Toisinaan paras lääke on äidinrakkaus
Lapsen sairastaessa yksi tärkeimmistä tekijöistä hänen parantumistaan ajatellen on se huolehtiminen, huomio ja hemmottelu, jota äiti voi hänelle tarjota. Toisin sanoen äidinrakkaus voi olla paras lääke pienelle lapselle.
Muistat todennäköisesti omasta lapsuudestasi hetkiä, jolloin sairastit. Mitkä ovat vahvimmat muistosi noilta päiviltä? Todennäköisesti et muistele huonoa oloasi, vaan henkilöä, joka oli vierelläsi ja huolehti sinusta. Muistamme siis saamamme rakkauden ja hoivan, jotka auttoivat meitä paranemaan.
Rakkaus on paras lääke
Ihmisinä toimimme tunteidemme kautta. Koska aineeton maailmamme on vielä ympärillämme olevaa fyysistä maailmaakin monimutkaisempi, meidän on usein käytettävä tiettyjä strategioita saavuttaaksemme sen, mitä sydämessämme on.
Tosiasia on, että tunnemaailmamme on iso osa elämäämme, ja on todistettu, että rakkaus ja hellyys tarjoavat meille sitä vakautta ja hyvinvointia, jota tarvitsemme päivittäin. Vaadimme jatkuvasti huomiota tavalla tai toisella , ja sen s aatua mme huomaamme sen vaikutukset niin psykologisella tasolla kuin fyysisessä terveydessämme kin.
Kun lapsi kaatuu tai satuttaa muuten itsensä, hän puhkeaa kyyneliin ja itkee saadakseen lohdutusta ja apua. Yleensä vanhempi nostaa lapsen nopeasti syliinsä ja pyrkii lohduttamaan tätä. Priorisoimme fyysisen näkökulman tarkistamalla lapsen mahdolliset vammat, ja kun olemme varmistaneet tilanteen olevan hallinnassa, pyrimme lohduttamaan lasta niin, että hän rauhoittuu ja tuntee olonsa turvalliseksi. Tämä heijastaa yhtä ihmislajin perusedellytyksistä, eli lapsen suojelemista lajin säilyttämiseksi.
Paras lääke on sellainen, joka…
- Helpottaa sekä fyysistä että henkistä kipua.
- Tarjoaa rauhaa ja auttaa vähentämään pelon vaikutuksia.
- Välittää turvaa.
- Pyrkii lohduttamaan.
- Tarjoaa seuraa.
Mitä voit äitinä tehdä?
On tärkeää, että äiti pyrkii olemaan osoittamatta pelkoa, eikä hätäänny tai panikoi lapsen loukkaantuessa tai sairastuessa – vaikka joissakin tilanteissa rauhallisena pysyminen voi olla hyvin vaikeaa. Jos lapsi satuttaa itsensä, tärkeintä on toimia nopeasti, jotta hän kokee, että hänen vanhempansa suojelee ja tukee häntä.
Oikein valitut sanat, rauhallinen äänensävy ja hellä kosketus rauhoittavat lapsen. Näin luomme häntä varten rauhallisen ja turvallisen ilmapiirin.
Emme aina voi estää lasta satuttamasta itseään, mutta voimme estää sen, että hän tuntee olonsa turvattomaksi. Pyri siis pysymään vahvana ja positiivisena kaikissa tilanteissa.
Vältettäviä asioita
Valitettavasti moni vanhempi menettää kontrollin ja antaa pelon hallita itseään. Hän saattaa itkeä, peittää suunsa säikähdyksestä ja antaa pelon näkyä kasvoiltaan. Sen sijaan, että vanhempi rauhoittaisi ja auttaisi lasta, hän ruokkii tämän haavoittuvuuden, kivun ja epävarmuuden tunteita.
Lastensa vuoksi vanhempien tulisi pyrkiä välttämään niin paniikkia kuin välinpitämättömyyttäkin. Liian voimakkaasti reagoiminen on huono asia, mutta myöskään välinpitämättömyys ei ole hyvästä, sillä se ei saa lasta tuntemaan oloaan rakastetuksi ja turvalliseksi.
