Lapsen kiukuttelu: 5 avainasiaa suuttumuksen hallintaan

On hyvin tavallista, että lapsi suuttuu, jos hän ei saa pyytämäänsä asiaa tai joutuu hyväksymään kiellon. Näitä tilanteita varten vanhempien on hyvä tietää, mitkä keinot toimivat kiukkukohtauksen taltuttamiseksi.
Lapsen kiukuttelu: 5 avainasiaa suuttumuksen hallintaan

Viimeisin päivitys: 06 maaliskuu, 2019

Suuttumus on tyypillinen ihmisen reaktio tilanteissa, joissa ei päästä haluttuun tavoitteeseen. Mitä tulee lapsiin, usein ja mitä erilaisemmissa tilanteissa esiintyvät kiukkukohtaukset ovat tuttuja kaikille vanhemmille. Tänään kerromme muutamia neuvoja, joiden avulla lapsen kiukuttelu saadaan kuriin.

Yksikään äiti tai isä ei halua nähdä omaa lastaan vihaisena. On kuitenkin syytä muistaa, että suuttuminen on täysin normaali reaktio, johon tulisi suhtautua oppimiskokemuksena. Konfliktin syy on tärkeä selvittää, jotta tilanne on oppitunti seuraavaa kertaa varten, kun lapsi suuttuu tai kiukuttelee.

Lapsen kiukuttelu: 5 avainasiaa suuttumuksen hallintaan

Vanhempien on tärkeä pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä lapsen suuttuessa, sillä näin pystytään parhaiten vaikuttamaan lapsen käytökseen. Seuraavaksi listaamamme vinkit tekevät keskustelemisesta helpompaa.

1. Älä koskaan menetä malttiasi

Ensimmäinen neuvomme on tämä, eli älä menetä hermojasi. Näissä tilanteissa on parasta istua lapsen vierellä ja odottaa, että raivo menee täysin ohitse.

Sen lisäksi, että lapsi potkii ja huutaa, hän voi myös ryhtyä väkivaltaiseksi saadakseen sanomansa perille. Jos olet itsekin turhautunut, mene vähäksi aikaa pois saadaksesi itsesi hallintaan ja sitten palaa lapsen luo. Jos olet rauhallinen, pystyt rauhoittamaan lapsesi.

2. Auta lasta rentoutumaan

Jos voit auttaa lastasi ymmärtämään, että hänen tulee oppia rauhoittumaan, hänen kiukkukohtauksensa vähenevät. Kehon rentouttaminen on hyvin hyödyllinen apu fyysisten vaikeuksien voittamiseksi, kuten esimerkiksi stressin, kroonisen kärsimättömyyden tai kiukun.

Voit näyttää lapselle helppoja tapoja vihan hallintaan. On tarjolla erilaisia yksinkertaisia rentouttamisen, hengityksen, keskittymisen sekä tunteiden vapauttamisen tekniikoita. Näillä menetelmillä lapsi pystyy pääsemään ylitse negatiivisista tunteistaan.

Lapsen kiukuttelu: 5 avainasiaa vihan hallintaan

3. Yritä estää lasta vihastumasta

Suosittelemme, että kiinnität huomiota sellaisiin tilanteisiin, jotka turhauttavat lastasi sekä varaudut seurauksiin. Jos lapsesi esimerkiksi alkaa itkeä usein janoisena, ota aina mukaan vesipullo, jotta voisit välttää kiukuttelun.

Jos taas huomaat, että kyseessä on vain oikuttelu, yritä saada lapsesi huomio muihin asioihin. Voit vaihtaa paikkaa hänen kanssaan, antaa lelun tai tehdä jotakin yllättävää, jotta hän unohtaisi sen, mitä haluaa.

4. Käytä oikeaa äänensävyä

Lapsi, joka ei saa selkeää tietoa, kokee vaikeaksi kuunnella vanhempansa sanoja. Sillä lapsi on kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta, hänen huomionsa katoaa nopeasti muualle. Siksi tarvitaan usein monta toistoa, ennen kuin lapsi ottaa hänelle sanotut asiat mietintään.

Oikea äänensävy voi olla tehokas lapsen tietäessä rajansa. Jos hän ei niitä tiedä, on tärkeää olla jämäkämpi, sillä muuten riskinä on tilanteen hallinnan ja auktoriteettiaseman menetys.

“Lapsi voi opettaa aikuiselle kolme asiaa: miten olla onnellinen ilman syytä, miten keskittyä aina johonkin ja miten vaatia kaikin voimin haluttua asiaa.”

– Paulo Coelho

5. Opeta lasta ilmaisemaan turhautumisensa sanoin

Kun lapsi on suuttunut, hän saattaa lyödä tai heittää esineitä. Näissä tilanteissa tulisi tehdä selväksi, että et hyväksy mitään väkivaltaa, ja jos lapsi jatkaa, tee hänelle selväksi, että näillä teoilla on seurauksensa.

Jos lapsi tietää, että hän saa kaiken mitä haluaa aggressiivisella käytöksellä, hän tulee käyttäytymään väkivaltaisesti usein. Siksi on välttämätöntä opettaa lapselle turhautumisen ilmaisemista sanoilla.

Lapsen kiukuttelu: 5 avainasiaa suuttumuksen hallintaan

6. Älä anna periksi

Viimeinen vinkki vihaiselle lapselle puhumista koskien on tämä, eli älä luovuta. Vaikka kiukku kestäisi hyvin pitkään, tärkeintä on se, että et anna periksi lapsen irrationaalisille pyynnöille tai yritä neuvotella hänen kanssaan hänen huutaessaan. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun olette julkisella paikalla ja haluat saada lapsen itkun loppumaan hinnalla millä hyvänsä.

Jos annat periksi, opetat lapselle, että tämä on hyvä tapa saada halutut asiat. Se saa lapsen tuntemaan, että hän hallitsee sinua.

Nyt kertomamme neuvot on tarkoitettu lapsen rauhoittamiseksi proaktiivisella ja positiivisella tavalla, eli ilman minkäänlaista rangaistusta. Ota nämä hyviksi todetut vinkit käyttöön ja saat varmasti huomata kiukkukohtausten hallinnan helpottuvan.

Se saattaa kiinnostaa sinua ...
Lapsen äkillinen aggressiivisuus: miten tulisi suhtautua?
Äitiyden IhmeRead it in Äitiyden Ihme
Lapsen äkillinen aggressiivisuus: miten tulisi suhtautua?

Jos sinulla on lapsia, oletkin kenties jo useampaan otteeseen nähnyt tämän, eli lapsen aggressiivisuus nousee yhtäkkiä esiin.