Leikkimattojen hyödyt lapselle eri ikävaiheissa - Äitiyden Ihme
 

Leikkimattojen hyödyt lapselle eri ikävaiheissa

Leikkimatot ja lelukaaret kehittävät vauvan aisteja, kognitiivisia kykyjä ja motoriikkaa. Tänään annamme vinkkejä, kuinka valita sopiva leikkimatto lapsen iän mukaan.
Leikkimattojen hyödyt lapselle eri ikävaiheissa
María Alejandra Castro Arbeláez

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 13 kesäkuuta, 2021

Vauvat tutustuvat maailmaan aistiensa avulla, ja ensimmäisten elinkuukausien aikana ympäröivän maailman tutkiminen on täysin vaistonvaraista. Kuuntelu, katselu ja koskettaminen ovat pienen lapsen pääsääntöisiä tapoja tutustua ympäristöönsä. Leikkimatot ovat erinomainen työkalu näiden aistien kehittämiseen. Leikkimattojen hyödyt ovat moninaiset, sillä aistien terävöittämisen lisäksi mattoon kiinnitettyjen lelujen katseleminen ja niihin tarttuminen kehittävät lapsen lihaksia ja koordinaatiota.

On olemassa myös pinnasänkyyn tarkoitettuja leikkimattoja, mutta yleisimpiä ovat lattialle levitettävät matot, jotka ovat myös hyödyllisempiä lapsen kehitykselle. Mattoihin kiinnitetyt värikkäät varusteet edistävät oppimista ja leikkimistä. Leikkimaton avulla lapsi tutustuu uusiin tekstuureihin, ääniin ja väreihin samanaikaisesti.

Osassa leikkimatoista on lelukaari, josta roikkuu erilaisia esineitä, jotka rohkaisevat vauvaa liikkumaan ja tutkimaan ympäristöä. Tämä vahvistaa lapsen lihaksia ja kehittää koordinaatiokykyä. Maatessaan vatsallaan matolla vauva oppii vähitellen nostamaan päätään ja liikuttamaan käsiään entistä enemmän.

Leikkimattojen hyödyt lapselle

Lapsen täytyy saada liikkua vapaasti, jotta hän oppii ymmärtämään kehonsa koko potentiaalin. Vauva kannattaa asettaa vatsalleen leikkimatolle jo hyvin nuoresta iästä lähtien. Tämä vahvistaa lapsen selkää ja lihaksia, jotka ovat molemmat tärkeässä roolissa istumaan oppimisen kannalta.

Erilaisten värikkäiden esineiden sekä vaihtelevien muotojen ja tekstuurien läheisyydessä oleminen motivoi lasta oppimaan ja löytämään uusia asioita. Peilit, purulelut ja helistimet ovat kaikki hyödyllisiä esineitä, jotka paitsi viihdyttävät, myös stimuloivat pientä lasta.

Myös leikkimattoihin kiinnitettävät lelukaaret kehittävät lapsen lihaksia – etenkin käsien voimaa – ja koordinaatiokykyä. Kaaressa roikkuvat esineet rohkaisevat lasta venyttämään raajojaan ja tarttumaan objekteihin.

Leikkimattojen hyödyt lapselle

Käyttämällä leikkimattoon kiinnitettyjä leluja lapsi oppii syistä ja seuraamuksista. Lapsen aistien kehittyminen kulkee käsi kädessä kognitiivisen kehityksen kanssa. Tämä oppiminen vahvistaa lapsen jatkuvasti lisääntyvää autonomiaa.

On hyvä muistaa, että vatsallaan makaaminen estää omalta osaltaan plagiokefaliaa, eli vinokalloisuutta , jota yksipuolinen makuu- ja nukkuma-asento voi aiheuttaa. Vinokalloisuus tarkoittaa kallon epäsymmetristä litistymää tai painaumaa, joka voi esiintyä takaraivossa tai otsan alueella. Tänä päivänä lasten ei enää suositella nukkuvan mahallaan, koska asento on yhdistetty kätkytkuolemiin, mutta hereillä ollessa vauva kannattaa asettaa makaamaan kasvot alaspäin – kunhan lapsi on saavuttanut kolmen kuukauden iän.

Erilaisten värikkäiden esineiden sekä vaihtelevien muotojen ja tekstuurien läheisyydessä oleminen motivoi lasta oppimaan ja löytämään uusia asioita.

Leikkimatot lapsen iän mukaan

Kun lapselle on aika hankkia leikkimatto, vanhemmat huomaavat, että markkinoilla on runsaasti eri tyyppistä tarjontaa:

  • Kolme kuukautta täyttänyt lapsi alkaa pikkuhiljaa tutkia ympäröivää maailmaa. Vaikka vauva ei vielä erotakaan värejä toisistaan, hän erottaa kontrasteja.
  • Ennen kuuden kuukauden ikää lapsi alkaa sisäistää omien liikkeidensä ja ympäristönsä yhteyden. Kurottaessaan kohti esinettä lapsi käyttää niin kuuloaan, näköään kuin tuntoaistiaankin.
  • Jos tietty esine kiinnittää lapsen huomion, hän toistaa leikkiä kerta toisensa jälkeen. Pikkuhiljaa lapsi oppii tunnistamaan omat lelunsa ja lopulta valitsemaan niistä suosikkinsa.
  • Seitsemän tai kahdeksan kuukauden ikäiselle lapselle paras leikkimatto on sellainen, jossa on monia eri tekstuureita – pehmeää, pörröistä, rapisevaa, vetelää ja niin edelleen. Tässä vaiheessa lapsi hallitsee tietoisesti sormiaan ja pystyy erottamaan erilaiset pinnat toisistaan.
Vauva makaa lelukaaren alla
  • Seitsemännen ja kahdeksannen elinkuukauden aikana lapsen aivojen harmaa aine kehittyy valtavasti. Alkaa vaihe, jolloin lapsi alkaa muodostaa ensimmäisiä mentaalisia kategorioita ja rakenteita. Lapsi pystyy erottamaan itselleen miellyttävät äänet, värit ja tekstuurit. Leikkimatot ovat erinomaisia välineitä, koska ne stimuloivat useita aisteja samanaikaisesti.
  • Leikkimattoja voidaan hyvin käyttää kahden vuoden ikään asti. Vaikka lapsilla on luonnollinen taipumus leikkiä lattialla, ei leikkimattojen hyötyjä kannata aliarvioida. Leikkimatto on hyödyllinen vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsi osaa jo kävellä. Toisin kuin monet muut lelut ja välineet, leikkimatto ei vie yleensä paljon tilaa, minkä lisäksi lapselle on rauhoittavaa tietää, että hänellä on hänen oma tilansa.

Yhteenvetona sanottakoon, että leikkimattojen hyödyt lapselle ovat moninaiset. Kolmen kuukauden iästä aina kahteen vuoteen asti – ja miksei pidempäänkin – näiden välineiden muodot, värit ja tekstuurit tukevat lasta kaikissa hänen kehitysvaiheissaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.