Kuinka kasvattaa pojasta todellinen herrasmies

20.8.2019

Alun perin herrasmiehellä on viitattu sääty-yhteiskunnan ylimpiin luokkiin kuuluviin miehiin, mutta nykyään herrasmies voidaan nähdä hieno- ja tahdikaskäytöksisenä miehenä, joka kohtelee kaikkia ihmisiä huomaavaisuudella ja kunnioituksella. Sen, että pojasta kasvatetaan herrasmies, ei tarvitse olla vaikea tehtävä. Rohkaistessamme lasta olemaan herrasmies, annamme hänelle hyvät eväät kaikkiin niihin ihmissuhteisiin, joita hän muodostaa myöhemmin elämässään.

Lapset oppivat matkimalla – etenkin vanhempiaan. On luonnollista, että pienet pojat kopioivat kaiken, mitä heidän isänsä tekevät, aina puhetavasta mieltymyksiin ja jopa eleisiin saakka. Lapsi saa herrasmiehen mallin ensisijaisesti isältään ja isoisiltään. Se tapa, jolla lapselle läheiset miehet kohtelevat muita ihmisiä, on tässä oppimiskokemuksessa oleellista.

Isä toimii pojalleen esimerkkinä ja roolimallina, minkä vuoksi ei ole epätavallista, että suvun miehet monessa sukupolvessa työskentelevät samassa ammatissa, tai heillä on samoja taipumuksia. Moni pieni poika katsoo isäänsä ylöspäin ja haluaa olla tämän kaltainen.

Vanhempien teot ovat aina tärkein esimerkki lapsille. Lapset tulevat aina muistamaan tietyt tilanteet ja kokemukset, kun he kokevat itse myöhemmin elämässään vastaavia asioita. He tulevat muistamaan tavan, jolla heidän isänsä kohteli kumppaniaan sekä kärsivällisyyden, jolla tämä hoiti ikääntyvää äitiään. Tämä kaikki on osa erityistä isän ja pojan välistä sidettä.

Kuinka kasvattaa pojasta todellinen herrasmies

Kuinka kasvattaa pojasta todellinen herrasmies

Vanhempien tehtävä on yksinkertaisempi kuin uskotkaan. Heidän on keskeistä suojella sitä kuvaa, jonka he heijastavat vanhempina. Vaikka onkin totta, että niin lapsen isällä, isoisillä kuin veljilläkin on omat tärkeät roolinsa, kaikki vastuu ei suinkaan ole heidän harteillaan.

Äideillä on erityinen kyky päästä lastensa lähelle sanojen avulla – naiset usein kommunikoivat miehiä paremmin. Kaiken, mitä lapselle opetetaan, tulisi perustua faktoihin. Äitien ja isien on selitettävä lapselle selkeästi, miksi ja miten tärkeää on olla herrasmies. Vanhempien tulisi auttaa poikiaan näkemään tekonsa positiivisessa valossa.

Pojan tulisi myös ymmärtää, että todellisen herrasmiehen lailla käyttäytyminen ei ole mikään määräys. Se, että hän tiedostaa jokaisen hänen ympärillään ansaitsevan rehellistä ja kohteliasta kohtelua, on vain takuu siitä, että hänestä kasvaa parempi mies.

Ota nämä ohjeet avuksi

Kuinka kasvattaa pojasta todellinen herrasmies

Kyky kunnioittaa muita on yksi herrasmiehen parhaita ominaisuuksia. Tähän sisältyy taito ilmaista itseään silloinkin, kun omat mielipiteet poikkeavat muiden mielipiteistä. Pojan on tärkeä oppia, että hänen ideoidensa, mielipiteidensä ja vastakkaiden ajatustensa jakaminen muiden kanssa on täysin hyväksyttävää, kunhan se tehdään kunnioittavasti ja kohteliaasti.

  • Auta poikaasi huomaamaan ihmiset ympärillään koulussa, harrastusten lomassa, ystäviensä kotona ja kodin sisällä. Tämä opettaa lasta tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja pysymään samalla suvaitsevana ja avoimena.
  • Opetus on kaikki kaikessa. Pyydä poikaasi luovuttamaan istumapaikkansa raskaana olevalle naiselle tai vanhukselle. Selitä hänelle, että kaikkien, ja etenkin aikuisten, tulee auttaa heikompiaan. Tämä auttaa lasta ymmärtämään paremmin herrasmiehen roolia, joka hänellä on yhteiskunnassamme.
  • Kaikki tapahtumat ovat tilaisuuksia tukea hyviä arvoja. Aamiainen, kotitehtävien teko, siivousaika tai jopa se hetki, kun istutte jumissa ruuhkan keskellä, ovat kaikki hyviä tilaisuuksia puhua lapselle perhearvoista ja herrasmiehen roolista ja käytöksestä.
  • Herrasmiehelle on oleellista halu tehdä sitä, mikä on oikein. Opeta poikaasi tekemään asioita, joilla on positiivinen vaikutus.
  • Ole tietoinen poikasi teoista. Onnittele häntä ja palkitse hänet hetkinä, jolloin hän on käyttäytynyt herrasmiehen lailla. Tämä auttaa häntä näkemään, että herrasmiesmäinen käytös on aivan tavallinen asia hänen päivittäisessä elämässään.