Moni vanhempi turvautuu kylmään ja etäiseen asenteeseen pienen lapsen puhjetessa kyyneliin. He uskovat, että lapsen reaktion sivuuttaminen vahvistaa lasta ja rohkaisee tätä itsenäisyyteen. Valitettavasti asia on täysin päinvastoin.
On tärkeää, että vanhemmilla on hyvä asenne lapsen satuttaessa itsensä, olipa kyse sitten pienestä naarmusta tai isommasta onnettomuudesta. Näin opetamme lapsen kohtaamaan vastaavat tilanteet tavalla, joka ei traumatisoi, ja vältämme näin vahingolliset seuraukset tulevaisuudessa.
Paras lääke, jonka voimme lapsillemme antaa, on oma tunneälymme ja se, että olemme heidän tukenaan, kun kaikki heidän ympärillään aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta.
Muun tyyppinen apu
Eri tutkimukset ovat osoittaneet, että rakkaus ja kiintymys saavat aikaan erittäin myönteisiä tuloksia sairastavilla potilailla ja ihmisillä ylipäätään . Eräässä tutkimuksessa tutkittiin 1-12-vuotiaita lapsia, jotka olivat potilaana sairaalassa. Tulokset osoittivat, että saatu rakastava hoito auttoi parantamaan lasten terveydentilaa yli 45 %.
Sairaaloissa ympäri maailman on otettu käyttöön erilaisia metodeja lapsipotilaiden viihdyttämiseen, ja yksi näistä ovat sairaalaklovnit, joita osassa Suomenkin sairaaloita työskentelee. Sairaalaklovni on nimensä mukaisesti klovniksi pukeutunut henkilö, jonka tehtävänä on viihdyttää erityisesti lapsipotilaita kiertämällä heidän luonaan sairaalassa tai muussa hoitolaitoksessa.
Sairaalaklovni on usein hölmöilevä lääkäri tai hoitaja, joka esittää suorittavansa lapselle tutkimus- tai hoitotoimia. Hän usein myös laulaa ja soittaa lapsille ja on toisinaan lasten tukena heille tehtävien toimenpiteiden aikana.
Sairaalaklovnien menestys piilee siinä, miten positiivisesti pienet lapset ottavat heidät vastaan. Tavoitteena on tarjota lapselle iso annos hellyyttä, huomiota ja laatuaikaa. Parantamalla potilaan mielialaa, sairaalaklovni edesauttaa tämän toipumista.
Rakkaus ja hellyys ovat taianomaisia asioita, jotka voivat auttaa helpottamaan lapsen tuntemaa epämukavuutta ja pelkoa. Ne muistuttavat siitä, että tilanne on vain väliaikainen ja muuttuu ajan kanssa paremmaksi. Yksinkertainen ilme, ele, lause, suukko tai halaus auttavat tietyissä tilanteissa yhtä paljon kuin lääkkeet. Paras lääke on inhimillinen, hellä ja huolehtiva kohtelu, riippumatta siitä, tarjoaako sen äiti, isä vai muu läheinen ihminen.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Bowlby, J. (1986). Vínculos afectivos: formación, desarrollo y pérdida. Madrid: Morata.
- Bowlby, J. (1995). Teoría del apego. Lebovici, Weil-HalpernF.
- Garrido-Rojas, L. (2006). Apego, emoción y regulación emocional. Implicaciones para la salud. Revista latinoamericana de psicología, 38(3), 493-507. https://www.redalyc.org/pdf/805/80538304.pdf
- Marrone, M., Diamond, N., Juri, L., & Bleichmar, H. (2001). La teoría del apego: un enfoque actual. Madrid: Psimática.
- Moneta, M. (2003). El Apego. Aspectos clínicos y psicobiológicos de la díada madre-hijo. Santiago: Cuatro Vientos
