Neurologian soveltaminen koulussa oppimiseen

Lasten neurologia opetukseen sovellettuna on tieteenala, josta puhutaan englannin kielessä neuroeducation-nimityksellä. Se keskittyy aivojen toiminnan tutkimiseen tavoitteenaan se, että koulussa tapahtuva oppiminen voitaisiin toteuttaa optimaalisella tavalla.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Elena Sanz Martín.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Oletko kuullut neuroeducation-käsitteestä, joka tarkoittaa lasten neurologian soveltamista koulussa oppimiseen? Tänään kerromme tarkemmin tästä uudesta ja hyvin kiinnostavasta aiheesta. Kyseessä on tutkimusala, joka saattaa itse asiassa tuoda mukanaan suuriakin muutoksia opetukseen ja koulunkäyntiin.

Opetusmenetelmät kehittyvät jossain määrin jatkuvasti, mutta monessa maassa ne eivät ole ottaneet vuosikymmeniin suuria harppauksia eteenpäin. Ongelmaksi muodostuu se, että metodit vanhenevat ja muuttuvat osittain sopimattomiksi tämän päivän maailmaan. On käynyt hyvin selväksi, että tarvitaan muutosta niihin perinteisiin keinoihin, joilla monissa maailman kouluissa opetetaan ja jaetaan tietoa.

Neurologian soveltaminen koulussa oppimiseen

Neuroeducation tarkoittaa perustasolla sitä, että neurotieteet ja pedagogiikka yhdistyvät sellaisella tavalla, että voidaan oppimiskokemuksen optimointi koulussa tulee mahdolliseksi. Tämä tieteenala pyrkii ymmärtämään ihmisen aivojen toimintaa (tarkemmin ottaen sitä, miten aivot omaksuvat, merkitsevät tai säilyttävät tietoa) ja käyttämään tätä hyödyksi opetuksessa.  Sen avulla opettajat pystyvät sitten kehittämään parempia menetelmiä omaan opetukseensa.

Ihmisellä on käytössä kokonaisvaltainen prosessi, kun hän oppii jotakin, ja oppimisen kokemuksessa ajatus, tunne ja toiminta ovat toisiinsa yhdistyneitä. Neurologian soveltaminen oppimisen alueeseen pyrkii löytämään tapoja syventää oppimista tämä huomioon ottaen. Sen tavoitteena on ymmärtää paremmin aivoissa tapahtuvaa oppimisprosessia ja mukauttaa koulussa käytettyjä opetuksen tekniikoita tämän perusteella.

Perustason neurologisia käsitteitä koulussa oppimiseen liittyen

• Aivojen joustavuus: Se tapa, jolla ihminen omaksuu tietoa, ei ole muuttumaton. Aivoillamme on nimittäin kyky muuttua, ja pystymme muokkaamaan neuroniyhteyksiä – tämä tapahtuu jatkuvan oppimisen avulla.
• Peilineuronit: Tämä ryhmä aivosoluja mahdollistaa sen, että ihminen oppii oman kokemuksensa lisäksi myös tarkkailemalla toisia ihmisiä. Lisäksi pystymme näiden solujen ansiosta kehittämään empatiaa ja omaksumaan tietoa.

• Perintötekijöiden ja kokemuksen välillä tapahtuva vuorovaikutus: Ihmisen todelliset kyvyt ja kapasiteetti määrittyvät epigenetiikan perusteella, ja ne ovat yhdistelmä geneettistä koostumusta ja elämän edetessä saatuja kokemuksia. Tämä siis tarkoittaa, että genetiikka muodostaa perustan sille, millainen työ tai tieto meitä vetää puoleensa ja missä olemme taidokkaimpia, ja kokemukset sitten muokkaavat tätä epigeneettistä perustaa.
• Tunnetason oppiminen: Jotta tieto voisi tulla kunnolla omaksutuksi, oppilaan tarvitsee saada muutakin kuin vain teoreettista altistumista sille idealle, joka hänen tarvitsee ymmärtää. Samoin on huomioitava, että sellainen sisältö, joka saa aikaan tunteita sen vastaanottavassa ihmisessä, tulee helpommin omaksutuksi ja myös säilyy ihmisessä pidempään.
• Merkittävä oppiminen: Jotta voitaisiin todella ymmärtää jotakin tietoa, se tulee siirtää “todelliseen elämään” ja sillä tulee saada tehdä kokeiluja. Tästä yksi esimerkki on seuraavanlainen tilanne: kun saamme tietoa, meidän tulisi saada selvittää, mitä varten tarkemmin ottaen se on tosielämässä hyödyksi, jotta voisimme saada näkymän oppimamme asian käytännön puolesta.

