Tiede kehottaa antamaan periksi lapselle
Monet ajattelevat vauvan olevan piloille hemmoteltu, jos hän hakeutuu vanhempansa syliin jatkuvasti. Nämä samaiset ihmiset uskovat vauvan manipuloivan häntä hoitavia aikuisia itkullaan. Tämä on kuitenkin kaukana totuudesta, ja jopa tiede kehottaa antamaan periksi lapselle – kuten huomaat myöhemmin tässä artikkelissa.
Se, että vauva haluaa olla sylissä koko ajan, johtuu ihmisluonteesta. Ihminen on olento, joka tarvitsee hellyyttä kasvaakseen, ja fyysinen kontakti on lapselle kuin kasvulannoitetta. Vauva tarvitsee hellää ja rakastavaa tukea terveeseen emotionaaliseen kehitykseen. Aikuisen hellyys vaikuttaa suuresti myös lapsen itsetunnon kehitykseen.
Vauva ei pidä yksinolosta, sillä yksin ollessaan hän tuntee olonsa suojattomaksi. Kun vauvalla on seuraa tai kun hän on jonkun sylissä, hän tuntee olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi.
“Äidin käsivarret on tehty lempeydestä, lapset nukkuvat niillä syvästi.”
– Victor Hugo
Tiede kehottaa antamaan periksi lapselle
On tavallista, että vauvan alkaessa itkeä vanhemmat kiiruhtavat hänen luokseen. Toiset pitävät lapsen lohduttamista ja hyysäämistä oikeana tapana toimia, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että tällä tavoin kasvatetaan piloille hemmoteltuja lapsia. Joidenkin mukaan lapsi jopa manipuloi vanhempiaan itkemällä.
Monet psykologian ja varhaiskasvatuksen asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että itkemisen huomiotta jättäminen on vahingollista lapsen psykologiselle ja emotionaaliselle kehitykselle. Itse asiassa on osoitettu, että fyysisen kontaktin puutteella on negatiivisia vaikutuksia lapsen kasvatukseen.
Vanhemman ja lapsen välinen emotionaalinen side takaa lapselle turvallisuuden tunteen. Pieni lapsi tarvitsee vanhempiensa läheisyyttä. Hänen täytyy saada tuntea vanhempiensa lämpö ja kokea olevansa suojeltu ja rakastettu.
Vauvan hemmottelun hyödyt
Niin yksinkertaisen asian kuin vauvan hoitamisen ja suojelemisen hyödyt ja edut ovat loputtomat. Lapsi pyytää vain rakkautta ja huomiota, ja kun hänelle annetaan hänen vaatimansa ja tarvitsemansa, voittavat sekä lapsi että äiti.
Asiantuntijat ovat saaneet selville seuraavanlaisia asioita, mitä tulee lapsen hyvänä pitämiseen ja läheisyyteen:
- Hyvänä pitäminen auttaa säätelemään vauvan hermostoa
- Halailun avulla lapsen aivot saavat enemmän energiaa
- Vastasyntynyt kehittyy nopeammin
- Pienemmät lapset kasvavat paremmin ja terveellisemmällä tavalla
- Fyysinen kontakti muodostaa vahvemman siteen vanhemman ja lapsen välille
- Auttaa lapsen yksilöllisen persoonallisuuden kehittymisessä
- Lapsi muodostaa käsityksensä maailmasta sen perusteella, mitä saa ympäristöltään
- Hemmotellut lapset kasvavat tasapainoisiksi, huomioonottaviksi ja herkiksi aikuisiksi
Lapset, joita vanhemmat eivät hemmottele, kasvavat jatkuvan stressin alaisuudessa. Tällaisia lapsia voi olla hyvin vaikea käsitellä, ja heitä määrittävät sellaiset ominaisuudet kuin ahdistus, turhautuminen, pelko ja jatkuva itsetutkiskelu.
“Saatan olla lopen uupunut, mutta en koskaan väsy lapseni halaamiseen, suukotteluun ja hyvänä pitämiseen. Minulla on aina energiaa täyttää toinen sydämeni rakkaudella.”
– Tuntematon
Myös äiti hyötyy vauvan hemmottelusta
Vauvan hemmotellusta on hyötyä myös äidille. Hän näkee lapsensa kehittyvän oikein ja tämän kehon ja mielen olevan terveitä. Sen lisäksi, että äiti iloitsee lapsensa onnellisuudesta, hyvinvoinnista ja hiljaisuudesta, on myös toinen syy, miksi vauvan hemmottelu ja hyvänä pitäminen kannattaa.
Kontakti ja yhteys lapseen on todella tärkeä myös äidille. Se saa hänen kehonsa tuottamaan enemmän hormoneja, jotka ovat vastuussa rintamaidon tuottamisesta. Sen lisäksi, että äidinmaito on parasta mahdollista ravintoa vauvalle, näillä hormoneilla on äitiin rauhoittava ja tyynnyttävä vaikutus.
Ei siis kannata kiinnittää lian paljon huomiota heihin, jotka sanovat vauvan hemmottelun ja sylissä pitelemisen vahingoittavan lasta. Tällaisesta ei ole tieteellisiä todisteita, vaan itse asiassa tutkimukset antavat viitteitä täysin päinvastaisesta.