Rahakasvatus on tärkeä osa vanhemmuutta

7.12.2019
Tänään annamme vinkkejä siihen, miten rahakasvatus kannattaa toteuttaa, jotta lapsi ymmärtää rahan arvon. Lapsi käyttää tietysti suurimman osan ajastaan leikkimiseen, oppimiseen ja hauskanpitoon. Vanhempien on kuitenkin tärkeä varmistaa, että muun oppimisen lomassa aikaa käytetään myös rahaan liittyviin oppeihin.

Raha ei tietenkään ole tärkeässä roolissa pienen lapsen elämässä, mutta tämä ei tarkoita, etteikö rahakasvatus voisi alkaa jo varhaisessa vaiheessa. Näin luodaan terve ja tasapainoinen suhde rahaan, joka on välttämätön resurssi jokaisen meidän elämässä.

Vanhempien esimerkillä on suuri vaikutus lapsen rahankäyttöön, ja mitä aiemmin vanhemmat opettavat lapselle rahan arvosta ja käytöstä, sitä paremmin lapsi on valmistautunut aikuisuutta varten.

Miksi lapsen rahakasvatus on niin tärkeää?

Aiheeseen liittyy muutakin kuin sen kertominen, miten avataan pankkitili ja kuinka rahaa saadaan säästöön. Rahakasvatus on paljon, paljon muutakin!

Vanhempien kannattaisi opettaa lapselleen, miten säästöjä arvostetaan ja että raha on asia, joka tulee ansaita. Tällä tavalla tuloksena on vähemmän itsekkäitä, pihejä ja tuhlailevia aikuisia – ja tämähän on erittäin tärkeä asia nykyajan materialismin keskellä.

Lisäksi rahasta oppiminen on perusasia lapsen kasvatuksessa siksikin, että se auttaa lisäämään lapsen tietoisuutta säästämisen tärkeydestä liittyen kodin hallintaan.

Toisin sanoen lapsi oppii, kuinka paljon maksaa ostaa kaikki ne asiat, joista hän nauttii kotonaan joka päivä. Hän saa selville, että aina ei voida saada kaikkea, mitä halutaan.

Lapsen kasvattaminen rahan arvoa koskien on tosiaankin panostus, joka kannattaa. Kun pieni tuntee rahan arvon, hän pystyy helpommin kohtaamaan omat rajansa, ja siten hän kokee elämässään vähemmän turhautuneisuutta.

6 vinkkiä lapsen rahakasvatukseen

Opeta lapsellesi, mikä on ostosten todellinen arvo. Kun viet hänet kauppoihin, näytä tuotteiden hintoja. Vaikka lapsesi olisi vielä hyvin pieni, hän osaa näin kasvaessaan huomata kalliin ja halvan välisen eron.

Näytä hänelle, miten tärkeää on luoda budjetti, auttamalla häntä ymmärtämään seuraava: ei ole hyvä käyttää enemmän kuin ihmisellä on käytettävissään.

Selitä, että on ihmisiä, joilla on paljon rahaa ja joilla on varaa ostaa sellaisia asioita, joihin monella muulla ei ole varaa. Jos jollakulla on paljon rahaa, on silti monia asioita, joihin ei ole hyvä käyttää kovin paljon.

Lisäksi lapsen tulisi ymmärtää, että ihmisen onnellisuus ei riipu ainoastaan rahasta. Seuraavat suositukset auttavat sinua viestimään nämä ideat pienellesi tehokkaasti.

Rahakasvatus on tärkeä osa vanhemmuutta

1. Ole hyvä esimerkki

Muista, että lapsi on kuin sieni, joka imee sisäänsä ihan kaiken näkemänsä. Hän on aina tarkkailevana oman käytöksesi suhteen.

Jos lapsesi siis näkee, että käytät rahaa ihan holtittomasti asioihin, joita et edes käytä, hän tulee matkimaan tätä käytöstä. Siksi paras tapa opettaa lapsi arvostamaan rahaa onkin omien tekojen kautta.

