Leikit 2-vuotiaalle: 5 hauskaa ideaa

11.9.2018

Millaisia ovat sopivat leikit 2-vuotiaalle? Tänään kerromme viidestä loistavasta leikistä 2 vuotta täyttäneille lapsille. Näistä saat hyviä ideoita auttaaksesi lastasi nauttimaan uusien taitojen oppimisesta.

Kahteen ikävuoteen mennessä lapsesta on kehittynyt oikea yllätysten mestari, jopa omille vanhemmilleen. Lukuisten uusien taitojen ilmaantuessa, saatat miettiä, miten lasta voisi ja kannattaisi auttaa kehittymään parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä taitoja tulisi pyrkiä kehittämään kahden vuoden iässä?

2-vuotiaan kehitys liittyy läheisesti lapsen fyysisiin ominaisuuksiin. Tämä tarkoittaa, että lapsi kehittää karkea- ja hienomotorisia taitojaan, eli kykyjä, jotka liittyvät hänen suurempiin ja pienempiin lihaksiinsa.

Lisäksi lapsen kognitiiviset kyvyt kasvavat, ja hän saavuttaa kehityksen vaiheita, jotka liittyvät mielikuvitukseen ja ongelmien ratkaisuun.

Lapsi alkaa pystyä kuvittelemaan tilanteita ja luokittelemaan tavaroita värin ja koon mukaan, ja hän kykenee jopa muistamaan lauluja, joista hän pitää.

Lisäksi lapsen kielellisissä kyvyissä tapahtuu merkittävä parannus. Pikkuhiljaa hän alkaa käyttää uusia sanoja, toistaa vanhempien sanomisia ja kysyä asioiden syistä.

Kaiken tämän lisäksi lapsi pystyy helpommin olemaan vuorovaikutuksessa samanikäisten lasten kanssa.

Hauskat leikit 2-vuotiaalle

1. Ruoan tarjoilu

Anna lapsellesi leikkiruokaa, jota hän voi tarjoilla paikalla oleville ihmisille. Jotta leikki olisi todentuntuisempi ja viihdyttävämpi, pyydä lasta käyttämään kaikkia saatavilla olevia leikkikeittiövälineitä. Voit käyttää myös todellisia esineitä, jotka eivät ole lapselle vaaraksi tai haitaksi.

Tämä leikki opettaa lapsellesi, kuinka tärkeää on jakaa omat tavarat toisten kanssa. Se on myös loistava aktiviteetti niille lapsille, joilla ei ole sisaruksia, sillä hekin joutuvat oppimaan jakamisen tarhan tai koulun aloittaessaan.

Voit käyttää tätä leikkiä myös opettaaksesi lapsellesi numeroita.

Leikit 2-vuotiaalle

2. Töissä oleminen

Jo hyvin nuoresta pitäen lapset tykkäävät teeskennellä olevansa aikuisia. Lapsista on mahtavaa leikkiä erilaisten töiden tekemistä, ja he nauttivat myös vanhemmiksi tekeytymisestä.

Miksipä et osallistuisi näihin leikkeihin ja olisi käytettävissä lapsen lääkärinä, kokkina, äitinä tai isänä?

Lapsi ei välttämättä aluksi tiedä, mitä tehdä, ja hänelle voi olla vaikeaa selvittää tekemisen merkitys. Kun autat häntä ja annat vihjeitä, lapsi pystyy kuitenkin kasvattamaan mielikuvitukselleen siivet, ja hän alkaa keksiä, kuinka tietty asiantuntija toimisi.

Muista, että lapset oppivat paljon nopeammin, jos heille annetaan esimerkkejä. Hyvä idea lapsen auttamiseksi, on antaa ensin pehmolelu tai jokin muu lelu, joka saa lapsen huomion kiinnittymään. Tällä tavalla hän tuntee olonsa tarpeeksi varmaksi aikuisten imitoimiseen. Roolileikit ovat ehdottomasti yksi parhaimmista ja hauskimmista aktiviteeteista
2-vuotiaalle lapselle
.

3. Käsityöt ja maalaaminen

Omien luomusten tekeminen sekä piirtäminen ja maalaaminen mille tahansa pinnalle tai materiaalille auttaa lasta kehittämään hienomotorisia taitojaan, mikä on hyvin tärkeää tässä vaiheessa elämää.

Mitä tulee nuorten lasten käsitöihin, kannattaa aloittaa perusideoilla, eli esimerkiksi eläinten askartelulla vessapaperirullista tai käsinukkejen ja kruunujena valmistuksella. Myös puutarha kotona on loistava valinta.

Älä aliarvioi kynien ja maalien voimaa! Tässä vaiheessa luovaa kehitystä, lapsi saattaa kuitenkin pystyä piirtämään vain muodottomia hahmoja tai tekemään pieniä jälkiä.

On tärkeää, että arvostat lapsesi vaivannäköä ja rohkaiset häntä jatkamaan. Tällä tapaa hän jatkaa kehittymistään ja myös hauskanpitoa.

2-vuotiaan oppimista määrittää paljolti se, miten kehittyneet hänen fyysiset kykynsä ovat.

4. Erityiset lelut

On aina hyvä idea improvisoida kotoa löytyvillä tavaroilla. Tämä toimii etenkin silloin, kun kysyt lapseltasi, mitä hän haluaa tehdä, ja annat hänelle aikaasi, jotta voitte pitää hauskaa yhdessä.

On kuitenkin olemassa erityisiä pelejä ja leluja, jotka ovat erittäin hyödyllisiä juuri 2-vuotiaille. Palapelit alkavat olla osa lapsen elämää tässä vaiheessa. Samoin naamiot ja puvut ovat ihanteellisia, jotta lapsi voi eläytyä lempihahmoihinsa.

Rakennuspelit tarjoavat myöskin paljon, sillä motoriset taidot alkavat tässä iässä kehittyä vauhdilla. Vasaroiden, ruuvien ja leikkitiilten kanssa voidaan viettää monia hauskoja hetkiä.

Lopuksi vielä yksi ehdotus: kolmipyörä on loistava valinta ajan viettämiseen ulkona. Ja mitä tulee sadepäiviin, lautapelit ovat hyvä idea. Nämä pelit kannattaa pitää melko yksinkertaisina, mutta ne ovat silti todella viihdyttäviä lapsellesi.

Leikit 2-vuotiaalle

5. Aarteenmetsästys

Tämä on takuusuosikki lasten keskuudessa. Itse asiassa se on kaukainen sukulainen kuurupiilolle, joka on yksi perinteisistä lapsuuden leikeistä.

Aarteenmetsästyksessä jokin esine piilotetaan tiettyyn paikkaan kotona, minkä jälkeen lasta pyydetään auttamaan esineen etsimisessä. Kun lapsi etsii esinettä, anna hänelle vihjeitä.

Kerro ”lämpenevän”, kun lapsi on lähestyy esinettä, ja ”kylmenevän”, kun hän loittonee esineestä. Sen lisäksi, että tämä leikki on hauska, se auttaa lastasi kehittämään sijainnin ymmärrystä.

Voit myös opettaa aarteenmetsästyksen avulla esineiden nimiä sekä ohjeiden noudattamista – nämä ohjeet voidaan antaa vihjeinä.

Nämä hauskat leikit 2-vuotiaalle edistävät lapsesi kehitystä, vaikka ne ovatkin yksinkertaisia. Ne haastavat hänet edistymään kehittymisessään, ja samalla saatte kokea unohtumattomia ja ihania hetkiä yhdessä.

UUTISIA VERKOSSA