Kuinka kehittynyt vauva on kuudennen raskauskuun jälkeen? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka kehittynyt vauva on kuudennen raskauskuun jälkeen?

Kuinka kehittynyt vauva on kuudennen raskauskuun jälkeen?

Viimeisin päivitys: 15 elokuuta, 2018

Kun raskaus on edennyt 26:nteen viikkoon, nainen on jo tottunut muutoksin kehossaan, ja vauva on kasvanut melko lailla. 75 % raskaudesta on tällöin jo käyty läpi.

Äidin tulisi tässä vaiheessa tietää, että muutokset tulevat ilmenemään nopeammin raskauden viimeisinä kuukausina, sillä vauva valmistautuu syntymään.

26. raskausviikko

  • Painon lisääntyminen on suhteessa selkeämpää, sillä sikiö kokee nopeampaa kasvua kuin aikaisempina viikkoina.
  • Tämän kasvun vuoksi naisen kohtu laajenee. Tämä lisättynä siihen, että vauva liikkuu vapaammin ja useammin, tulee aiheuttamaan jonkin verran epämukavuutta.
    • Äiti tulee tarvitsemaan asennon vaihtamista usein etenkin silloin, kun hän makaa ja lepää, ja hän yrittääkin usein liikuttaa vatsaansa, jotta voisi tehdä olonsa mukavammaksi.
    • Yksi ehdotus on käyttää tyynyä jalkojen välissä tai vatsan alla, jotta epämukavuus vähenisi.
  • Kohtu tulee painamaan virtsarakkoa enemmän, joten äiti tulee tuntemaan tarvetta käydä pissalla hyvin usein. Rakon pidätyskyky vähenee.
  • Nainen tulee huomamaan, että vatsa liikkuu paljon, ja hän varmasti havaitsee vauvan “potkut”.
  • Joskus vatsaan ilmaantuu epäsäännöllisiä muotoja, mikä johtuu vauvan liikkumisesta ja muutoksista asennossa.
  • Tietty anemian taso havaitaan usein tässä vaiheessa raskautta.
  • Anemia näkyy uupumuksena ja veltottoutena. Silmän valkoinen osa muuttuu kellertäväksi, ja nainen näyttää kalpealta.
  • Yleisesti ottaen lääkäri määrää tällöin veri- ja virtsakokeet, jotta voitaisiin havaita ravinnepuutokset. Joskus lääkäri ehdottaa, että äiti alkaisi ottaa rautalisiä.
  • Nyt on aika alkaa hallita sokeritasoja, sillä raskausajan diabetes voi ilmaantua tässä vaiheessa.
raskausajan ruokavalio
  • Hormonaaliset muutokset tulevat varmasti vaikuttamaan äidin mielialaan. Hän menee helposti naurusta itkuun ilman mitään järkevää syytä.
  • Seksuaalisuus tulee taas kuvaan. Naisen seksuaalinen vietti tulee olemaan tässä vaiheessa voimakkaampi.
    • Yhtäältä tämä tapahtuu siksi, että nainen tuntee olonsa rauhallisemmaksi, kun raskaus on pidemmällä. Hän on tottunut uuteen kehoonsa ja hyväksyy sen luonnollisena.
    • Toisaalta taas hormonit vaikuttavat kehoon nyt suuremmalla voimalla, ja ne ovat osasyynä tähän lisääntymiseen halussa. On aika nauttia seksuaalisuudesta ilman pelkoja, ellei sitten ole jotakin terveydellistä estettä.

Vauva 26:nnella viikolla

  • Tässä vaiheessa kehitystä vauva alkaa osoittaa merkkejä itsenäisemmästä elämästä.
  • Hän liikkuu vapaammin. Hänellä on edelleen tarpeeksi tilaa kohdussa liikkua ja “treenata” kehon eri osia.
  • Kun vauva kasvaa, lapsiveden määrä pienenee, joten liikkeet ovat helpommin huomattavissa ulkopuolelta.
  • Vauva reagoi ulkoisiin stimuloinnin lähteisiin. Hän aistii valot ja äänet, ja hän kokee vatsan aiheuttavan ikäänkuin painetta.
vauvan kehitys kohdussa
  • Nyt on aika sille, että äiti ja isä puhuvat vauvalle ja laittavat hänelle musiikkia. Nämä stimuloinnit valmistavat vauvaa kohdussa olon jälkeiseen elämään.
  • Hänen painonsa on 800 g – 1 kg, ja hänen pituutensa on noin 35 cm päästä varpaisiin. Tästä vaiheesta syntymään edettäessä paino tulee kolminkertaistumaan.
  • Kasvot selkeytyvät piirteiltään, ja ne alkavat saada sen muodon, joka nähdään syntymän hetkellä. Ultraäänessä voidaan nähdä selkeästi lapsen kulmakarvat, kuten myös kynnet sormissa ja varpaissa.
  • Yleensä 26:nnen raskausviikon aikaan vauva yleensä menee niin kutsuttuun sikiöasentoon. Hänen niskansa, käsivartensaja jalkansa koukistuvat rintaa ja vatsaa kohden.
  • Hän alkaa harjoittaa hengitysliikkeitä. Hän harjoitelee niitä ensimmäisiä hengenvetojaan varten, jotka tapahtuvat vauvan syntyessä.

Suosituksia 26:nnelle raskausviikolle

  • Tämä vaihe on erittäin tärkeä sekä äidille että vauvalle, joten molempien terveyden tulee olla erinomainen.
  • On elintärkeää, että äidillä on nyt rento elämäntyyli, jossa ei ole ahdistusta tai stressiä.
  • Kohtuullinen liikunta asiantuntijoiden opastuksessa auttaa vähentämään epämukavuutta. Tämä saa aikaan hyviä psykologisia ja fyysisiä vaikutuksia.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.