Mitä täytyy ottaa huomioon, kun lähtee vauvan kanssa kylään?
 

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun lähtee vauvan kanssa kylään?

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun lähtee vauvan kanssa kylään?
María José Roldán

Kirjoittanut ja tarkastanut kasvatuspsykologi María José Roldán.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vauvan kanssa ei suositella lähdettävän ulos ennen kuin hän on parin viikon ikäinen. Suomessa ulkoilma on usein liian kylmää vastasyntyneelle, minkä lisäksi kodin ulkopuolella on vieraita pöpöjä, jotka voivat sairastuttaa pienen lapsen, jonka vastustuskyky on vasta kehittymässä. Jossain vaiheessa kuitenkin koittaa ensimmäinen vierailu sukulaisten tai tuttavien luona, ja tällöin tuoreet vanhemmat saattavat miettiä, mitä kaikkia asioita täytyy ottaa huomioon, kun lähtee vauvan kanssa kylään.

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun lähtee vauvan kanssa kylään?

Minimoi sairastumisriski

Lasta ei tieten tahtoen kannata viedä paikkaan, jossa hän saattaa sairastua. Pienen vauvan vastustuskyky ei ole vielä kehittynyt, joten sairastumisella voi olla vakavia seurauksia. Jos siis sukulainen tai ystävä on tai on äskettäin ollut sairaana, kannattaa vierailu siirtää suosiolla tulevaisuuteen.

Pakkaa mukaan hoitolaukku

Varmistaakseen, että kodin ulkopuolella vietetty aika on nautinnollista sekä vanhemmille että etenkin lapselle, vanhempien kannattaa pakata hoitolaukkuun erilaisia tarvikkeita. Olipa tilanne mikä tahansa, muutama vaippa on aina tarpeen. Usein hoitolaukkuun suositellaan pakattavan yksi vaippa jokaista kodin ulkopuolella vietettyä tuntia kohden. Tämän lisäksi mukaan voidaan ottaa esimerkiksi tutti, tuttipullo, ohut vaipanvaihtoalusta, kosteuspyyhkeitä, harsoja, vaihtovaatteet ja lämmin peitto.

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun lähtee vauvan kanssa kylään?

Ota omat lelut mukaan

Jos kohteessa ei tiedetä olevan leluja tai muita mielenkiintoisia esineitä, mukaan kannattaa pakata useampi oma lelu, jotka viihdyttävät lasta parhaimmillaan koko vierailun ajan. Mukaan on syytä varata leluja, joiden parissa lapsi viihtyy normaalisti pitkiä aikoja, joskin kovia ääniä tuottavat lelut kannattaa jättää kotiin.

Muista turvallisuus

Lapsen kanssa liikuttaessa on aina otettava huomioon turvallisuusseikat, ja tämä pätee etenkin, jos vauva osaa jo liikkua itsenäisesti, eikä vierailukohteessa ole erityisesti huomioitu lapsiturvallisuutta. Jos vierailu on yhtään pidempi, kannattaa mukaan ottaa esimerkiksi omat pistorasian suojat ja kasaan taittuva turvaportti.

Kohteeseen saavuttaessa voi emäntää tai isäntää pyytää siirtämään esimerkiksi helposti rikkoontuvat esineet ja mahdolliset myrkylliset aineet, kuten lääkkeet ja pesuaineet, sellaiseen paikkaan, josta lapsi ei pääse niihin käsiksi. Turvatoimista huolimatta lasta täytyy tietenkin pitää silmällä koko vierailun ajan.

Valmistaudu ruokahetkeen

Pieni lapsi syö usein, joten hänet täytyy todennäköisesti ruokkia myös vierailun aikana. Jos hän syö jo kiinteitä ruokia, on mukaan helppo pakata valmiita purkkiruokia, lusikka ja ruokalappu. Mikäli kyseessä on nuorempi lapsi, hän tarvitsee mukaan tuttipullon ja äidinmaidonkorviketta.

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun lähtee vauvan kanssa kylään?

Toinen vaihtoehto on tietysti imettäminen, mikä onnistuu hyvin myös kyläillessä – erityisesti, jos äiti valitsee päälleen imetysvaatteen tai muun tarkoitukseen sopivan yläosan. Äiti voi halutessaan pyytää tuttavia järjestämään hänelle rauhallisen tilan, jossa imettää vauvaa häiriöttä. Tilanteesta riippuen mukaan saattaa olla hyvä pakata myös rintapumppu.

Ota mukaan vaipanvaihtoalusta

Vierailulle on hyvä ottaa mukaan ohut vaipanvaihtoalusta, jotta vaipanvaihto on vauvalle mukavaa ja ympäristö pysyy puhtaana. Jos alusta unohtuu tai ei mahdu mukaan, emännältä tai isännältä voi pyytää lainaksi esimerkiksi pyyhkeen. On myös kohteliasta varmistaa heiltä, missä vaihtaa vaippa.

Varmista, että lapsella on turvallinen nukkumapaikka

Jos mahdollista, vauvalle kannattaa varata mukaan kaukalo tai kasaan taitettava sänky, jossa hän voi rauhassa ja turvallisesti levätä ja nukkua. Auton turvakaukalo ajaa yleensä mainiosti asian.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.