Hyvällä opettajalla on lapseen suuri vaikutus

Jokainen, joka on lapsuudessaan tai nuoruudessaan kohdannut hyvän opettajan, tietää, miten tärkeä tällainen henkilö on kenen tahansa elämässä.
Hyvällä opettajalla on lapseen suuri vaikutus

Viimeisin päivitys: 16 maaliskuu, 2021

Hyvällä opettajalla on kyky paitsi opettaa, mös auttaa oppilasta muilla elämän osa-alueilla. Hyvä opettaja toimii ohjaajana, joka osaa sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan, ja parhaassa tapauksessa hänen ja oppilaan välille syntyy merkittävä ja luottamuksellinen suhde. Hyvä opettaja on omistautunut, sitoutunut, tinkimätön, kurinalainen, tunneälykäs ja vastuullinen, ja hän suhtautuu työhönsä intohimoisesti.

Hyvä opettaja haluaa tulla oppilaidensa ymmärtämäksi ystävällisellä ja hellällä tavalla. Toisinaan opettajan ei tarvitse sanoa sanaakaan, vaan olla vain läsnä oppilaalle ja tukea häntä ja auttaa häntä etsimään oikeita ratkaisuja. Sen lisäksi, että hyvä opettaja keskustelee ja tekee yhteistyötä oppilaiden vanhempien ja huoltajien kanssa, hän haluaa myös huolehtia oppilaista oman vastuunsa rajoissa.

“Keskiverto opettaja kertoo, tavallinen opettaja selittää, hyvä opettaja demonstroi ja loistava opettaja inspiroi.”

William A. Ward

Hyvällä opettajalla on lapseen suuri vaikutus

Hyvän opettajan tunnuspiirteet

  • Hyvä opettaja kykenee selkeään dialogiin. Hän selittää asiat selkeästi ja ytimekkäästi.
  • Hyvä opettaja ennakoi ja keskittyy löytämään ongelmiin ratkaisuja.
  • Hyvä opettaja ei luovuta. Hän voittaa itsensä toistuvasti tehdäkseen parhaansa oppilaidensa eteen.
  • Hyvä opettaja epäilee ja kyseenalaistaa, mikä mahdollistaa kriittisen ajattelun kehittymisen. Hyvä opettaja tietää, että oppilaiden on tärkeää saada esittää kysymyksiä.
  • Hyvä opettaja arvostaa oppilaitaan. Ei ainoastaan hyvien tulosten vuoksi, vaan myös oppilaan näkemän vaivan ja henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi.
  • Hyvä opettaja analysoi itseään ja arvioi käyttämiään menetelmiä.
  • Hyvä opettaja tietää, että tapa, jolla viesti välitetään oppilaalle, on yhtä tärkeässä roolissa kuin itse viestin sisältö.
Hyvällä opettajalla on lapseen suuri vaikutus

Hyvä opettaja luokkahuoneessa

Hyvä opettaja tekee työnsä täysillä alusta loppuun ja yrittää aina löytää parhaan mahdollisen ratkaisun, vaikka se onkin toisinaan vaikeaa. Oppilaat on tärkeä saada pidettyä motivoituneina ja vastaanottavaisina, mikä onnistuu esimerkiksi kyselemällä kysymyksiä, kertomalla tarinoita ja pelaamalla erilaisia pelejä.

Jos opettaja huomaa, että oppilas ei ole täysin mukana opetuksessa, hän ei pakota oppilasta siihen. Sen sijaan hän yrittää selvittää, mistä tilanne johtuu ja mitä hän voisi tehdä auttaakseen oppilasta. Hyvä opettaja yrittää saada oppilaat tuntemaan olonsa hyväksi luokassa ja sen ulkopuolella. Hän haluaa varmistaa, että jokainen oppilas hyötyy opetuksesta, olipa hän luokassa aktiivinen osallistuja tai ei.

Hyvä opettaja haluaa ylläpitää raikasta, miellyttävää, ystävällistä ja kunnioittavaa suhdetta oppilaisiinsa. Vaikka myös opettaja on ihminen, jolla on omat ongelmansa, kuten kenellä tahansa meistä, hän tietää, miten luokkahuoneesta luodaan terve oppimisympäristö. Hyvän opettajan on pystyttävä jakamaan todenperäistä tietoa sekä hyödynnettävä erilaisia pedagogisia menetelmiä.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Millainen on hyvä opettaja?
Äitiyden Ihme
Lue se täällä Äitiyden Ihme
Millainen on hyvä opettaja?

Tässä artikkelissa pohdimme, millainen on hyvä opettaja ja millaisia ammatillisia ja henkilökohtaisia ominaisuuksia hyvällä opettajalla on.