Paras lahja lapselle on aika

Paras lahja lapselle on jotain, mitä ei myydä lelukaupassa. Lapsi ei saa sitä lahjapaperiin käärittynä, mutta kun hän vastaanottaa sen, hänen silmänsä tuikkivat onnesta. Paras lahja lapselle on aika. Se, että vanhemmat ovat lapsen käytettävissä, saa lapsen ymmärtämään, että mikään asia ei ole häntä ja hänen kanssaan vietettyä aikaa tärkeämpi.

Lapsi voi kokea vanhempiensa rakkauden taian vain vanhempien hänelle omistaman ajan kautta. Tämä aika on erilaista kuin se, jonka lapsi käyttää puhelintaan selaten tai suosikkiohjelmaansa televisiosta katsellen. Lapsen ja vanhempien välinen side ei synny ruutujen takana istuen, vaan kiintymys rakennetaan ajan, rakkauden, hellyyden ja opettamisen kautta.

Koskettava tarina, joka heijastaa vanhemmuuden tärkeyttä

Ilta oli jo saapunut, mutta pieni poika yritti kovasti pysyä hereillä odottaessaan isänsä palaavan kotiin. Hänen normaalisti tuikkivat silmänsä olivat jo puoliummessa, kun ovi lopulta avautui ja hänen isänsä ilmestyi kotiin pitkän työpäivän jälkeen.

Poika: “Isä, saanko kysyä sinulta kysymyksen?”
Isä: “Totta kai, mikä se on?”
Poika: “Isä, kuinka paljon palkkaa ansaitset tunnissa?”

Väsynyt isä vastasi ärtyneenä: “Se ei kuulu sinulle, miksi kysyt minulta tuollaista?”
Poika: “Haluan vain tietää. Kerro minulle, kuinka paljon tienaat tunnilta. ”
Hermostunut isä vastasi lyhyesti: “100 euroa tunnissa.”

Poika kysyi surullisena isältään: “Voi, isä, voinko lainata 50 dollaria?”
Isä: ”Jos ainoa syy, miksi haluat tietää, paljonko ansaitsen, on lainata rahaa ostaaksesi typerän lelun, pysy huoneessasi. Pysy siellä ja mieti, miksi olet niin itsekäs. Työskentelen liian kovaa joka päivä joutuakseni käsittelemään lapsellista käytöstäsi.”

Poika sulki hiljaa huoneensa oven ja isä kihisi kiukusta miettiessään tämän kysymystä. “Kuinka hän kehtaa esittää tuollaisia kysymyksiä vain saadakseen rahaa?” Rauhoituttuaan isä alkoi miettiä, että ehkä poika tosiaan tarvitsi 50 euroa johonkin tärkeään, sillä hän ei yleensä pyydä rahaa. Hän palasi pojan huoneen ovelle ja avasi sen.

Isä: “Nukutko jo?”
Poika: “Ei, isä, olen hereillä.”
Isä: ”Olen ajatellut asiaa, ja ehkä olin liian ankara sinulle. Minulla on ollut pitkä päivä ja purin turhautumiseni sinuun. Tässä ovat pyytämäsi rahat.”

Poika nousi istumaan hymyillen ja kuiskasi kiitoksen isälleen. Sitten hän laittoi pienen kätensä tyynynsä alle ja kaivoi sieltä kasan kolikoita ja rypistyneitä seteleitä. Isä alkoi taas suuttua nähtyään pojalla olevan jo rahaa. Poika laski hitaasti setelinsä ja kolikkonsa ja katsoi sitten isäänsä.

Isä: “Miksi haluat lisää rahaa, kun sinulla on sitä jo noin paljon?”
Poika vastasi innostuneena: “Koska minulla ei ollut tarpeeksi rahaa, mutta nyt on! Minulla on nyt 100 euroa. Voinko ostaa tunnin aikaasi? Tule huomanna kotiin aikaisemmin, haluaisin syödä kanssasi illallista.”

Isän sydän oli särkynyt. Hän ymmärsi, että hänen poikansa ei ollut itsekäs tai lapsellinen, eikä halunnut ostaa lelua. Hän halusi vain parhaan lahjan, jota lapsi voi pyytää – aikaa vanhempansa kanssa.