Lapsen on hyvä oppia myös kesällä

13.9.2019
Lapsen on hyvä oppia myös kesällä monista eri syistä, joista kerromme lisää tässä artikkelissa.

Lapsen on hyvä oppia myös kesällä lomaillessaan, sillä muuten on mahdollista, että hän unohtaa koulussa oppimansa asiat. Jotta näin ei tapahtuisi, on tärkeää pitää lapsen mieli aktiivisena myös loman aikana. Kesän päätyttyä lapsi on valmis uuteen lukuvuoteen koulussa.

Lapsen on hyvä oppia myös kesällä, jotta kouluun paluu on helpompaa

Miksi lapsen on hyvä oppia myös kesällä?

Monet toteavat, etteivät ole unohtaneet mitään koulussa aiemmin oppimaansa kesäloman aikana – ja osan kohdalla tämä pitääkin paikkansa. Samoin opettajat voivat sanoa, että heillä on jo tarpeeksi töitä, eikä heillä ole aikaa palata aikaisemmin opetettuihin asioihin.

Lapsi voi unohtaa jopa kolmanneksen asioista, joita hän oppi edellisillä kursseilla. Se, että lapsi ei jatka oppimista loman aikana tai ylläpidä koulussa oppimaansa tietoa, voi haitata koulunkäyntiä koulun taas alkaessa.

Mitä sanovat tutkimukset?

Tutkimusten mukaan on tärkeää jatkaa oppimista myös lomien aikana. Kun lapsi osallistuu kesäloman aikana opettaviin aktiviteetteihin, hänen oppimisprosessinsa paranee. Kasvaessaan lapsi myös todennäköisemmin valitsee aktiviteetteja, joissa hän oppii jotain uutta.

Tutkimukset osoittavat, että peruskouluikäiset, jotka oppivat myös lomien aikana, valmistuvat todennäköisemmin myös lukiosta.

Myös lomien aikana oppiminen on tärkeää

Mitä vanhemmat voivat tehdä?

Kannusta lasta osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin kesän aikana. Auta häntä omistamaan aikaa ja osallistumaan opettaviin harrastuksiin. Hyvin yksinkertaiset asiat, kuten yhdessä lukeminen, paikallisessa kirjastossa käyminen tai yhdessä kokkaaminen edistävät lapsen oppimista myös kesällä.

Kyse ei ole vain kotitehtävien tekemisestä, vaan myös uusien asioiden tutkimisesta ja uusista kokemuksista. Vaalikaa näistä syntyviä muistoja yhdessä.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi voit pitää lapselle esimerkiksi kymmenen minuutin matematiikkahetken. Voit auttaa lasta muistelemaan matematiikassa oppimiaan asioita vain kymmenessä minuutissa.

Kokeile lasten kanssa uusia asioita kesälomalla

Kyse ei ole vain siitä, että laskette matematiikkaa lapsesi kanssa. Voit tehdä aikatauluista vaihtelevia; yhtenä päivänä opiskelette päivällisen jälkeen, toisena päivänä ennen uimaan lähtemistä. Myös rannalla tai uima-altaalla voitte lukea hieman.

Pedagogian asiantuntijoiden mukaan on tärkeintä, että lapsi ei tylsisty. Lapsen ei siis tulisi vain katsoa televisiota tai pelata videopelejä koko päivää. Kesä on loistavaa aikaa omistaa enemmän aikaa lapsellesi ja auttaa häntä samalla tulemaan paremmaksi oppijaksi.

  • Seth Gershenson. (2013). Do Summer Time-Use Gaps Vary by Socioeconomic Status? American Educational Research Journal.
  • G. D. Borman & M. Boulay. (2004). Summer learning: Research, policies, and programs. Routledge.