Ei enää soseutettua ruokaa: Sormiruokailu ja sen edut

· 11.11.2018

Tämän päiväisen artikkelimme aiheena on sormiruokailu ja sen monen edut, kun lasta aletaan tutustuttaa täydentävään ruokavalioon ja kiinteisiin ruokiin.

Asiantuntijoiden mukaan monet vanhemmat odottavat liian kauan ennen kuin alkavat totuttaa lastaan kiinteisiin ruokiin. Mistä tämä johtuu?

Oletamme sen, että vauva alkaa pureskella omaa kättään, johtuvan ensimmäisten hampaiden puhkeamisesta. Mutta todellisuudessa tämä voikin olla tapa, jolla lapsi valmistelee itseään syömiseen. Vanhemmat näkevät lapsen laittavan nyrkkinsä suuhunsa kerta toisensa jälkeen. Eikä ainoastaan nyrkkinsä, vaan kaiken pieniin käsiinsä saaman. Ja kun vauva on saanut esineen suuhunsa, hän alkaa pureskella sitä.

“Jos syön ja nukun hyvin, en ole sairas.”

– Tuntematon

Kun vauvan on aika alkaa tutustua muihin ruokiin äidinmaidon rinnalla, monet vanhemmat tarjoavat lapselleen soseutettua ja muusattua ruokaa. Se, että lapsi tottuu tällaiseen ruoan rakenteeseen, voi aiheuttaa ongelmia myöhemmässä vaiheessa.

Eteen saattaa tulla hetki, jolloin lapsi ei enää koekaan tarpeelliseksi tarttua esineisiin ja laittaa niitä suuhunsa. Samalla hänen uteliaisuutensa uusien asioiden kokeilemiseen voi kadota.

Jokaisen vanhemman tulee pitää mielessä, että ravinto on lapsen terveyden lähde.

Älä pelkää kiinteän ruoan syöttämistä lapsellesi

Lukemattomat tutkimukset todistavat äidinmaidon olevan lapselle paras ravinnonlähde tämän ensimmäisten elinkuukausien aikana. Lapsen täytettyä kuusi kuukautta, hänen ruokavaliotaan voidaan alkaa laajentaa lisäämällä rintamaidon rinnalle muita ruokia. Kiinteisiin ruokiin tulisi siirtyä, kun vauva osoittaa haluavansa ja pystyvänsä syömään itse.

Asiantuntijoiden mukaan monet vanhemmat odottavat liian kauan ennen kuin alkavat esitellä lapselle ruokia, joita ei ole muusattu tai soseutettu.

Kun vauvalle annetaan kiinteitä ruokia jo aikaisessa vaiheessa, hän oppii käsittelemään, pureskelemaan ja liikuttelemaan ruokaa suussaan nopeammin kuin lusikalla syötetty lapsi. Mitä nopeammin lapsi oppii nämä taidot, sitä pienempi on tukehtumisen riski. Kunnolla pureskelemaan oppimisesta on hyötyä myös puheen kehitykselle.

Tässä vaiheessa lapsi opetetaan sormiruokailun saloihin. Sormiruokailussa on yksinkertaistetusti kyse siitä, että lapsen annetaan syödä itse sen sijaan, että häntä syötetään lusikalla vanhempien tahtiin.

Sormiruokailu ja sen edut

Mitä on sormiruokailu?

Sormiruokailu, tai lapsentahtinen sormiruokailu, on tapa laajentaa vauvan ruokavaliota ja tutustuttaa lapsi uusiin ruoka-aineisiin. Perusperiaatteena on tarjota ruoka lapselle paloina, eikä soseina, jolloin lapsi saa tarttua itse ruokaan ja viedä sen suuhunsa. Lasta ei syötetä missään vaiheessa.

Jos mahdollista, lapselle tarjotaan samaa ruokaa kuin muullekin perheelle. Ruoan muusaamisen sijaan, lapselle annetaan sopivan kokoisia paloja, joihin tämän on helppo tarttua käsillään. Lapselle voi antaa esimerkiksi perunan, banaanin, päärynään ja vihreiden papujen paloja.

Vauva saa tunnustella ruokaa käsillään ja viedä palat itse suuhunsa. Tämä tutustuttaa lapsen paitsi uusiin makuihin, myös erilaisiin muotoihin ja koostumuksiin. Pureskelemalla ruokaa lapsi vahvistaa suutaan, minkä lisäksi sormiruokailu kehittää lapsen sorminäppäryyttä sekä käden ja silmän koordinaatiota.

Alkuun vauva syö luultavasti hyvin vähän tai ei lainkaan, mikä ei haittaa. Ajan myötä hän oppii syömään isompia annoksia. Vauva saa yhä halutessaan rintamaitoa tai äidinmaidonkorviketta täyttääkseen vatsansa.

Sormiruokailussa lapsella on aktiivisempi rooli ruoan määrän säännöstelyssä, mikä auttaa häntä ymmärtämään täyden vatsan tunteen, joka puolestaan auttaa estämään lapsuusajan ylipainoa.

Yleiset suositukset

Jotta varmistetaan vauvan energiansaanti ja vältetään tukehtumisen riski, on äärimmäisen tärkeää olla tarkkana lapsen ruoan ja syömisen suhteen.

  • Tarjoa lapselle ruokia, joissa on tarpeeksi energiaa.
  • Jatka imettämistä sormiruokailun rinnalla.
  • Varmista, että lapsi syö päivittäin rautapitoista ruokaa.
  • Tarkkaile lasta jatkuvasti ja sopeuta tarjottu ruoka hänen tarpeisiinsa.

On tärkeä muistaa, että 1-3-vuotiaat lapset kasvavat huomattavasti vanhempia lapsia ja aikuisia nopeammin. Moni vanhempi saattaakin yllättyä huomatessaan kaksivuotiaansa syövän enemmän kuin hän itse.

Sormiruokailu ja sen edut

Sormiruokailun edut

  • Imetyksen tukeminen
  • Terveellisten ruokailutottumusten oppiminen
  • Täyden olon tunnistamisen oppiminen
  • Motoristen taitojen kehittyminen
  • Purennan ja puheen kehittyminen
  • Tottuminen erilaisiin ruokiin, makuihin ja koostumuksiin
  • Terveellisempien ruokien syöminen
  • Lasta kunnioittava tapa syödä
  • Lapsi päättää itse, milloin ja kuinka paljon syö