Parhaat teet odottavalle äidille - Äitiyden Ihme
 

Parhaat teet odottavalle äidille

Parhaat teet odottavalle äidille

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 26 helmikuuta, 2020

Terveellisestä ruokavaliosta huolehtimisen tärkeys korostuu raskauden aikana. Odottava äiti joutuu välttelemään tiettyjä ruoka-aineita, mutta raskaus ei tarkoita kaikista herkullisista ruoista ja juomista luopumista. Esimerkiksi tiettyjen teelaatujen nauttimisesta tiedetään olevan hyötyä raskauden aikana. Mikä tahansa tee ei kuitenkaan kelpaa, minkä vuoksi listaamme tänään sopivat teet odottavalle äidille.

Vaikka alla esitellyt juomat eivät ravitsemusasiantuntijoiden mukaan yleensä vaikuta haitallisesti odottavaan äitiin tai sikiöön, kannattaa erilaisten kofeiinipitoisten haudukkeiden nauttimisesta keskustella aina neuvolan hoitajan tai lääkärin kanssa, sillä jokainen raskaana oleva nainen ja raskaus on erilainen.

Parhaat teet odottavalle äidille

  • Rooibos: Sisältää andioksidantteja, jotka auttavat stimuloimaan elimistön vastustuskykyä, joka voi olla normaalia heikompi ensimmäisten raskausviikkojen aikana. Rooibos kuuluu hernekasveihin, joten se ei sisällä teelle tyypillisiä tanniineja, jotka hidastavat raudan imeytymistä.
  • Vihreä tee: Sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka suojaavat DNA:ta vaurioilta ja tukevat sikiön kehitystä.
  • Musta tee: Yksi turvallisimmista teelaaduista raskauden aikana, kunhan se ei sisällä runsaasti kofeiinia.
  • Inkivääri: Ihanteellinen tuote raskauden aikaisen pahoinvoinnin estämiseksi. Edistää myös monien hengityselinten ja kurkun vaivojen hoitoa.
  • Vadelma: Vadelmahauduke on hyvin suosittu juoma odottavien äitien keskuudessa sen kohdun seinämän lihaksia hoitavien ominaisuuksien vuoksi. Juuri tästä syystä vadelmahaudukkeen sanotaan pienentävän keskenmenon riskiä.
  • Nokkonen: Sisältää monia keholle tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. Nokkonen on myös kohtua hoitava kasvi, joka parantaa hemoglobiinin tasoa ja tehostaa aineenvaihduntaa.
  • Timjami: Tämä yrtti sisältää runsaasti elimistön tarvitsemia vitamiineja ja on loistava antioksidanttien, raudan, mangaanin ja kalsiumin lähde.
  • Jasmiini: Jasmiiniteen aromilla on rauhoittava vaikutus. Jasmiinin ominaisuudet auttavat lievittämään monia tavallisia raskauteen liittyviä vaivoja.
Parhaat teet odottavalle äidille

Mitä teetä ei suositella juotavaksi raskauden aikana?

  1. Salviatee: Salvia sisältää runsaasti tujonia, joka on suurina annoksina nautittuna keskushermostolle myrkyllistä. Se voi aiheuttaa keskenmenon, minkä vuoksi sitä ei tule nauttia raskauden aikana.
  2. Persiljatee: Persiljaa on kautta aikojen käytetty erilaisten vaivojen hoitoon, mutta suurina määrinä persiljatee voi aiheuttaa vahinkoa. Se voi kasvattaa keskenmenon riskiä ja vaikuttaa jopa negatiivisesti vauvan kehitykseen.
  3. Vihreä tee: Vihreä tee kuuluu sekä edelliseen että tähän listaan, koska siitä on sekä hyötyjä että haittoja. Kohtuullisina annoksina vihreä tee voi säädellä verensokeria ja auttaa näin ehkäisemään raskausdiabetesta. Se kuitenkin sisältää kofeiinia ja hidastaa foolihapon imeytymistä, eikä sitä tämän vuoksi kannatta nauttia liikaa.
  4. Lakritsitee: Lakritsijuuresta valmistettua teetä ei suositella odottaville äideille, sillä se voi nostaa verenpainetta.
  5. Kamomillatee: Tämä saattaa tulla monelle yllätyksenä, mutta kamomillateetä ei suositella raskaana oleville äideillä. Silläkin on omat hyötynsä, mutta se saattaa aiheuttaa ongelmia lapsen verenkiertojärjestelmälle.
  6. Eukalyptustee: Tämä juoma voi hoitaa hengityselimistön ongelmia, mutta raskauden aikana se voi aiheuttaa pahoinvointia, ripulia ja oksentelua.
  7. Puolanminttutee: Puolanmintusta eli vuorimintusta valmistettu tee on yksi vaarallisimmista haudukkeista raskauden aikana. Vakavissa tapauksissa se voi aiheuttaa sikiölle epämuodostumia.
  8. Raparperitee: Raparperi voi aiheuttaa kohdun supistuksia ja pahimmillaan keskenmenon.
  9. Boldotee: Myös boldopuun lehdistä haudutettu tee lisää keskenmenon riskiä.
  10. Aloe vera – ja ginsengtee: Näillä kasveilla on nestettä poistavia vaikutuksia, ja ne voivat aiheuttaa ripulia ja siten myös nestehukkaa.
Parhaat teet odottavalle äidille

Muutama vinkki odottavalle äidille

  1. Älä nauti liikaa yrttiteetä, ne voivat aiheuttaa kohtuun liittyviä ongelmia.
  2. Voit juoda 1-3 kupillista teetä päivässä, suurempi määrä voi ola haitaksi.
  3. Tee sisältää kofeiinia, mistä syystä sitä kannattaa kuluttaa maltillisesti.
  4. Kokeile erilaisia teelaatuja, joilla on erilainen maku ja ominaisuudet.
  5. Raskaana oleville suositellaan erityisesti valkoista teetä ja jasmiiniteetä.

Tee voi siis olla hyväksi odottavalle äidille, mutta tiettyjä teelaatuja ei suositella nautittavaksi raskauden aikana. Tämän vuoksi on tärkeää selvittää etukäteen, mitä ominaisuuksia milläkin teelaadulla on.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Carrasco, Á. M. M., Neto, M. R., & Rodríguez, M. D. L. R. L. Seguridad de la toma de infusiones herbales en el embarazo: manzanilla, valeriana, tila, té y menta-poleo, 2017.
  • Neha K., Haider MR., Pathak A., Shahar Yar M., Medicinal prospects of antioxidants: a review. Eur J Med Chem, 2019. 178: 687-704.
  • Li J., Zhao H., Song JM., Zhang J., et al., A meta analysis of risk of pregnancy loss and caffeine and coffee consumption during pregnancy. Int J Gynaecol Obstet, 2015. 130 (2): 116-22.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.