7 jouluista aktiviteettia koko perheelle - Äitiyden Ihme
 

7 jouluista aktiviteettia koko perheelle

7 jouluista aktiviteettia koko perheelle

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2020

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja etenkin perheen pienimmät odottavat tässä vaiheessa innoissaan joulupukin saapumista ja lahjojen jakamista. Joulunalusaika on täynnä jännitystä ja innostunutta odotusta, ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti aloittamalla jouluun valmistautuminen jo hyvissä ajoin ennen jouluaattoa. Yhdessäolosta voi nauttia keksimällä erilaisia jouluisia aktiviteetteja.

7 jouluista aktiviteettia koko perheelle

1. Joulumarkkinat

Monet organisaatiot ja yhdistykset järjestävät joulun alla erilaisia jouluisia tapahtumia. Myös monet kaupungit pystyttävät muutama viikko ennen joulua joulumarkkinat, joilla myydään käsitöitä, herkkuja ja lahjoja. Jos ostosten tekeminen ei kiinnosta, voi markkinoilla käydä vain nauttimassa tunnelmasta.

7 jouluista aktiviteettia koko perheelle

2. Jouluvalot

Sen lisäksi, että koristelee oman kodin ja pihan, terassin tai parvekkeen joulukoristein ja -valoin, voi myös kaupungin ja muiden kotien koristeista nauttia. Perheen kanssa kannattaa lähteä jonain iltana kävelylle nauttimaan raikkaasta ilmasta ja naapuruston joulutunnelmasta.

3. Joulunäytelmät

Erilaiset jouluteemaiset näytelmät ja musikaalit ovat erinomainen koko perheen aktiviteetti. Etenkin isommissa kaupungeissa on tarjolla erityyppisiä, teemaisia ja hintaisia vaihtoehtoja.

4. Luisteleminen

Luistella voi totta kai mihin aikaan talvesta tahansa, mutta joululomalla koko perhe voi lähteä retkelle luonnonjäälle tai luistelemaan jäädytetylle kentälle tai jäähalliin. Sen lisäksi, että luisteleminen on hyvää liikuntaa, se on hauskaa ajanvietettä, jonka aikana saa nauttia raittiista talvi-ilmasta.

“Joulu ei ole ajankohta tai kausi, vaan mielentila. Todellinen joulun henki tarkoittaa rauhan ja hyväntahtoisuuden vaalimista ja suurta laupeutta”

– Calvin Coolidge

7 jouluista aktiviteettia koko perheelle

5. Joulupajat

Jos kotikaupungissa järjestetään joulun alla erilaisia käsityö- tai leivontapajoja, sellaiseen voi osallistua koko perheen voimin. Toinen vaihtoehto on ilmoittaa kurssille perheen lapset ystäviensä kanssa. Joulupajassa lapset saavat valmistaa erilaisia jouluun liittyviä asioita tai leipoa joululeivonnaisia, mikä on hauska tapa valmistautua jouluun.

6. Joulukuusen valitseminen

Yhdessä perheen kanssa joulukuusen valitseminen on hauska hetki minkä tahansa ikäiselle lapselle. Kuusi voidaan joko käydä ostamassa tai kaatamassa itse metsästä, jos perheellä tai tuttavilla on omaa metsää. Kun kuusi on tuotu kotiin ja sulatettu, se voidaan koristella perheen kesken.

7. Jouluaskartelut

Vain mielikuvitus on rajana siinä, millaisia joulukoristeita, -kortteja ja -lahjoja kotona voidaan askarrella. Luovuus kannattaakin laittaa testiin koko perheen voimin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.