Lapsen emotionaalista kehitystä selittävät teoriat

Tämän päivän artikkelissamme käsittelemme merkittävimpiä lapsen emotionaalista kehitystä selittäviä teorioita.

Kirjoittanut ja tarkastanut pedagogi Marta Crespo Garcia.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vastasyntyneellä on tiettyjä sisäsyntyisiä käyttäytymistapoja, kuten imeminen ja itkeminen, joiden tarkoituksena on tuottaa vanhemmissa tai muissa ensisijaisissa huoltajissa tietynlaisia reaktioita. Ne auttavat pitämään lasta hoitavat aikuiset lähellä ja luomaan heihin emotionaalisen yhteyden. Ne ovat lapsen ensimmäisiä emotionaalisia ilmentymiä.

Lukemattomat tutkijat ovat tarkkailleet ja analysoineet lasten ensimmäisten elinvuosien aikana kokemia muutoksia. Kaikki tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että heti syntymän jälkeen aloitettu emotionaalisten yhteyksien luominen on elintärkeää, sillä nämä ensimmäiset suhteet ja niiden laatu määrittävät vahvasti lapsen emotionaalista kehitystä ja edistymistä.

Lapsen emotionaalista kehitystä selittävät teoriat

John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria

John Bowlby oli lontoolainen psykiatri ja kehityspsykologi, jota pidetään psykologisen kiintymyssuhdeteorian luojana. Hänen tutkimuksensa osoittivat, että turvallisen emotionaalisen suhteen luominen vanhempaan tai muuhun aikuiseen on lapsen elintärkeä perustarve. Teorian perustana on ajatus siitä, että lapsi kokee joko turvallisuudentunnetta tai ahdistuneisuutta riippuen reaktioista, joita hän saa vanhemmaltaan tai muulta häntä hoitavalta aikuiselta, johon hänellä on emotionaalinen suhde. Myös tämä suhde kehittyy lapsen kehittyessä ja edistyessä eri osa-alueilla.

Emotionaalisen kehityksen vaiheet Bowlbyn mukaan

• Kiintymyssuhteen esivaihe (0-6 viikkoa): Tässä vaiheessa vauva vastaa ärsykkeisiin sisäsyntyisten refleksien, kuten hymyn, itkun ja katseen, avulla. Näiden refleksien tarkoituksena on saada lasta hoitavan aikuisen huomio. Ollessaan vasta luomassa kunnollista kiintymyssuhdetta, vauva suosii enemmän äidin tai muun häntä ensisijaisesti hoitavan aikuisen ääntä muiden ihmisten äänten joukosta.
• Kiintymyssuhteen luomisvaihe (6 viikkoa-6 kuukautta): Vauvan käyttäytymismuodot ja reaktiot kohdistuvat enimmäkseen äitiin tai muuhun ensisijaiseen hoitajaan. Hän hymyilee, jokeltelee ja seuraa katseellaan äitiään, mutta ei koe eroahdistusta, kun äiti ei ole näköpiirissä. Hän muuttuu kuitenkin alakuloiseksi, kun ei ole kontaktissa ihmisten kanssa.
• Selväpiirteinen kiintymysvaihe (6 kuukautta-1 vuosi): Äidin ja lapsen välinen emotionaalinen side on ilmiselvä. Tässä vaiheessa vauvalla ilmenee eroahdistusta hänen joutuessaan olemaan erossa äidistään tai muusta pääasiallisesta hoitajastaan. Noin kahdeksen kuukauden iässä lapsi voi torjua muita ympäristössään olevia ihmisiä. Hän myös rauhoittuu ja tuntee lohtua ainoastaan äitinsä läsnäollessa. Tästä syystä lapsi näkeekin tässä vaiheessa vaivaa sen eteen, että saisi äitinsä huomion ja seuran.
• Vastavuoroisen suhteen muodostamisen vaihe (2-vuotiaasta eteenpäin): Viimeisen vaiheen aikana lapsi alkaa oppia käyttämään kieltä ja pystyy ylläpitämään mentaalisia representaatioita. Tämä tarkoittaa, että lapsi pystyy ennakoimaan ja ennustamaan vanhempansa paluun tämän ollessa poissa lapsen näköpiiristä. Tämän tuloksena lapsi kokee entistä vähemmän eroahdistusta.

