä, joihin tarvitaan useampi osallistuja. Jos taas lapsi on hyperaktiivinen, hänelle voivat sopia lelut, jotka auttavat parantamaan keskittymiskykyä ja kehittämään lapsen taiteellisuutta tai muita kykyjä.
  5. Muista, että liika määrä leluja voi tukahduttaa lapsen mielikuvituksen ja johtaa tylsistymiseen.
Millaisia ovat hyvät lelut?

Parhaat lelut lapsen eri ikävaiheissa

  • 0-6 kuukautta: Vauvat tarvitsevat huomion vangitsevia leluja, joiden avulla he voivat tehdä havaintoja omasta kehostaan sekä erottaa värejä, koostumuksia ja muotoja. Hyviä leluja ovat helistimet, mobiilit, nuket, hampaiden kehittymistä edistävät lelut, pehmeät lelut ja leikkimatot.
  • 7-12 kuukautta: Lapsi alkaa tutkia esineitä ja tunnistaa ääniä paremmin. Valitse leluja, joilla on erilaisia koostumuksia ja värejä, ja ota mukaan myös äänet ja värivalot. Käytä vaikkapa palloja, räsynukkeja ja musiikkileluja.
  • 13-18 kuukautta: Tässä iässä lapset kävelevät jo ja pystyvät tunnistamaan esineiden ominaisuuksia. Rakentamiseen tarkoitetut palikat, kolmipyörät sekä autot ovat ihanteellisia leluja.
  • 19-24 kuukautta: Lapsi pystyy nyt puhumaan ja ymmärtämään sanoja, ja hän alkaa käsittää paremmin ympäristöään. Autot, liitutaulut, maalit, musiikkilelut, nuket, eläimet ja vetolelut ovat parhaat lelut tämän ikäiselle lapselle. Lelujen tulisi olla värikkäitä ja helposti käsiteltäviä, kuten esimerkiksi palikoiden kohdistamispelejä tai rakennuspalikoita.
  • 2-3-vuotiaat: Tässä vaiheessa kehitystä lapsi alkaa olla utelias nimien suhteen, ja imitoi perheessä nähtyjä tilanteita. Kolmipyörät, pallot, korit, lapiot, palapelit, maalit, puhelimet, autot ja nuket ovat parhaita valintoja. Muita hyviä leluja ovat pehmeät ja liikuteltavat nuket, naamioasut sekä suuret ja helpot palapelit, jotka on tehty vaahtomuovista tai muista vastaavista materiaaleista.
  • 4-5-vuotiaat: Nyt lapsi on utelias ja rakastaa laulujen oppimista ja ystävien kanssa ajan viettämistä. Etsi polkupyöriä, liitutauluja, lelutyökaluja tai rakennusvälineitä, joissa on suuret osat, sekä lelumikrofoneja, käsinukkeja ja muovailuvahaa.
  • 6-8-vuotiaat: Lapsi osaa tällöin laskea, lukea ja kirjoittaa. Voit antaa hänelle luistimet, kauko-ohjatun auton, nukketalon, keittiövälineitä leikkitarkoitukseen ja muita vastaavia leluja. Kannattaa harkita myös sellaisia leluja, joihin liittyy sääntöjä. Tällaisia ovat esimerkiksi muisti- ja korttipelit sekä kirjat, joissa on suuri printti ja värikkäitä kuvia.
  • 9-11-vuotiaat: Lapsi on jo kiinnostunut monimutkaisemmista aktiviteeteista. Hän nauttii urheiluvälineistä, strategia- ja ajatuspeleistä, audiovisuaalisista tai sähköisistä peleistä ja kokeiluista. Päiväkirjat, luonnosvihot, junasetit, autotiet, pienoismallit, lautapelit ja muut vastaavat asiat voivat auttaa kehittämään lapsesi älykkyyttä.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.