Kuinka lapsen stressiä voidaan ehkäistä? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka lapsen stressiä voidaan ehkäistä?

Lapsen stressi ja sen ehkäiseminen ovat kaikkea muuta kuin turhia puheenaiheita. Ne ovat asioita, joista kaikkien vanhempien tulee olla tietoinen nykypäivän kiireisessä yhteiskunnassa.
Kuinka lapsen stressiä voidaan ehkäistä?
Marisol Rendón Manrique

Kirjoittanut ja tarkastanut varhaiskasvatuksen kandidaatti Marisol Rendón Manrique.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Ottaen huomioon yhteiskunnan lapsille asettamat vaatimukset, on tärkeää, että vanhemmat pyrkivät omalla tekemisellään ehkäisemään stressin syntymistä. Koulutyö, kotielämä ja paineet mukautua yhteiskunnan vaatimuksiin voivat kaikki aiheuttaa stressiä pienelle ihmiselle. Tänään annamme vinkkejä siihen, kuinka lapsen stressiä voidaan ehkäistä.

Yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lasta toimimaan itsevarmasti painostavissakin tilanteissa. Jos lapsen mielialassa tai käytöksessä huomataan äkillisiä muutoksia, lapsi saattaa tarvita erityistä huomiota.

Ärtyneisyys, ahdistuneisuus ja selittämättömät fyysiset oireet ovat kaikki merkkejä lapsen stressistä, minkä lisäksi stressi näkyy unen, ruokahalun ja motivaation puutteena. Lapsen stressiä kannattaa pyrkiä ennaltaehkäisemään, mutta viimeistään näiden oireiden ilmetessä on asiaan kiinnitettävä erityistä huomiota.

“Samoin kuin ei ole mahdollista olla täydellisen onnellinen, ei ole mahdollista elää ilman stressiä. Keho mukautuu jatkuvasti ympäristöönsä ja omaan kehitykseensä. Lapsilla sisäisen ympäristön johdonmukaisuuden ylläpitäminen vaatii todella suurta kykyä muuttua.”

José Luis González de Rivera

Kuinka lapsen stressiä voidaan ehkäistä?

1. Hidasta ja vähennä paineita arjen rutiineissa

Koko ajan kiireessä olevalla lapsella ei ole aikaa olla rauhassa ja rauhoittua. Ennen kuin viet lapsen aamulla kouluun, anna hänelle aikaa valmistautua rauhalliseen tahtiin.

Huutamalla, nalkuttamalla ja kiirehtimällä aloitetusta päivästä ei muodostu rento. Valmistele tarvittavat asiat jo edellisenä iltana, jotta aamun askareet sujuvat mahdollisimman helposti ja mukavasti.

2. Keskustele lapsen kanssa mahdollisimman paljon

Vanhempien on tärkeä tietää, mikäli jokin asia lapsen elämässä rasittaa häntä. Kysy, onko kaikki hyvin koulussa ja varmista, että häntä ei kiusata – ole tarkkana varoitusmerkkien suhteen.

Et tietenkään voi ratkaista jokaista lapsesi ongelmaa, eikä tähän tulisi edes pyrkiä. Voit kuitenkin opastaa ja auttaa häntä reagoimaan asioihin oikein.

3. Rajoita lapsen osallistumista harrastuksiin

Nykyisin on tavallista, että vanhemmat ilmoittavat lapsensa useaan urheilu- ja taideharrastukseen. Vaikka kiinnostuksen edistäminen ja lahjakkuuden kehittäminen onkin tärkeää, lapsella täytyy olla aikaa olla lapsi. Tee voitavasi, jotta velvollisuudet ja sovitut menot eivät muutu liian raskaiksi ja aikaa vieviksi.

4. Ole esimerkki itsevarmasta käytöksestä

Kuten olemme moneen kertaan maininneet, lasten kasvattaminen esimerkin avulla on paras tapa. Jos haluat lapsesi oppivan reagoimaan terveellä tavalla vaikeisiin tilanteisiin, parasta on pyrkiä tähän itsekin.

Hyödynnä hankaluuksia pystyäksesi antamaan lapsillesi avoimemman ja optimistisemman näkökulman omiin ongelmiinsa.

5. Opeta lapselle terve unirutiini

Lapset, jotka nukkuvat tarpeeksi, ovat vähemmän alttiita stressille. Lisäksi he pystyvät paremmin käsittelemään tietoa, jota he saavat koulussa.

6. Rajoita teknologian käyttöä

Jos lapsi viettää tuntikausia ruudun edessä, hänen riskinsä kärsiä stressistä on suurempi. Kutsu hänet ulkoaktiviteetteihin, jotta hän saisi viettää aikaa erossa televisiosta, tabletista ja kännykästä. Pienelle ei ole mitään rentouttavampaa kuin laatuajan viettäminen perheen kanssa.

7. Opeta hengitystekniikoita

Ei ole koskaan liian aikaista tutustuttaa lapsi esimerkiksi joogaan tai mindfulnessiin stressin torjumiseksi. Nämä menetelmät auttavat lasta rauhoittumaan. Voit aloittaa niinkin yksinkertaisella asialla kuin syvän hengittämisen opettamisella, jotta lapsen tunteet tasapainottuisivat.

Kuinka lapsen stressiä voidaan ehkäistä?

8. Harrasta liikuntaa lapsen kanssa

Stressi aiheuttaa lihasjännitettä, ja näin käy myös lapsilla – ei vain aikuisilla. Lapsen tarvitsee saada kanavoida energiansa terveellä tavalla, joka saa kehon ja mielen harmonisoitumaan.

Jo kävely ulkoilmassa, pyöräily tai pallon potkiminen voivat olla hyviä keinoja stressin lievittämiseksi.

Äkillisten käytösmuutosten huomaaminen lapsissa on erittäin tärkeää. Jos pienesi käytös poikkeaa siis tavallisesta, älä epäröi ottaa heti yhteyttä ammattilaiseen. Psykologit ja neuvojat voivat auttaa ja tarjota perheelle tukea moneen ongelmaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Gorsuch, R.L.; KEY, M.K. (1974). Abnormalities of pregnancy as a function of anxiety and life stress. Psychosom. Med. 36: 352-372.
  • Corraliza, J. A. y Collazo, S. (2011).“La naturaleza cercana como moderadora del estrés infantil”, Psicothema,Vol. 23, no 2, págs. 221-226.
  • Orlandini A. (1999). El estrés, qué es y cómo evitarlo.México: FCE.
  • Pérez, V. M. O. (1912). El estrés en la infancia: estudio de una muestra de escolares de la zona sur de Madrid capital. Revista Iberoamericana de Educación, (59/2). http://revistarayuela.ednica.org.mx/sites/default/files/5305Mnez-Otero.pdf
  • Trianes, M. V. (2002). Estrés en la infancia. Madrid: Narcea.
  • Trianes Torres, M. V., Mena, M. J. B., Fernández-Baena, F. J., Escobar Espejo, M., & Maldonado Montero, E. F. (2012). Evaluación y tratamiento del estrés cotidiano en la infancia. Papeles del psicólogo, 33(1).
  • Vega Valero, C. Z., González Betanzos, F., Anguiano Serrano, S., Nava Quiroz, C., & Soria Trujano, R. (2009). Habilidades sociales y estrés infantil. Journal of Behavior, Health & Social Issues, 1(1).

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.