Sikiön hikka raskauden aikana - Äitiyden Ihme
 

Sikiön hikka raskauden aikana

Sikiön hikka johtuu vauvan yhä kehittyvän pallean supistelusta.
Sikiön hikka raskauden aikana

Viimeisin päivitys: 26 heinäkuuta, 2021

Äidin ja hänen syntymättömän lapsensa välinen side vahvistuu entisestään siinä vaiheessa, kun äiti alkaa tuntea kauan odottamiaan vauvan liikkeitä. Kaikki normaalista poikkeava voi kuitenkin huolestuttaa äitiä, ja tällaisiin asioihin lukeutuu myös sikiön hikka. Miksi vauva kärsii hikasta? Onko tämä normaalia? Tässä artikkelissa kerromme, mistä syntymättömän lapsen hikka johtuu, ja onko siitä syytä huolestua.

Onko sikiön hikka normaalia?

Äidin ei tarvitse huolestua, jos hänen syntymättömällä lapsellaan on hikka. Tämä on yleinen vaiva, joka on osa vauvan kehitystä. Hikka voi kestää muutamasta minuutista jopa puoleen tuntiin. Tärkeintä on tietää, että hikka ei ole epämukavaa vauvalle – päinvastoin, monen asiantuntijan mukaan hikka on merkki sikiön elinvoimaisuudesta.

Toisinaan kasvavan ja kehittyvän vauvan pallea supistuu aiheuttaen hikkaa. Sikiön hikka on toisin sanoen eräänlaisen krampin aiheuttama. Pallea on suurimmaksi osaksi jänteistä rakentuva lihas, joka avustaa hengityksessä supistumalla ja rentoutumalla. i899Hikka on pallean tapa harrastaa liikuntaa. Tällä tavoin vauvan keho valmistautuu hengittämiseen kohdun ulkopuolella. Lapsen keuhkot eivät ole täydessä toimintakunnossa ennen syntymää. Keuhkoissa on lapsivettä sikiön eläessä kohdussa, ja tämän nesteen virtaaminen keuhkoihin ja niistä ulos aiheuttaa pallean supistelua – eli hikkaa – ja valmistelee vauvan keuhkoja tulevaa varten.

Sikiön hikka raskauden aikana

Missä vaiheessa raskautta sikiön hikka on havaittavissa?

Sikiön hikka on tunnettavissa parhaiten raskauden viimeisellä kolmanneksella. Sitä, onko sikiöllä hikkaa raskauden alkuvaiheessa, ei tiedetä. Äiti tuntee hikan kohdussa jatkuvien, rytmikkäiden taputusten sarjana, ja se on helppo erottaa syntymättömän lapsen muusta toiminnasta, kuten potkuista ja venytyksistä.

Mitä hyötyjä sikiön hikasta on?

Hikka on luonnollinen osa syntymättömän lapsen kehitystä. Asiantuntijoiden mukaan hikka vaikuttaa seuraaviin asioihin:

  • Hikka valmistelee vauvaa itsenäiseen hengittämiseen kohdun ulkopuolella. Kuten mainitsimme ylempänä, pallea on hengitystä avustava lihas, ja sikiön hikka on seurausta tämän lihaksen supistelusta.
  • Hikka liitetään myös vauvan hermoston kehitykseen.
  • Hikka yhdistetään motoristen taitojen harjoitteluun, ja pääasiassa nielemiseen ja imemiseen. Imemiskyky on syntymän jälkeen erityisen tärkeä asia, sillä se estää maitoa joutumasta vauvan keuhkoihin.
  • Pallean supistukset auttavat lasta säätelemään sykettään.

Kuinka sikiön hikka vältetään?

Sikiön hikka raskauden aikana

Vaikka osaa raskauteen liittyvistä fyysisesti epämiellyttäviä asioita voidaan välttää tai lievittää, sikiön hikkaa ei voida estää. Äiti ei siis voi tehdä mitään huomatessaan vauvan hikottelevan. On hyvä pitää mielessä, että sikiön hikka on täysin normaalia, eikä ole lapselle millään tavalla vaaraksi. Monet vauvat jatkavat hikottelua myös syntymänsä jälkeen. Tämä johtuu siitä, että lapsen hengityselimistö ei vielä ole sopeutunut kohdun ulkopuoliseen maailmaan.

Tarvitseeko äidin pelätä?

Syntymättömän vauvan hikka saattaa vaikuttaa oudolta ja tuntua jopa häiritsevältä. Normaaleissa olosuhteissa hikottelusta ei kuitenkaan tarvitse huolestua, eikä lääkärikäynti ole tarpeen. Jos sikiön hikka jatkuu useamman tunnin tai päivän ajan, suosittelemme neuvolassa tai lääkärillä käymistä. Näin äiti saa mielenrauhan, ja voi olla varma siitä, että kaikki on kunnossa ja vauva on terve ja kehittyy normaalilla tavalla.

Jos huomaat syntymättömän lapsesi hikottelevan, nauti hetkestä. Käy istumaan, aseta kätesi vatsallesi ja rakenna suhdetta rakkaan lapsesi kanssa. Tämä on mainio tilaisuus myös isälle, vanhemmille sisaruksille tai muille läheisille ottaa kontaktia lapseen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.