Kuinka puhua lapselle seksistä ja seksuaalisuudesta?
Seksuaalikasvatus on ollut vuosien ajan tabu ja aihe, josta vanhemmat häpeävät puhua. Seksi-sanan käyttöä vältetään yleensä täysin lasten läsnä ollessa, ja monet vanhemmat toivovat lastensa oppivan tarvittavat seksuaalisuuteen liittyvät asiat koulussa. Vanhempien olisi kuitenkin tärkeä puhua lapselle seksistä ja seksuaalisuudesta, ja onneksi ilmapiiri onkin vapautumassa niin, että aiheesta voidaan keskustella entistä vapaammin.
Seksuaalikasvatus kotona
Vaikka seksuaalisuudesta ja seksistä puhuminen voikin tuntua vanhemmista vaikealta tai vaivaannuttavalta, yleisestä luulosta poiketen suurin osa lapsista on tyytyväisiä, jos aiheesta voidaan keskustella kotona vapaasti. Vanhempien jakamat tiedot ja neuvot vaikuttavat lapseen positiivisemmin kuin informaatio, jonka hän kerää ympäristöstä tai saa ikätovereiltaan.
”Lapset, jotka kasvavat perheissä, joissa puhutaan seksuaalisuudesta, tekevät parempia päätöksiä. He ottavat vastuun toiminnastaan ja mikä tärkeintä, he välttävät mahdollisesti vaarallisen käytöksen. ”
– Deborah Roffman (Talk to Me First)
Jokainen meistä, lapsemme mukaan lukien, törmää jatkuvasti seksuaalissävytteiseen sisältöön elokuvissa, kirjoissa, musiikissa, mainoksissa ja sosiaalisessa mediassa. Koska emme voi täysin suojata lapsiamme tällaiselta sisällöltä, on parasta, että keskustelemme aiheesta heidän kanssaan. Olemalla avoimia asian suhteen, lasten on helpompi kysyä meiltä kysymyksiä, jolloin he elävät faktatiedon, eivätkä kuvitelmien ja huhupuheiden varassa.
Kuinka puhua lapselle seksistä ja seksuaalisuudesta?
Se, että lapsi ymmärtää seksin käsitteen, ei tarkoita, että hän olisi saanut hyvän seksuaalikasvatuksen. Vanhempina haluamme lastemme olevan vastuuntuntoisia ja ymmärtävän tekojensa seuraukset. Siksi emme voi sivuuttaa omaa vastuutamme heidän seksuaalikasvatuksestaan. Aivan kuten opetamme heitä kaikkiin muihinkin aiheisiin liittyen, meidän on panostettava myös seksistä ja seksuaalisuudesta puhumiseen, tuntuipa se miten vaikealta tahansa.
Puhu lapselle seksuaalikasvatuksesta
Koulun ohella sinä ja lapsen toinen vanhempi olette ainoita, jotka vastaavat lapsen seksuaalikasvatuksesta. Muiden ihmisten ei tule tehdä tätä puolestasi.
Ota huomioon lapsen ikä
Puhuttiinpa lapselle mistä aiheesta tahansa, hänen ikänsä tulee ottaa huomioon, ja tämä pätee myös seksuaalikasvatukseen. Sukupuolielimet alkavat jossain vaiheessa kiinnostaa pientä lasta, ja tässä vaiheessa vanhemmat voivat opettaa hänelle sukuelinten nimet.
Turvallisuuden takaamiseksi jo nuorelle lapselle kannattaa puhua seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja henkilöistä, jotka haluavat vahingoittaa toisia ihmisiä. Hyvin valmistautuminen pienentää sen riskiä, että lapsi joutuu seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.
Puhu seksistä luonnollisesti
Lapselle ei kannata pitää saarnaa tai pitkää puhetta. Helpompi tapa voi olla hyödyntää arkisia hetkiä ja pyrkiä puhumaan aiheesta nolostuttamatta lasta.
Muista hyvät arvot
Vanhempina murehdimme jatkuvasti kasvatammeko ja opetammeko lapsiamme oikein. Hyvään kasvatukseen kuuluu myös seksuaalikasvatus. Lapsistamme tulisi kasvaa rehellisiä, kunnioittavia ja hyviä ihmisiä.
Paras tapa opettaa lasta on toimia hyvänä esimerkkinä. Se, mitä lapsi näkee kotona, on tärkeämpää kuin mikään, mitä kerromme hänelle kerta toisensa jälkeen.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Mañas, A. G., & Martín, C. (2011). La sexualidad en adolescentes y jóvenes. Evidencias en pediatría, 7(2), 1. https://dialnet.unirioja.es/descarga/articulo/5616746.pdf
- Oliva Delgado, A. (2011). Apego en la adolescencia. Acción Psicológica, 8 (2), 55-65. https://idus.us.es/xmlui/bitstream/handle/11441/16925/file_1.pdf?sequence=1
- Sánchez Jiménez, V., Ortega Rivera, F., Ortega Ruiz, R., & Viejo Almanzor, C. (2008). Las relaciones sentimentales en la adolescencia: satisfacción, conflictos y violencia. Escritos de Psicología (Internet), 2(1), 97-109. http://scielo.isciii.es/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S1989-38092008000300011
- Vargas, E., & Barrera, F. (2002). Adolescencia, relaciones románticas y actividad sexual: una revisión. Revista colombiana de psicología, (11), 115-134. https://www.redalyc.org/pdf/804/80401109.pdf
- Montenegro, A. (2000). Educación sexual de niños y adolescentes. Revista médica de Chile, 128(6), 571-573. https://scielo.conicyt.cl/scielo.php?pid=S0034-98872000000600001&script=sci_arttext
- Schonhaut, L., & Millán, T. (2011). La educación sexual debe comenzar en el hogar y continuar en la escuela. Revista chilena de pediatría, 82(5), 454-460. https://scielo.conicyt.cl/scielo.php?pid=S0370-41062011000500012&script=sci_arttext