Kuinka ylenmääräinen ruutuaika vaikuttaa lapsiin? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka ylenmääräinen ruutuaika vaikuttaa lapsiin?

Liiallinen erilaisten laitteiden näyttöjen tuijottaminen voi vaikuttaa lasten terveyteen, minkä vuoksi vanhempien tulee huolehtia vastuullisesta teknologian käytöstä.
Kuinka ylenmääräinen ruutuaika vaikuttaa lapsiin?
Natalia Cobos Serrano

Kirjoittanut ja tarkastanut sosiaalipedagogi Natalia Cobos Serrano.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Tämän päivän lapset alkavat käyttää älypuhelimia, tabletteja ja muita elektronisia laitteita jo hyvin nuorena. Liiallinen ruutuaika voi kuitenkin vaikuttaa lasten kognitiiviseen kehitykseen ja fyysiseen terveyteen negatiivisesti. Tämän vuoksi vanhempien tulisikin rajoittaa lasten erilaisten näyttöjen edessä istumaa aikaa.

Mitä on ruutuaika ja millaisia suosituksia siihen liittyy?

Maailman terveysjärjestö WHO antoi tämän vuoden keväällä ensimmäistä kertaa suosituksia lasten ruutuajasta, jolla tarkoitetaan siis erilaisten digilaitteiden – esimerkiksi television ja älypuhelimen – parissa vietettyä aikaa. WHO:n mukaan alle 2-vuotiaiden lasten ei tulisi viettää lainkaan aikaa ruudun ääressä, eikä 2-4-vuotiaidenkaan ruutuajan suositella ylittävän tuntia vuorokaudessa.

Raportissa todetaan, että vanhempien tulee kontrolloida pienten lasten katsomaa sisältöä ja että heidän kannattaa valita lapselle katsottavaksi laadukasta ja mielellään opettavaista materiaalia.

WHO korostaa fyysisen aktiivisuuden ja hyvien yöunien tärkeyttä pienen lapsen arjessa. Järjestön mukaan liikunnan puute on maailmanlaajuisesti merkittävin riskitekijä liikalihavuuden lisääntymisessä.

Kuinka liiallinen ruutuaika vaikuttaa lapsiin?

WHO:n antamia suosituksia on myös arvosteltu, ja monet asiantuntijat perustelevat kritiikkinsä sillä, etteivät suositukset perustu tutkimuksiin ja kattaviin tieteellisiin todisteisiin. Tämän lisäksi suosituksissa kaikki ruutuaika lasketaan saman arvoiseksi, vaikka kaikki ruutuaika ei välttämättä ole lapsille pahaksi.

Kuinka liiallinen ruutuaika vaikuttaa pieniin lapsiin?

Eniten liiallinen ruutuaika vaikuttaa lapsen kehoon. Pahimmillaan ruudun ääressä – usein huonossa asennossa – vietetty aika aiheuttaa ikäviäkin fyysisiä vaivoja. Toinen ongelma on se, että lapset viettävät yhä enemmän aikaa paikoillaan istuen. Kuten jo yllä mainitsimme, liikunnan puute on maailmanlaajuisesti merkittävin riskitekijä liikalihavuuden lisääntymisessä, eivätkä ylipainosta kärsi ainoastaan aikuiset.

Asiantuntijoiden mukaan liiallisen digilaitteiden ääressä istumisen yleisimmin aiheuttamia ongelmia ovat seuraavat:

  • Näytön tuijottaminen liian pitkään voi aiheuttaa päänsärkyä ja silmien kuivumista.
  • Viistosti alaspäin katseleminen voi aiheuttaa niska- ja selkäkipuja.
  • Kädet voivat kipeytyä toistuvista liikkeistä, joita älypuhelimella tai pelikonsolilla pelaaminen vaatii.

Vinkkejä älylaitteiden turvalliseen käyttöön

  • Rohkaise lasta fyysiseen aktiivisuuteen. Fyysisen tekemisen tulisi kuulua lapsen päivittäiseen rutiiniin ja elämäntyyliin. Myös ruutuaikaa voidaan käyttää tässä hyväksi, sillä markkinoilla on esimerkiksi erilaisia pelejä, joiden pelaaminen laittaa lapsen liikkumaan.
Kuinka liiallinen ruutuaika vaikuttaa pieniin lapsiin?
  • Aseta laitteiden käytölle rajat, jotta ruudun ääressä istuttavaa aikaa on helpompi kontrolloida. Vaikka lapset eivät yleensä tällaisista säännöistä ilahdukaan, on ruutuajalle ja muille aktiviteeteille tärkeää löytää tasapaino.
  • Opeta lasta säilyttämään hyvä ryhti. Älylaitteen nostaminen katseen tasolle ja taukojen pitäminen puolen tunnin välein auttaa vähentämään lapsen kokemaa fyysistä rasitusta.

“Teknologia ei ole ainoastaan työkalu. Opettajat ovat huomattavasti tärkeämmässä roolissa, mitä tulee lasten motivoimiseen ja yhteistyöhön rohkaisemiseen.”

– Bill Gates

Kyse ei ole siitä, että lasten täytyisi lopettaa älylaitteiden käyttö, vaan tarkoituksena on löytää terveellinen tapa hyödyntää näitä laitteita. On tärkeää pyrkiä vähentämään lasten paikoillaan viettämää aikaa ja rohkaista heitä fyysiseen aktiivisuuteen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • World Health Organization. (‎2019)‎. Guidelines on physical activity, sedentary behaviour and sleep for children under 5 years of age. World Health Organization. http://www.who.int/iris/handle/10665/311664. Licencia: CC BY-NC-SA 3.0 IGO

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.