Eri tyyppiset luomet ja niiden tunnistaminen
Luomet ovat ihon kasvaimia, joista suurin osa on hyvänlaatuisia. Koska ihomuutos voi olla myös pahanlaatuinen, on eri tyyppiset luomet hyvä tunnistaa.
Lähestulkoon jokaisella ihmisellä on ihossaan pigmenttiluomia. Syntymähetkellä tai pian syntymän jälkeen ilmestyviä luomia kutsutaan synnynnäisiksi luomiksi ja myöhemmin syntyviä luomia hankituiksi luomiksi. Siinä, missä joillakin ihmisillä on vain muutama luomi, toisilla niitä on satoja. Luomien määrään vaikuttaa sukualttius ja aurinkoaltistus.
Luomet voivat kasvaa, muuttua ja kadota. Luomien määrä kasvaa lapsuuden ja nuoruuden aikana, on suurimmillaan 30-40 vuoden iässä ja alkaa tämän jälkeen vähentyä.
Seuraavaksi kerromme eri tyyppisistä luomista ja niiden tunnistamisesta, jotta pystyt hoitamaan omaa ja lapsesi ihoa paremmin. Lasta kannattaa pyytää kertomaan kaikista mahdollisista ihon muutoksista.
Eri tyyppiset luomet ja niiden tunnistaminen
Luomia tai luomen kaltaisia ihomuutoksia on noin 60 erilaista. Näistä tavallisimpia ovat pigmenttiluomet, joita on lähes jokaisen ihossa. Muut luomet ovat peräisin ihon eri kudoksista ja apuelimistä, ja suurin osa niistä on harvinaisia.
Luomista tulee tietää tiettyjä faktoja ennen kuin niitä lähdetään arvioimaan ulkonäön perusteella. Terveet ja normaalit luomet ovat oireettomia, eli ne eivät aiheuta kutinaa tai polttavaa tunnetta, eivätkä vuoda tai turpoa, eikä iho niiden ympärillä muutu punoittavaksi tai kalpeaksi.
Nämä ovat lähtökohdat luomien terveyden arvioinnille, kun tarkoituksena on havaita epänormaalit muutokset ihossa.
Luomen muoto
Luomet ovat yleensä pyöreitä tai soikeita ja niiden reunat ovat selkeät. Läpimitta ei normaalisti ole ylitä 5 millimetriä.
Luomi voi olla täysin ihon myötäinen ja sileä tai koholla ihosta. Yleisen uskomuksen mukaan koholla oleva luomi tarkoittaa ihosyöpää tai muita ongelmia, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Luomen väri
Mitä tulee väriin, luomet ovat yleensä ruskeita, mutta voivat olla myös mustia, sinisiä, punaisia tai ihon värisiä.
Ihmisen ihon väri liittyy hänen luomiensa väriin. Eurooppalaista alkuperää olevilla, vaaleaihoisilla ihmisillä on tyypillisesti vaaleanruskeita tai -punaisia luomia, kun taas henkilöillä, joiden hiukset ja iho ovat tummemmat, myös luomet ovat tummanruskeita tai mustia.
Kuinka tunnistaa epänormaali luomi?
Vaikka tämä onkin harvinaista, luomi voi muuttua pahanlaatuiseksi kasvaimeksi. Tätä voi edesauttaa esimerkiksi liiallinen auringon UV-säteilylle altistuminen.
Jos luomi kasvaa nopeasti tai muuttuu ulkonäöltään, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Vaarallinen luomi on tyypillisesti epäsymmetrinen ja kooltaan suuri (yli 1 cm), minkä lisäksi sen väri on epätasainen tai siinä on useampaa väriä.
Luomia ei suositella poistettavan tai käsiteltävän, ellei niiden epäillä olevan pahanlaatuisia tai elleivät ne kutise, pistele, vuoda tai muuten haittaa henkilön elämää.