Miten neurologian soveltaminen koulussa oppimiseen toteutuu?

On erittäin tärkeää, että nykyajan opettajat ovat tietoisia siitä, miten ihmisen aivot toimivat ja miten oppilaiden koulumenestys voidaan saada optimoitua huolimatta siitä, että lapsilla on eroja siinä, miten he oppivat.

Mitä tulee neurologian soveltamiseen lasten oppimiseen koulussa, eräitä tärkeimmistä ideoista, jotka tätä lähestymistapaa määrittävät, ovat seuraavaksi kuvaamamme.

Miten oppimisen tulisi tapahtua?

• Uteliaisuus on elintärkeä asia oppimisen kannalta. On siis hyvin tärkeää edistää itsestä lähtevää halukkuutta oppia lapsissa, ja tätä varten heidän tulee saada kokea haasteita ja seikkailuja samalla kun he saavat tietoa.
• Oppimisen tulisi olla aktiivista. Oppilaiden ei siis tulisi ainoastaan vastaanottaa tietoa passiivisella tavalla, vaan heidän tarvitsee saada käyttää sitä ja osallistua aktiivisesti oppimisen prosessiinsa.
• On erittäin tärkeää, että oppimisessa on myös tunnetason ulottuvuus ja että se on oppilaan merkittäväksi kokemaa.
• Yksi avainasioista on ehdottomasti se, että opettaminen tapahtuu erilaisten kanavien välityksellä, jotta lapsi saa kokea paljon uusia asioita (viestinnän kanavissa) mutta toisaalta jonkin verran sisällön toistumista. Tämä auttaa äärimmäisen tehokkaasti edistämään sitä, että oppilas pystyy omaksumaan saamansa tiedon hyvin.

Minkälainen koululuokan tulisi olla, jotta oppiminen olisi optimaalista?

• Fyysinen tila, jossa oppilaat saavat opetuksen, tulisi tehdä sopivaksi, ja tämä tarkoittaa miellyttävää, järjestyksessä olevaa ja vaihtelevuutta tarjoavaa tilaa. Tällä tavalla lapset pystyvät paremmin keskittämään huomionsa vaihtuviin stimuloinnin lähteisiin.
• Luokan tulisi myös olla sisustettu niin, että se on jokseenkin mukautettavissa jokaiseen erilaiseen opetuksen yksikköön. Luonnollista valoa tulee käyttää niin paljon kuin vain mahdollista.
• Pehmeä musiikki taustalla on myös hyväksi joidenkin aktiviteettien aikana, sillä se voi olla avuksi lasten ahdistuneisuuden lievittämiseksi.

Miten opettajien kannattaa käyttäytyä?

• Opettajien tulisi nähdä vaivaa sen eteen, että luokassa edistetään myönteistä ilmapiiriä, ja heidän tulisi olla empaattisia ja valmiita antamaan huomiotaan oppilaille.
• On erittäin tärkeää, että lapsia autetaan tunnistamaan omat tunteensa ja käsittelemään niitä. Tämä tarkoittaa, että oppilaiden tarvitsee oppia, miten ollaan reagoimatta impulsiivisesti. Heidän tarvitsee vastata harkitulla tavalla, joka on sovelias – myös silloin, kun lapsi on ärtynyt tai vihainen.
• Oppilaiden tulisi saada rakentavaa ja vahvistavaa palautetta omasta oppimisestaan. Tämä taekoittaa, että ei ole riittävää vain antaa lapselle tietty numero hänen oppimisensa tasoa kuvaamaan, vaan hänen tarvitsee saada myös selkeyttävää tietoa. Opettajan tulee selittää, miten lapsi pystyy korjaamaan tekemänsä virheet. Lisäksi hänen tarvitsee pitää yllä lasten motivaatiota tekemällä selväksi, mitä asioita lapsi on tehnyt hyvin.
• Jos olet opettaja, auta lapsia myös rakentamaan itselleen tervettä itsetuntoa, jotta he voisivat tuntea olevansa kyvykkäitä ja arvokkaita. Vältä niin paljon kuin mahdollista sitä, että vertaat lasta luokan muihin oppilaisiin.