Kun lapsi on käynyt läpi edellä mainitut vaiheet, on hänen ja hänen ensisijaisen hoitajansa välille syntynyt kestävä side. Lapsen ei enää tarvitse jatkuvasti etsiä omaa vanhempaansa, sillä hän tietää, että tämä on aina lähellä vastaamassa hänen tarpeisiinsa.

Lapsen kognitiivinen kehitys Jean Piaget’n mukaan

Jean Piaget oli sveitsiläinen kehityspsykologi, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä lasten kehitystä tutkineista psykologeista. Hän tutki urallaan etenkin lasten kognitiivista ja älyllistä kehitystä, ja hänen tutkimuksillaan oli ratkaiseva vaikutus moderniin psykologiaan ja etenkin kehityspsykologiaan. Piaget’n mukaan lapsen sosiaalinen, henkinen ja fyysinen kehitys etenevät käsi kädessä, eikä lapsi voi käsittää kehitystasoonsa nähden liian monimutkaisia asioita. Piaget uskoi, että on tärkeää antaa lasten tutkia ja tutustua ympäristöönsä itsenäisesti, sillä tämä vaikuttaa positiivisesti kognitiiviseen kehitykseen.

Piaget’n vaiheteoria lapsen kehityksestä

• Sensomotorinen vaihe (0-2 vuotta): Tunteet ja älykkyys ilmenevät lapsessa haluna tutkia, käsitellä ja kokeilla. Hän katsoo asioita ja esineitä, joista pitää, ja torjuu sellaiset, joista ei pidä. Hänelle kehittyy käsitys esinepysyvyydestä, eli ymmärrys siitä, että esineet ovat olemassa myös silloin, kun ne eivät ole näkyvillä.
• Esioperationaalinen vaihe (2-6 vuotta): Lapsi oppii käyttämään kieltä ja kuvaamaan todellisuutta symbolien ja kielen varassa. Tässä vaiheessa lapsi on vielä melko kykenemätön ymmärtämään toisten näkökantoja, ja hänen ajattelunsa on minäkeskeistä. Kielen omaksuminen mahdollistaa tunteiden ilmaisun sanallisesti, ja lapsi pystyy ilmaisemaan ensimmäisiä kertoja verbaalisesti sympatiaa tai vieroksuntaa toisia ihmisiä kohtaan.
• Konkreettisten operaatioiden vaihe (7-11 vuotta): Lapsi alkaa soveltaa periaatteita ja logiikkaa ja osaa ratkaista ongelmia rationaalisemmin ja loogisemmin, mutta vain konkreettisten asioiden tai tapahtumien kohdalla. Egosentrismi vähenee ja empatiakyky lisääntyy, ja lapsi osaa asettua ainakin osittain toisen asemaan. Emotionaalisen kapasiteetin ansiosta lapsi pystyy tekemään eron tarpeidensa ja niiden taustalla olevien tarkoitusperien välillä, eli hän ymmärtäö, onko kyseessä halu vai todellinen tarve. Sosiaaliset suhteet alkavat olla yhä tärkeämmässä roolissa lapsen elämässä.
• Formaalisten operaatioiden vaihe (11-12 vuotta): Tässä vaiheessa lapsi pystyy ajattelemaan abstraktisti ja siksi tekemään oletuksia. Moraalissa ja maailmankatsomuksessa esimerkiksi hypoteettisten, ideologisten ja tulevaisuutta käsittelevien kysymysten pohdinta lisääntyy.

Henri Wallonin ajatukset lasten kehityksestä

Henri Wallon oli lääkäri, psykologi ja pedagogi, jonka mielenkiinnon kohteena oli erityisesti lapsipsykologia. Wallonin mukaan lapsi on sosiaalinen olento heti syntymästään lähtien. Tästä syystä lapsen kehityksen tärkeimmässä roolissa onkin vuorovaikutus muiden kanssa.

Wallonin mukaan lapsen kehityksessä yhdistyvät monet osa-alueet, kuten motoriset, emotionaaliset, kognitiiviset sekä psykomotoriset aspektit. Ne kaikki ovat tärkeitä emootioiden, havainnoinnin, ajattelun sekä kielen kehityksen kannalta.

