12 tapaa, joilla sanelu hyödyttää lapsen oppimista
Kuinka monta kertaa olet puhunut lapsellesi ja huomannut, ettei hän ymmärrä sanomaasi tai kiinnitä siihen huomiota? Muuttaaksesi tämän ei-toivotun tilanteen voit käyttää apunasi erilaisia työkaluja, joista yksi on sanelu. Todennäköisesti yllätyt siitä, miten yksinkertaista ja tehokasta sanelun hyödyntäminen on. Alla listaamme 12 tapaa, joilla sanelu hyödyttää lapsen oppimista.
Sanelun hyödyntäminen lapsen oppimisessa
Suurimmalle osalle tulevat sanelusta todennäköisesti mieleen omat kouluajat sekä tylsät ja rutiininomaiset harjoitukset, joita lapsen täytyy suorittaa. Sanelu voi kuitenkin synnyttää myös positiivisia ja miellyttäviä hetkiä, kun sitä osataan hyödyntää oikein. Sanelusta voi esimerkiksi tehdä hauskan aktiviteetin, joka saa lapsen nauramaan ja edistää hänen huumorintajunsa kehitystä.
Sanelussa on kyse yksinkertaisesti siitä, että aikuinen lukee lapselle tekstiä, joka kirjoittaa kuulemansa ylös. Alla kerromme, mitä lapsi voi oppia tämän yksinkertaisen työkalun avulla.
12 tapaa, joilla sanelu hyödyttää lapsen oppimista
1. Loogisen ajattelun parantaminen
Lapsi tunnistaa ja uudelleentuottaa sanoja, jotka yhdessä luovat merkityksen ja muodostavat johdonmukaisia lauseita. Sanelun hyödyntäminen siis parantaa lapsen loogista ymmärtämistä tekstin semanttisen rakenteen ymmärtämisen kautta.
2. Luovuuden stimuloiminen
Sanelua voi hyödyntää stimuloimaan lapsen luovuutta käyttämällä sanoja parantamaan tämän sanavarastoa. Tämä myös edesauttaa lapsen kykyä ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan.
3. Keskittymiskyvyn parantaminen
Sanelun käyttäminen on erityisen hyödyllistä ylivilkkaiden tai tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivien lasten kanssa. Saneluharjoitukset nimittäin vaativat keskittymistä, tarkkaavaisuutta ja ulkoisten ärsykkeiden huomiotta jättämistä.
4. Muistin harjoittaminen
Sanelu auttaa harjoittamaan lapsen lyhytkestoista muistia, sillä lapsen täytyy muistaa kokonaisia lauseita kirjoittaakseen ne ylös. Lisäksi harjoitukset laajentavat lapsen sanavarastoa. Lapsi oppii uusia sanoja, jotka muodostuvat osaksi hänen alitajuntaansa myöhempää käyttöä varten.
5. Tiimityöskentelyn opettaminen
Kun sanelua hyödynnetään useamman lapsen kesken, se auttaa opettamaan tiimityötä. Tällöin yksi lapsista sanelee tekstiä muille, ja ryhmän jäsenten täytyy tehdä yhteistyötä keskenään. Tämä myös auttaa vahvistamaan lasten välistä suhdetta.
6. Luetun ymmärtämisen parantaminen
Lapsella, joka ymmärtää lukemansa, on myös parempi kyky ymmärtää muita ihmisiä. Joka kerta, kun lapsi opiskelee tai lukee kirjaa omaksi ilokseen, hän ymmärtää asiat paremmin ja pystyy omaksumaan konsepteja helpommin.
7. Sanavaraston laajentaminen
Sanelun hyödyntäminen laajentaa lapsen sanavarastoa. Kun lapsen itseilmaisu paranee, ja hän saa puheeseensa enemmän itseluottamusta, hänen on helpompi viestiä ja keskustella muiden kanssa.
8. Mielikuvituksen kehittäminen
Mitä mielikuvituksellisempi ja enemmän erilaisia termejä sisältävä teksti, sitä enemmän se kehittää lapsen mielikuvitusta. Lapsen kyky kuvitella ja unelmoida laajenee tämän seurauksena.
9. Lukemisen helpottaminen
Sanellun tekstin kirjoittaminen harjoittaa lukutaitoa. Lukutaidolla on erittäin tärkeä merkitys lapsen tulevaisuuden kannalta, sillä hän tulee lukemaan niin koulussa, töissä kuin vapaa-ajallakin.
10. Oman käytöksen korjaaminen
Lapsi oppii korjaamaan omaa käytöstään ja huomaa virheiden ja epäonnistumisten olevan osa elämää. On tärkeää, että lapsi oppii korjaamaan tekemiään virheitä ilman, että se vaikuttaa hänen itseluottamukseensa ja itsetuntoonsa.
11. Kuullun ymmärtämisen parantaminen
Sanelu parantaa myös kuullun ymmärtämistä. Kun lapsi kuuntelee aktiivisesti, mitä hänelle sanotaan, hän oppii ymmärtämään muiden sanomiset paremmin.
12. Kannustaa lukemiseen
Lapsen on hyvä omaksua lukeminen tavaksi, sillä hänen täytyy lukea läpi elämänsä erilaisissa tilanteissa. Sanelu auttaa lasta ymmärtämään paremmin ympäröivää maailmaa sekä laajentamaan näkökulmaansa ja tietämystään.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Cassany, D. (2004). El dictado como tarea comunicativa. Universidad Colegio Mayor de Cudinamarca: Tabula Rasa.