Vauvan nenän puhdistaminen limasta: 6 tärkeää faktaa

13.8.2018

Sillä vauvat ovat hauraita, niinkin helppojen asioiden tekeminen kuin nenän hygieniasta huolehtiminen voi muodostua ongelmaksi, jos ei tiedetä, kuinka tulisi toimia. Tässä asiassa riittää kuitenkin se, että ollaan varovaisia ja yritetään olla käyttämättä voimaa.

Nenän tukkoisuus on jokaiselle meistä ärsyttävää. Se, että et pysty hengittämään hyvin, on turhauttavaa ja raivostuttavaa etenkin silloin, kun olisi aika nukkua.

Vauvoilla tämä tilanne on monimutkaisemppi siksi, että he eivät voi niistää nenäänsä tai kostuttaa sitä omin avuin.

Siksi onkin tärkeää, että vanhemmat tekevät nämä asiat vauvan puolesta. Näin hengitystiet voivat olla vapaat siitä limasta, joka muuten jää jumiin tukkimaan ne.

Milloin vauvan nenän puhdistaminen limasta on tarpeen?

Nenän hygienian hoito vauvoilla on suositeltavaa silloin, kun vauva ei hengitä hyvin liman vuoksi, joka tukkii hengitystiet.

Vauvojen kohdalla nenän hygienian hoidossa tavoitteena ei ole vain se, että hengitystä helpotetaan, vaan lisäksi halutaan välttää sellaisia ongelmia kuten poskiontelo- tai korvatulehdusta. Nämä kaksi voivat kehittyä silloin, kun limaa pääsee kertymään, ja ne ovat melkoisen tavallisia sairauksia vauvoilla.

Vauvan nenässä olevan liman poisto suositellaan tehtäväksi ennen kuin hän menee nukkumaan ja syö, jotta voidaan mahdollistaa nukkuminen ja ruokailu ilman epämukavuutta hengitysteissä.

Menetelmiä nenän kanavien liman poistamiseksi

Suositeltava menetelmä vauvan nenän tukkoisuuteen on kosteuttajan käyttö tai sitten sen tilan kosteuttaminen, jossa vauva tulee olemaan.

Tämä menetelmä on ihanteellinen etenkin talvisin, sillä lämmitysjärjestelmät kodeissa voivat kuivattaa hengitysteitä ja tehdä tästä ongelmasta pahemman.

Voit hankkia laitteita, joiden avulla pystyt laittamaan vettä pattereiden päälle, jotta se haihtuu. Voit myös kosteuttaa sen tilan, jossa vauva on, laittamalla sinne suuren kattilan kiehuvaa vettä.

Muita suosituksia vauvan nenähygienian hoitoon

  • Pese kätesi hyvin, sillä näin voit estää tartuntojen syntyä.
  • Yritä varmistaa, että vauvalla on mukava olo, jotta voisit välttää hänen pelästyttämistään ja sitä, että hän alkaa itkeä.
  • Pidä kaikki välineet käsillä, jotta voisit saada homman tehtyä nopeasti. Kaikkein tavallisimpiin välineisiin kuuluvat suolaliuos, ruisku ja nenäimuri.
  • Pidä käsillä nenäliinaa tai kosteuspyyhettä siltä varalta, että tarvitset sitä.
  • Ole varovainen, kun käsitelet vauvan nenäää.
  • Älä pakota vauvaa mihinkään, jos hän vastustelee.

vauvan nenän hygienia

Kuinka puhdistaa vauvan nenä limasta?

Tulee olla huolellinen, jotta puhdistuksesta saadaan hyvät tulokset ja jotta vauvalla olisi mukava olo.

Jos lapsesi on tarpeeksi vanha noudattamaan ohjeita, opasta häntä kallistamaan päätään eteenpäin lavuaarin päällä.

Jos taas hoidat pienempää vauvaa, laita hänet pehmeälle pinnalle, kuten hoitopöydälle tai sängylle.

Tämän jälkeen varmista, että vauva on paikoillaan, mikä on kylläkin hiukan vaikeaa. Sinun tulee löytää tapa, jolla saat hänet pysymään niin rauhallisena kuin mahdollista, jotta hän ei vahingoitu tai tunne oloaan epämukavaksi.

Jotta voisi varmistaa, että vauva ei liiku, on parasta pyytää jotakuta avuksi. Jos olet yksin, voit kääriä vauvan peittoon, jotta saisit hänet helposti paikallaan pysyväksi.

Kuinka suolaliuosta käytetään nenän puhdistuksessa?

Mitä tulee vauvan nenän hygieniaan, on hyvä käyttää fysiologista seerumia riippuen siitä, kuinka vaikea liman tilanne on.

Kun vauvalla on paljon limaa tai jos se on hyvin paksua, kannattaa laittaa seerumin pisaroita nenään sierainten kautta.

Jos vauvalla ei ole paljon limaa, tai jos se ei ole kovin tiivistä, kannattaa sen sijaan laittaa muutama tippa suolaliuosta.

Jotta voisit varmistaa, että vauvasi nenän hygienia on niin hyvä kuin mahdollista, kuumenna seerumia hiukan ennen kuin laitat sitä nenään.

Tämä tekee nesteestä vähemmän häiritsevää vauvalle, ja siten hänen olonsa on mukavampi.

vauvan nenän hygienia

Vauvan nenän puhdistus vaihe vaiheelta

  1. Käytä ruiskua tai pipettiä pudottaaksesi pisaroita (tai laittaaksesi nestettä enemmän, tapauksesta riippuen) kummankin sieraimen suulle. Jos teet tämän näin sen sijaan, että laitat välineen kärjen suoraan vauvan nenään, aiheutat hänelle vähemmän epämukavuutta.
  2. Kun nesteet pääsevät sieraimiin, älä anna vauvasi avata suutaan (aseta hellävaraisesti painetta hänen leualleen), jotta hän hengittäisi nenänsä kautta ja työntäisi siten pois limaa.
  3. Älä käytä nenän imuria tai kosteuttajaa välittömästi, sillä keho pystyy poistamaan limaa omien toimintojensa avullakin.
  4. Käytä imuria vain silloin, jos huomaat että lima on erittäin tiivistä ja että vauvasi ei pysty pääsemään siitä eroon tarpeeksi tehokkaasti omin neuvoin.
  5. Kun käytät tällaista imuria, operoi sitä hellävaraisesti ja varoen, sillä jos olet kovakourainen, saatat saada aikaan korvien vahingoittumista tai jopa liman pääsyä korviin, mikä saa aikaan tulehduksen.
  6. Kaikkein suositelluimmat imurit nenälle ovat sipulimallisia, sillä näiden avulla on helpompaa hallita imun voimaa.
  7. Päärynän muotoiset imurit eivät ole suosittuja, sillä ne eivät ole tehokkaita.
UUTISIA VERKOSSA