Wallon keskittyi neljään tekijään, jotka selittävät lapsen psykologista arviointia, ja jotka ovat lapsen persoonallisuuden rakennuspalikoita. Nämä neljä tekijää ovat emootiot, toiset ihmiset, liike sekä ympäristö, joka voi olla fyysinen, biologinen tai sosiaalinen.

Lapsen emotionaalisen kehityksen vaiheet Wallonin mukaan

• Impulsiivinen motorinen vaihe (0-6 kuukautta): Vauva ilmaisee emootioitaan saadakseen tyydytystä perustarpeilleen, ja näin tehden hän rakentaa tehokasta symbioosia hoitajansa kanssa. Saadessaan tyydytystä tarpeilleen, lapsi vakiinnuttaa emotionaalisen kommunikaation häntä hoitavan aikuisen kanssa.
• Emotionaalinen vaihe (6-12 kuukautta): Tässä vaiheessa aivot ovat alkaneet kypsyä ja tämän ansiosta vauva alkaa muuttua biologisesta olennosta sosiaaliseksi olennoksi. Vauva etsii läsnäolevaa hoitajaansa, joka vastaa vauvan tarpeisiin.
• Sensomotorinen vaihe (1-3 vuotta): Sen lisäksi, että lapsi luo suhteita muiden ihmisten ja ympäristönsä kanssa, hän luo niitä – sekä osoittaa kiintymystään – myös hänen ympäristössään oleviin asioihin ja esineisiin.
• Persoonallisuuden vaihe (3-6 vuotta): Tämä on hyvin tärkeä vaihe lapsen itsen ja persoonallisuuden rakentamisen sekä vahvistamisen kannalta. Tässä vaiheessa lapsi tarvitsee runsaasti aikuisten huomiota ja hellyyttä.
• Kategorinen vaihe (6-11 vuotta): Tässä vaiheessa huomio alkaa kiinnittyä jonkin verran enemmän perheen ulkopuoliseen maailmaan. Lapsi on enemmän kiinnostunut ulkopuolisen maailman tutkimisesta ja valloittamisesta.
• Nuoruuden vaihe (12-vuotiaasta eteenpäin): Tälle vaiheelle on tyypillistä ristiriita sen välillä, mitä lapsi tietää ja mitä hän haluaisi tietää. Emotionaalisella tasolla alkaa pintaan nousta konflikteja, ristiriitaisia tunteita sekä epätasapainoa.

Sigmund Freud

Freudin mukaan varhaislapsuuden kokemukset voivat määrittää ihmisen persoonallisuutta aikuisena. Psykologin mukaan sosioaffektiivinen kehitys voi syntetisoitua kolmessa pisteessä: äidin ja lapsen välisen emotionaalisen siteen laadussa, psykoseksuaalisessa kehityksessä sekä sosiaalisessa ja moraalisessa kehityksessä.

Freudin mielestä lapsen ja hänen äitinsä välinen varhainen suhde on määräävä tekijä lapsen myöhemmässä sosioaffektiivisessa kehityksessä. Psykoanalyysin isä tarjoaakin kolme olettamusta yksilön emotionaalisesta kehityksestä:

• Emotionaalisen siteen muodostuminen noudattaa tiettyä kaavaa. Toisin sanoen emotionaalisen siteen luominen alkaa sillä, että lapsi adaptoituu ensiksi ensisijaiseen hoitajaansa, jonka jälkeen lapsi alkaa luoda suhteita muihin perheenjäseniin.
• Lapsen ja hänen ensisijaisen hoitajan välisen suhteen laatu tulee vaikuttamaan lapsen myöhempään kehitykseen.
• Äidin ja lapsen välisen suhteen konteksti muokkaa lapsen persoonallisuutta pysyvästi.

Kaikista edellä mainituista lapsen emotionaalista kehitystä selittävistä teorioista John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria on ollut merkittävin. Nykypäivänä ollaan tietoisia siitä, että lapsen ja äidin välinen emotionaalinen suhde on hyvin tärkeässä roolissa, mitä tulee lapsen terveeseen sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen.