Sekundaariset tunteet lapsilla

Tiettyjen tunteiden tunnistaminen on helppoa, mutta olemassa on myös vähemmän selkeitä emootioita, joiden havaitsemiseen vaaditaan tarkkanäköisyyttä. Näitä kutsutaan sekundaarisiksi tunteiksi, ja niiden voimistumisella voi olla ajan saatossa negatiivisia vaikutuksia.

Tunteet voidaan jakaa primaarisiin, sekundaarisiin ja instrumentaalisiin eli välineellisiin tunteisiin. Primaariset emootiot ovat perustavanlaatuisia tunnereaktioita ulkoisiin ärsykkeisiin ja tukevat ihmisen selviytymistä. Primaarinen tunne voi olla esimerkiksi viha epäoikeudenmukaisessa tilanteessa, suru menetyksen hetkellä tai pelko uhkaavassa tilanteessa. Sekundaariset tunteet sen sijaan ovat oppimisen tulosta ja hankitaan primaaristen tunteiden ohjauksen kautta. Ne ovat reaktioita primaareihin emotionaalisiin tai kognitiivisiin prosesseihin.

Psykologi Paul Ekmanin luoman luokittelun mukaan primaareihin tunteisiin kuuluvat ilon, surun, vihan, pelon, kuvotuksen, yksinäisyyden ja shokin aiheuttamat tunteet. Näille kaikille tyypillinen ominaisuus on se, että ne ovat universaaleja ja geneettisesti ennaltamäärättyjä. Ne ovat siis olemassa jo syntymän hetkellä. Myös tanskalainen lääkäri Carl Lange ja yhdysvaltalainen psykologi William James perehtyivät aikoinaan samaan tutkimusalaan. Heidän mukaanssa tunteet riippuvat kahdesta tekijästä, jotka ovat kehossa ärsykkeen johdosta tapahtuvat fyysiset muutokset sekä tunteiden tulkintatapa.

Sosiaalipsykologi Stanley Schachterin ja psykologi Jerome Singerin teoria pohjautuu tähän ajatukseen. Heidän mukaansa ajatuksemme voivat vapauttaa orgaanisen vasteen ja sarjan aivojen välittäjäaineita. Samalla tavoin kuin ympäristö ja ympärillä olevat ihmiset voivat herättää primaarisia tunteita, sen voivat tehdä myös omat ajatuksemme.

Mitä sekundaariset tunteet ovat?

Toisin kuin edellä mainitut primaariset tunteet, sekundaariset tunteet ovat monimutkaisempia. Ekmanin mukaan nämä emootiot syntyvät ihmisen kasvun, muiden ihmisten kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja primaaristen tunteiden yhdistelmän tuloksena. Sekundaaristen tunteiden tunnistaminen on myös vaikeampaa kuin primaarien emootioiden tunnistaminen. Sekundaarisia tunteita ei aina ilmennetä eleiden – esimerkiksi hymyn tai kulmien kohotuksen – kautta, toisin kuin primaarisia tunteita.

Ekman on 1990-luvulla tunnistanut sekundaarisiksi tunteiksi seuraavat emootiot:

• Huvittuneisuus
• Syyllisyys
• Nolostuminen
• Halveksunta
• Tyytyväisyys
• Innostuneisuus
• Ylpeys saavutuksista
• Mielihyvä
• Häpeä
• Helpotuksen tunne
• Aisteihin perustuva mielihyvä

Kaikkia edellä mainittuja tunteita yhdistää se, että ne ovat opittuja, henkisiä, eivätkä ne liity biologiseen sopeutuvuuteen.

Primaaristen ja sekundaaristen tunteiden yhteys

Venezuelalainen psykologi Graciela Baugher on tehnyt mielenkiintoisen analyysin aiheeseen liittyen. Hänen mukaansa sekundaariset tunteet ilmaisevat mielessä pyörivää ongelmaa, joka tulee eliminoida, jotta sen seurauksilta vältytään. Sekundaariset tunteet ovat primaaristen tunteiden jatkeita, jotka voivat ajan myötä olla vahingollisia ihmisen terveydelle. Baugher toteaa, että esimerkiksi pelko suojelee tietyiltä tilanteilta, mutta ajan saatossa patoutunut pelko voi  aiheuttaa ahdistusta, paniikkitiloja ja fobioita.

Sama pätee myös surullisuuteen. Suru auttaa traumaattisesta kokemuksesta toipumisessa, mutta pitkittyneenä se voi aiheuttaa masentuneisuutta ja itsetuhoisia ajatuksia. Baugherin mukaan samoin käy myös onnellisuuden ja suuttumuksen tunteiden kanssa. Onnellisuus voi johtaa kiintymykseen ja mielihyvään, kun taas suuttumus voi johtaa ajan myötä vihaan tai kaunaan.

Sekundaariset tunteet lapsilla

Tunteiden osoittaminen on merkitsevä osa lapsen emotionaalista kehitystä. Ensimmäiseen kehitysvaiheeseen kuuluu tunteiden tunnistamisen oppiminen. Tähän liittyen vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunneälyn kehittymisen tukemisessa. He voivat auttaa lasta ymmärtämään erilaisia tunteita esimerkiksi harjoitusten ja tehtävien avulla ja pelejä, piirtämistä sekä älypuhelinsovelluksia hyödyntämällä.

Aiemmin mainitun Paul Ekmanin työ perustuu ilmeiden tutkimiseen. Tämä onkin ensimmäinen keino, jolla lapsen sekundaarisia tunteita voidaan havaita. Jos lapsen havaitaan tai epäillään kokevan vahvoja tunteita, kannattaa asiasta keskustella hänen kanssaan. Tunteiden sanoittaminen on sekä lapsilla että aikuisilla yksi parhaista tavoista ilmaista tunteita. Se, että lapsi ei ilmaise tunteitaan, on haitallisempaa kuin voi kuvitella. Tunteiden tukahduttaminen voi johtaa emotionaaliseen ja henkiseen heikkouteen, huonoon itsetuntoon, empatian ja autenttisuuden puutteeseen ja käytösongelmiin.

Käytösongelmat ovat yksi tapa, jolla lapsi ilmaisee sekundaarisia tunteitaan. Vaikka tällaiset ongelmat voivatkin liittyä lapsen perimään tai persoonallisuuteen, voivat ne johtua myös kasvatuksesta. Huono käytös voi olla suora seuraus lapsen saamasta kasvatuksesta, johon liittyy myös emotionaalinen taso.

Negatiivisten tunteiden sisällä pitäminen voi synnyttää lisää negatiivisia tunteita ja kaunaa. Jos lapsi sen sijaan ilmaisee tunteitaan, mutta ei saa tarvittavaa tukea ja huomiota, on tilanne vieläkin huonompi. On selvää, että vanhemmilla on erityisen suuri merkitys lapsen tunteiden huomioimisessa. Heidän vastuullaan on opettaa lasta ilmaisemaan ja käsittelemään tunteitaan terveellä tavalla.