2. Anna lapselle tehtäväksi kotiaskareita

Lapsen tarvitsee ymmärtää, että aikuiset käyvät töissä ansaitakseen rahaa. Helppo tapa tämän totuuden selkeyttämiseksi on antaa yksinkertaisia tehtäviä kotona, kuten esimerkiksi rikkaruohojen poistaminen puutarhasta.

Kun lapsi tekee jonkin hänelle annetun tehtävän, anna hänelle ”palkinto”. Voit luoda tehtäville aikataulun ja kehittää ”maksusysteemin” joitakin tällaisia askareita varten.

Näin lapsi oppii, että ihmisen tarvitsee nähdä vaivaa ja sitten odottaa kärsivällisesti, jotta hän saisi palkinnon. Tämä auttaa luomaan lapsessa sekä itsehillintää että kunnioitusta.

Vanhempien kannattaisi opettaa lapselleen, miten säästöjä arvostetaan ja että raha on asia, joka tulee ansaita. Tällä tavalla tuloksena on vähemmän itsekkäitä, pihejä ja tuhlailevia aikuisia – ja tämähän on erittäin tärkeä asia nykyajan materialismin keskellä.

3. Opeta lasta säästämään

Kun lapsellasi on omaa rahaa, on aika opettaa hänelle sen tärkeys, että kaikkea ei tuhlata. Yksi tapa on hankkia säästöpossu, johon lapsi laitaa osan kaikesta, mitä hän ansaitsee.

Jos lapsesi on 10-vuotias tai tätä vanhempi, voit avata hänelle oman säästötilin. Tällöin vanhemman tulee kuitenkin luonnollisesti olla tilin hallitsija, vaikka rahat olisivatkin lapselle tarkoitetut.

4. Rohkaise lasta realististen tavoitteiden asettamiseen

Motivoidaksesi lastasi säästämään rahaa, rohkaise häntä asettamaan tavoitteeksi tiettyjen asioiden ostaminen kerätyillä säästöillä.

Voit myös ehdottaa, että lapsi vaikkapa osallistuu kurssille tai tekee matkan rahoillaan – nämä jännittävät asiat auttavat häntä oppimaan säästämisen arvon.

Ei kuitenkaan kannata pakottaa lasta käyttämään rahoja tietyllä tavalla. Hänen tulisi saada itse valita omien mieltymystensä mukaan, ja vanhemman tulisi tarjota ehdotuksia ja tukea lapsen päätöksiä.

Lapsi saa kokea suuren tyytyväisyyden tunteen, kun hän on saanut riittävästi rahaa jonkin tavoitteensa toteuttamiseksi. Näin hän on motivoitunut jatkamaan säästämistä tulevaisuudessakin.

Rahakasvatus on tärkeä osa vanhemmuutta

5. Opeta lasta luomaan budjetti

On tärkeää, että lapselle kerrotaan budjetin kehittämisen hyödyistä, kuten myös sen, että ihminen varmistaa tulojensa olevan riittävät menojen kattamiseksi. Kun lapsi tekee suunnitelmia kuukauden aikana tapahtuvan ansaitsemisen, kuluttamisen ja säästämisen suhteen, hän pystyy olemaan kurinalaisempi rahankäyttönsä kanssa.

6. Opeta lasta etsimään hyviä diilejä

Kun lapsi on 10-vuotias, hän pystyy jo ymmärtämään numeroita ja määriä. Kun viet hänet kauppoihin, pyydä lasta antamaan mielipiteitään tuotteiden hintoja koskien. Näin pystytte molemmat arvioimaan paremmin hintojen kannattavuutta, ja lapsi on tyytyväinen, sillä hänen mielipidettään kysytään.

Rahakasvatus on tärkeä asia, ja jotta lapsi voisi oppia kaiken tarpeellisen sekä rahan käytöstä että säästämisestä, vanhempien tulee olla hyviä esimerkkejä. Näin lapsi saa oppia arvostamaan sitä, mitä hänellä ja hänen perheellään on, kuten myös rahan ansaitsemisen tärkeyttä.