10 hauskaa faktaa vauvoista
Jokainen tietää, että vauvat ovat mahtavia, ja etenkin omaa lasta voisi katsella tunteja ja tunteja. Tänään haluamme jakaa kymmenen hauskaa faktaa vauvoista, joita edes kaikki vanhemmat eivät välttämättä tunne. Tiesitkö esimerkiksi, että vastasyntyneellä on lähes 70 luuta enemmän kuin aikuisella, vauvat näkevät kaksi kertaa enemmän unia kuin aikuiset ja vastasyntyneen pää painaa neljänneksen koko hänen syntymäpainostaan?
10 hauskaa faktaa vauvoista
- Vauva pystyy hengittämään ja nielemään yhtä aikaa seitsemän kuukauden ikäiseksi saakka.
- Vastasyntynyt ei vielä näe tarkasti, vaan lapsen näkökyky jatkaa kehittymistä aina puolen vuoden ikään saakka. Vastasyntynyt näkee tarkasti vain äidin rinnan ja kasvojen välisen matkan.
- Vastasyntyneen kehittynein aisti on hajuaisti, ja hän tunnistaa myös äitinsä tämän aistin avulla.
- Vauva oppii tunnistamaan äitinsä äänen nopeammin kuin isänsä äänen, mikä tapahtuu vasta noin 15 päivän jälkeen.
- Ihmisen sanotaan olevan ainoa elävä olento, joka hymyilee tarkoituksella. Vauva väläyttelee nopeaa hymyä heti syntymästään lähtien, mutta tällainen hymyily ei vielä ole tarkoituksellisia, vaan niin sanottua refleksihymyilyä. Refleksihymyn uskotaan olevan selviytymiskeino, jonka tarkoitus on vedota vanhemman tai muun hoivaajan tunteisiin ja taata näin lapsen turvallisuus. Tarkoituksellinen hymyily alkaa tavallisesti noin 4-8 viikon iässä.
- Vauva itkee pääasiassa ilman kyyneleitä. Tämä ei tarkoita, etteikö lapsen keho pystyisi tuottamaan kyyneleitä, mutta niitä käytetään pääasiassa silmien kosteuttamiseen. Vasta 2-4 kuukauden ikäinen lapsi alkaa kyynelehtiä itkun lomassa.
- Seborrooinen ekseema eli tali-ihottuma on yleinen vaiva vauvoilla. Se ilmenee hilseilevänä ja rupeutuvana ihottumana alueilla, joissa on runsaasti talirauhasia.
- Syntymän jälkeinen ihokontakti on vauvalle tärkeää. Ihokontakti ja sen erittämä oksitosiini rakentavat suhdetta lapsen ja vanhemman välille, minkä lisäksi oksitosiini rauhoittaa sekä vauvaa että vanhempaa, vähentää kipuherkkyyttä ja stimuloi kasvua ja parantumista. Vanhemman kanssa ihokontaktissa oleminen myös helpottaa lapsen totuttelua uuteen ja pelottavaan maailmaan.
- Vauvat syntyvät ilman polvilumpioita. Nämä nelipäisen reisilihaksen sääriluuhun yhdistävät luut kehittyvät vähitellen puolen vuoden iästä eteenpäin.
- Pieni vauva ei maista suolaista makua ennen noin neljän kuukauden ikää.
Vauvoihin liittyy muitakin ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi tilastojen mukaan toukokuussa syntyneiden vauvojen syntymäpaino on keskimäärin 200 grammaa tavallista enemmän, jokainen vastasyntynyt jakaa syntymäpäivänsä 9 miljoonan ihmisen kanssa ja vauvat kääntävät maatessaan päätään useammin oikealle kuin vasemmalle.
Jokainen vauva on erityinen ja ainutlaatuinen olento, joten kaikki tämä tieto on vain apuna ohjaamassa vanhempia, eikä heidän kannata huolestua, vaikka oma lapsi kehittyisi niin sanotusta normaalista poikkeavaan tahtiin.
Jos vanhemmista tuntuu, että vauvan kehityksessä tai käytöksessä on ongelmia, kannattaa asiasta keskustella rohkeasti ja avoimesti seuraavalla neuvolakäynnillä tai vaihtoehtoisesti lääkärin kanssa.
Vauvan maailma on epäilemättä täynnä ihmeitä, ja ehkä suurin ihmeistä on se, että yksikään lapsi ei ole samanlainen toisen kanssa. Varmaa on se, että lapsi on pieni vain vähän aikaa, joten vanhempien kannattaa nauttia jokaisesta päivästä ja antaa lapselle jakamaton huomionsa.