Parhaat elokuvat DreamWorksilta

26.12.2019

Vaikka DreamWorks Pictures joutuukin kilpailemaan markkina-alasta sellaisten valtavien elokuvastudioiden kuin Disneyn ja Pixarin kanssa, se on luonut ja julkaissut suuren määrän elokuvia, jotka ovat paitsi viihdyttäneet lapsia ympäri maailmaa, myös tuottaneet valtavia määriä rahaa. Tänään listaamme mielestämme parhaat elokuvat DreamWorksilta.

Monet DreamWorksin animaatioelokuvista ovat nousseet legendaariseen asemaan, ja DreamWorks oli itse asiassa ensimmäinen elokuvastudio, joka voitti Oscarin parhaasta animaatioelokuvasta.

Parhaat elokuvat DreamWorksilta

Shrek-elokuvasarja

Shrek on epäilemättä yksi suurimmista klassikoista, mitä tulee animoituihin lastenelokuviin. Shrek-saagan menestys perustuu monista perinteisistä stereotypioista irrottautumiseen ja erilaisten aspektien yhdistelemiseen. Nämä elokuvat sopivat niin lapsille kuin aikuisillekin, ja kaiken ikäiset katsojat rakastavat näitä tarinoita. Shrek oli ensimmäinen parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon voittanut elokuva vuonna 2002.

Parhaat elokuvat DreamWorksilta
© DreamWorks Animation

Elokuvan päähenkilö Shrek on vihreä jätti, joka nauttii yksinäisestä elämästään suolla. Eräänä päivänä Shrekin rauhallinen elämä kuitenkin häiriintyy, kun useat satuhahmot joutuvat pakenemaan suolle satuja inhoavan lordi Faquaardin vuoksi – ja tästä alkaa seikkailu, joka pyörii prinsessan pelastamisen ympärillä.

Viihdyttävät vuoropuhelut, erilaisten hahmojen inhimillistäminen ja monien satuklassikoiden ovela kietominen tarinaan olivat kaikki elokuvan valtavan menestyksen taustalla. Ensimmäisen elokuvan jälkeen lempeä vihreä jätti on esiintynyt kolmessa jatko-osassa.

Näin koulutat lohikäärmeesi

Lohikäärmeet ovat yksiä lasten eniten rakastamia hahmoja – niin valkokankaalla, kirjoissa kuin leikeissäkin. Koska lohikäärmeet ovat lasten mielestä valtavan kiehtovia olentoja, DreamWorks julkaisi vuonna 2010 Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan, joka perustuu Cressida Cowellin saman nimiseen kirjaan.

Elokuva sijoittuu kuvitteelliseen viikinkien ja lohikäärmeiden asuttamaan maailmaan. Sen päähenkilö on teini-ikäinen Hikotus, joka ystävystyy lohikäärmeen kanssa, vaikka hänen heimonsa perinteisiin kuuluu, että nämä olennot surmataan.

Useimpien muiden lastenelokuvien tapaan myös Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvaan kätkeytyy tärkeä viesti – kaikkien on saatava olla omia itsejään, eikä kenenkään tarvitse olla kuin kaikki muut. Elokuvaa suositellaan yli 6-vuotiaille lapsille, mutta myös huomattavasti vanhemmat lapset viihtyvät tarinan parissa.

Kananlento

Vuosi ennen Shrekin valtavaa menestystä DreamWorks julkaisi vaha-animaatio Kananlennon. Vaikka ensi-illasta on jo 20 vuotta, tämä elokuva on edelleen kaikkien aikojen suurin hitti stop motion -elokuvien saralla. The New York Timesin kriitikot valitsivat vuonna 2004 Kananlennon yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta.

Parhaat elokuvat DreamWorksilta
© DreamWorks Animation

Vaikka tarinan tarkoituksena onkin viihdyttää kaiken ikäisiä katsojia, elokuva myös muistuttaa siitä, miten kamalissa oloissa monet eläimet elävät ympäri maailman.

Kung Fu Panda

Lapset rakastavat elokuvia, joissa sankari on eläin, ja ehkäpä juuri tästä syystä Kung Fu Panda oli valtava menestys ilmestyessään vuonna 2008. Elokuvan pääosassa on kömpelö Po-panda, joka pyrkii legendaariseksi lohikäärmesoturiksi Hurjan viisikon, eli Tiikerittären, Apinan, Mantisin, Kyyn ja Kurjen, rinnalle.

Kyseiset eläinhahmot eivät ole ainoa elokuvasta kiehtovan tekevä asia. Kung Fu Panda erottuu muista lastenelokuvista upealla graafisella suunnittelullaan ja kaikissa kohtauksissa näkyvillä rohkeilla väreillään. Elokuvan jatko-osat ilmestyivät vuonna 2011 ja 2016.

Jos lapsesi eivät vielä ole nähneet näitä erinomaisia elokuvia, on aika järjestää koko perheen elokuvailta. Vaikka kyseessä eivät olekaan uusimmat elokuvat, ne viihdyttävät lapsia edelleen tänäkin päivänä ja pitkään jatkossakin.