Miten saada lapsi syömään terveellisesti? - Äitiyden Ihme
 

Miten saada lapsi syömään terveellisesti?

Miten saada lapsi syömään terveellisesti?
Marisol Rendón Manrique

Kirjoittanut ja tarkastanut varhaiskasvatuksen kandidaatti Marisol Rendón Manrique.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Ihmisen elämänlaatu on sidoksissa hänen terveydentilaansa, mistä syystä on tärkeää saada lapsi syömään terveellisesti ja harrastamaan liikuntaa. Se, näkeekö lapsi tietyt ruoat terveellisinä vai epäterveellisinä, riippuu pitkälti vanhempien hänelle antamasta esimerkistä.

Miten saada lapsi syömään terveellisesti?

1. Anna lapsen osallistua ruoan valmistukseen

Anna lapsen osallistua ruokaostosten tekemiseen ja ruoan valmistamiseen. Tällä tavoin hän ymmärtää paremmin, mitä syö ja mitä aterioiden valmistaminen vaatii. Vaikka kotona syötävä ruoka onkin vanhempien vastuulla, lapselle voi toisinaan tarjota esimerkiksi kaksi terveellistä ateriavaihtoehtoa, joista hän saa valita mieleisensä koko perheelle valmistettavaksi.

2. Vie lapsi sinne, mistä ravinto on peräisin

Sen lisäksi, että lapsen voi ottaa mukaan ruokaostoksille, hänet voi viedä tutustumaan esimerkiksi paikalliselle torille, maatilalle tai marjatilalle. Hänen näkökulmansa muuttuu hänen ymmärtäessään, mistä ruoka tulee ja saadessaan esimerkiksi poimia marjoja itse. Jos omalla pihalla tai parvekkeella on tilaa, voidaan lapsen kanssa kasvattaa vihanneksia ja yrttejä pienellä kasvimaalla.

3. Valmista terveellisiä välipaloja

Jos jääkaapissa on saatavilla vain terveellisiä ruokia, lapsi tottuu niihin. Valmisaterioiden ja runsaasti sokeria ja huonoja rasvoja sisältävien ruokien sijaan kotiin kannattaa hankkia hedelmiä, vihanneksia, juureksia, pähkinöitä ja muita terveellisiä välipaloja ja raaka-aineita.

Miten saada lapsi syömään terveellisesti?

4. Muistuta lasta juomaan säännöllisesti

Tasapainoisen ruokavalion lisäksi kehon tulee olla hyvin nesteytetty. Terveelliset ruokailutottumukset tarkoittavat myös runsaan veden ja luonnonmehujen ja -smoothieiden juomista. Tarjoa lapselle uusia terveellisiä ruokia aina kun mahdollista.

5. Ole itse hyvä esimerkki

Lapsen ruokaan liittyvät mieltymykset johtuvat suurilta osin vanhemmistaan. Lapsi oppii vanhempien tavoista jo äidin kohdussa ollessaan. Kun menette ulos syömään perheen kesken, yritä valita mahdollisimman tasapainoisia vaihtoehtoja, joita lapsi osaa valita myös itse tulevaisuudessa. Hyvän esimerkin antaminen on paras tapa motivoida lasta terveelliseen elämäntyyliin.

6. Ole pitkäjänteinen

Lapsen tulee maistaa uutta ruokaa useammin kuin kerran ennen kuin hän alkaa pitää siitä. Jos lapsi ei pidä ruoasta ensimmäisellä maistelukerralla, kokeile seuraavaksi toisenlaista valmistustapaa tai esillepanoa. Älä anna periksi, vaikka lapsi torjuisikin ruoan ensimmäisellä kerralla – on tavallista, että lapsella ottaa hetken tottua uusiin makuihin ja koostumuksiin.

“Yleisin kuolinsyy kaikkialla maailmassa ovat sydän- ja verisuonitaudit, jotka johtuvat pääosin huonoista elämäntavoista. Seuraavana tulevat erilaiset syövät, ja on selvää näyttöä, että myös niihin ravinnolla on merkittävä yhteys.”

– Maailman Terveysjärjestö WHO

7. Muista kohtuulliset annoskoot

Lapsen ikä on hyvä huomioida, ennen kuin lapsen eteen laittaa täyden ruokalautasen. Älä vaadi lasta syömään kaikkea. Keskity siihen, että lapsi syö terveellistä ruokaa ja että hänen ravinnolliset vaatimukset täyttyvät.

Kuinka saada lapsi syömään terveellisesti?

8. Valmista ruoka kotona

Monet ruokakaupasta ostetut  ruuat tai ketjuravintoloissa tarjotut annokset ovat epäterveellisiä. Ne sisältävät lisättyä sokeria ja huonoa rasvaa, joita voi välttää, kun ruoka valmistetaan kotona. Jos sinulla ei ole aikaa kokata päivittäin, voit valmistaa ruokaa moneksi päiväksi etukäteen.

9. Kiinnitä huomiota kokonaisuuteen yksittäisten annosten sijaan

Jos lapsi syö yleisesti ottaen terveellisesti, hän voi välillä nauttia makeisista tai hampurilaisista. Ruokavalion perustan ja suurimman osan syödyistä ruoista tulee olla terveellisiä, mutta tasapainoiseen ruokavalioon voi kuulua myös esimerkiksi jälkiruokia silloin tällöin nautittuina.

Pidä huolta sekä omasta että lapsesi terveydestä ja auta lasta olemaan vastuullinen omissa valinnoissaan. Tarjoat lapselle tärkeän perustan, jonka avulla lapsi osaa joka pitää huolta omasta terveydestään tulevaisuudessa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • G. Hernandez. (2005). Tratado de Nutricion. Tomo III: Nutricion Humana en el Estado de Salud, 2nd ed., Editorial Medica Panamericana SA, Madrid.
  • Salas-Salvadó J. (2014). Nutrición y dietética clínica. 3ª ed.Madrid: Elsevier España editorial.
  • Ruiz E, Rodríguez P, Valero T, Ávila JM, Aranceta-Bartrina J, Gil A, González Gross M, Ortega RM, Serra-Majem Ll, Vera-Moreiras G. (2017). Dietary Intake of  Individual (Free and Intrinsic) Sugars and Food Sources in the Spanish Population: Findings from the ANIBES Study. Nutrients, 2017;9(3):275 https://www.mdpi.com/2072-6643/9/3/275
  • Agencia Salud Pública de Cataluña (ASPCAT). (2017) Guía de la alimentación saludable en la etapa escolar. Barcelona.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.