Lapsen terveellisten elintapojen edistäminen

Opettamalla lapsellesi mielen ja kehon tasapainon edistämistä, parannat koko perheenne elämänlaatua merkittävästi. Tämä on valinta, joka kannattaa aina tehdä.
Lapsen terveellisten elintapojen edistäminen

Viimeisin päivitys: 30 toukokuu, 2019

Lapsi oppii parhaiten vanhempiensa esimerkistä. Näin ollen lapsen terveellisten elintapojen edistäminen on helpointa, kun myös perheen aikuiset noudattavat niitä. Terveellinen elämäntyyli tarkoittaa muutakin kuin tasapainoista ruokavaliota – se kattaa liikunnan, perheen yhdessäolon, työn ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin.

Tuoreet vanhemmat haluavat olla mahdollisimman hyviä uudessa roolissaan. Kokemattomuudesta johtuen virheitä kuitenkin tapahtuu. Tärkeintä on etsiä tukea ja oppia kokemuksesta. Asiantuntijoiden neuvojen lisäksi on tarjolla paljon yleistietoa, jonka avulla vanhemmuus sujuu helpommin.

Aika, jonka vietämme lastemme kanssa, on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä tuolla ajalla tehdään. Lasten kanssa aikaa vietettäessä tulee muistaa, että tehtävänä on kasvattaminen ja että vanhemmat opettavat omalla esimerkillään.

Kasvata rakkaudella ja laadukkaasti

Kasvattamalla lasta terveelliseen elämäntyyliin, vanhemmat takaavat hänelle tulevaisuuden, jossa hän kunnioittaa kehoaan ja elää harmoniassa luonnon kanssa. Lisäksi lapsi inspiroi ikätovereitaan sisällyttämään elämäänsä niitä hyviä tottumuksia, jotka hän on oppinut vanhemmiltaan.

Lapsen terveellisten elintapojen edistäminen

Kasvatuksen onnistuminen perustuu suurissa määrin siihen, että vanhemmat ymmärtävät jokaisen lapsen olevan erilainen, ja että erot, hyveet, kyvyt ja epäonnistumiset tulee hyväksyä. Näin tunnetaan lapsen kykyjen laajuus, eikä häntä pakoteta tekemään asioita, joista hän ei pidä tai joihin hän ei pysty.

Lapsen terveellisten elintapojen edistäminen

Kuten sanottu, puhuessamme terveellisiä elintapoja edistävästä kasvatuksesta, emme viittaa ainoastaan ruokavalioon. Terveelliset elämäntavat liittyvät myös muun muassa suhteeseen perheenjäsenten kanssa, aktiviteetteihin ja liikuntaan sekä siihen, miten lapsi suojaa itseään tunnetasolla. Toisin sanoen terveillä elämäntavoilla tarkoitetaan lapsen fyysistä, emotionaalista ja henkistä terveyttä.

Seuraavaksi luettelemme neljä vinkkiä, joiden avulla lapsen terveellisten elintapojen edistäminen on hyvä aloittaa.

1. Ravinto

Lapsi tulisi totuttaa jo pienestä pitäen terveellisen ruoan nauttimiseen. Muista, että lapselle tuttua ruokaa on se, mitä kotona tarjotaan. Sisällytä siis koko perheen ruokavalioon kasviksia, viljoja ja muita terveellisiä tuotteita.

Kasvattamalla lasta terveelliseen elämäntyyliin, vanhemmat takaavat hänelle tulevaisuuden, jossa hän kunnioittaa kehoaan ja elää harmoniassa luonnon kanssa.

2. Liikunta

Rohkaise lasta harrastamaan urheilua jo tämän ollessa nuori. Saatat joutua ehdottamaan useita erilaisia lajeja ennen kuin lapsi löytää itselleen mieluisan harrastuksen.

Liikunta paitsi parantaa lapsen fyysistä vointia, myös auttaa rakentamaan hänen luonnettaan. Hyvin oleellista on, että et vaadi lapselta sellaista, mitä et vaatisi itseltäsi.

3. Yhteys luontoon

Rohkaise lasta pitämään yllä yhteyttä luontoon. Opeta ympäristön kunnioittamista ja siitä huolehtimista – tämä on tärkeää, jotta seuraavatkin sukupolvet saavat nauttia luonnosta. Ollessanne ulkona, puhu lapselle siitä, miten tärkeää on hoitaa tätä planeettaa ja kaikkea elävää.

Lapsen terveellisten elintapojen edistäminen

4. Sosiaalisuus

Anna lapsen saada uusia ystäviä. Tämä lisää sosiaalisuutta ja siten auttaa lasta ymmärtämään, miten tärkeää on kunnioittaa ja auttaa muita.

Tiivistäen voidaan sanoa, että lapsen terveellisten elintapojen edistäminen rakkauden, johdonmukaisuuden ja kiltteyden avulla on yksi parhaista lahjoista, joita ihminen voi vanhemmiltaan saada. Terveellisiin elintapoihin perustuva kasvatus, joka opettaa luonnon kunnioittamista, auttaa lasta kasvamaan arvokkaaksi osaksi yhteiskuntaa. Oppiessaan tällaisen elämäntyylin arvon, lapsi pystyy myös inspiroimaan ja rohkaisemaan muita elämään samalla tavalla.

It might interest you...
7 satua, jotka opettavat lapselle arvoja
Äitiyden IhmeLue se täällä Äitiyden Ihme
7 satua, jotka opettavat lapselle arvoja

Sadut ja tarinat ovat loistava tapa opettaa lapselle moraalia ja hyvää käytöstä. Tässä artikkelissa esittelemme 7 satua, jotka opettavat lapselle a...



  • Lipnowski, S. et al. Healthy active living: Physical activity guidelines for children and adolescents. Paediatrics and Child Health (2012). doi:10.1093/pch/17.4.209
  • Lipnowski, S. et al. Healthy active living: Physical activity guidelines for children and adolescents. Paediatrics and Child Health (2012). doi:10.1093/pch/17.4.209