Ideoita lastenhuoneen koristelemiseen jouluksi

02 joulukuu, 2019
On tavallista, että olohuone koristellaan jouluksi ja ikkunoihin ripustetaan tähdet tai asetetaan kyntteliköt valoa tuomaan. Mutta mikä estää tuomasta jouluista tunnelmaa myös lastenhuoneeseen?

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja tässä vaiheessa koteja ja pihoja aletaan koristella juhlakauden varalle. Sen lisäksi, että pihalle ripustetaan valoja ja olohuoneeseen tuodaan joulukuusi, kannattaa harkita myös lastenhuoneen koristelemista – lapset nimittäin ovat yleensä eniten innoissaan lähestyvästä joulusta. Tämän vuoksi jaammekin tänään muutamia ideoita lastenhuoneen koristelemiseen.

On hyvä muistaa, että jouluiset koristelut eivät välttämättä tarkoita kodin täyttämistä punaisella ja vihreällä ja perinteisillä tontuilla, vaan perhe voi valita myös modernimpia vaihtoehtoja, jotka sopivat paremmin heidän makuunsa ja kodin tyyliin. Vain mielikuvitus on rajana, mitä tulee joulun tekemiseen.

Ideoita lastenhuoneen koristelemiseen jouluksi

Joulu on epäilemättä monen lapsen vuoden suosikkiaika, jota aletaan odottaa jo hyvissä ajoin syksyllä. Lapset ovat innoissaan joka aamuisesta joulukalenterin avaamisesta, sopivan kuusen hankkimisesta ja joulupukin odottamisesta. Erilaiset valot ja koristeet ovat erinomainen tapa tuoda joulu kotiin jo ennen aattoa, eikä koristelua tarvitse missään nimessä rajoittaa olohuoneeseen.

Joulukalenteri

Kukapa lapsi ei nauttisi joulukalenterin avaamisesta aamuisin. Sen lisäksi, että lapsi saa kalenterista esimerkiksi pienen lelun tai suklaan, hän näkee konkreettisesti, kuinka jouluaatto lähestyy päivä päivältä. Jos joulukalenteriin halutaan panostaa kunnolla, sellainen voidaan tehdä itse.

Jouluvalot

Rivi valkoisia valoja luo lämpimän ja jouluisen tunnelman lastenhuoneeseen – joskin lapsi voi innostua enemmän värillisistä ja jopa vilkkuvista valoista. Valojen ripustamisessa vain mielikuvitus on rajana. Ne voidaan esimerkiksi kiinnittää seinälle joulukuusen muotoon tai kietoa sängynpäädyn ympärille, missä ne toimivat samalla yövalona.

Eläimet

Lapset rakastavat eläimiä. Vaikka eläimet sopivatkin mihin tahansa vuodenaikaan, esimerkiksi poroista, jääkarhuista ja peuroista huokuu jouluinen tunnelma. Lastenhuoneeseen voidaan tuoda eläimiä esimerkiksi koristetyynyjen, pehmolelujen, pyrypallojen ja pienten figuriinien muodossa.

Ideoita lastenhuoneen koristelemiseen jouluksi

Jouluinen köynnös

Erilaiset köynnökset ovat helppo tapa tuoda joulun taikaa lastenhuoneeseen, ja valmistamalla ne itse, perhe viettää laatuaikaa yhdessä. Köynnökseen voidaan ripustaa valmiita joulukoristeita tai niitä voidaan askarrella lapsen kanssa yhdessä esimerkiksi värikkäästä paperista.

Joulukortit

Joulun alla lähes joka kotiin saapuu joulukortteja sukulaisilta ja ystäviltä. Sen sijaan, että kortit säilötään laatikkoon, niillä voidaan koristella lastenhuone. Kortit voidaan yksinkertaisesti asetella hyllylle tai pöydälle tai ne voidaan esimerkiksi ripustaa jouluköynnökseen tai -kranssiin.

Joulukranssi

Ripusta joulukranssi lastenhuoneen oveen. Kranssin voi hankkia valmiina tai valmistaa itse kotona yhdessä lapsen kanssa.

“Kunpa voisimme pullottaa joulumieltä ja avata sitä pullollisen joka kuukausi.”

– Harland Miller

Joulusukka

Suomessa ei ole perinteisesti ripustettu joulusukkaa takan reunalle ennen joulua, mutta miksipä emme ottaisi oppia niistä monista englanninkielisistä maista, joissa joulusukan täyttäminen pienillä lahjoilla on vanha perinne? Joulusukka ei vaadi takkaa, vaan se voidaan ripustaa esimerkiksi lastenhuoneen seinälle.

Vuodevaatteet

Vuodevaatteiden vaihtaminen on helppo tapa muuttaa koko huoneen tyyliä ja ilmapiiriä. Hanki siis lapselle jouluiset petivaatteet tai heitä sängyn päälle muutama joulun taikaa henkivä koristetyyny ja torkkupeitto.

Seinätarrat

Liimaa seinälle muutama jouluinen tai talvinen seinätarra. Markkinoilla on runsaasti erilaisia esimerkiksi lumiukkoja, tonttuja, puita ja lumihiutaleita esittäviä tarroja. Valitse sellaisia tarroja, jotka on helppo irrottaa ja laittaa säilöön seuraavaa vuotta varten.

Ideoita lastenhuoneen koristelemiseen jouluksi

Tyhjät lahjapaketit

Mikäpä olisikaan mukavampi tapa viettää talvi-iltaa kuin askarrella yhdessä lapsen kanssa. Kotoa löytyvät tyhjät pahvilaatikot voidaan kääriä kauniiseen lahjapaperiin ja asetella lastenhuoneeseen koristeeksi.