Huumoria luokkahuoneeseen - hauskuuden tärkeys koulussa
Koululla ja koulutuksella on valtava merkitys paitsi yksilöille, myös yhteiskunnalle. Opiskelu on tärkeä asia, mutta sen ei aina tarvitse olla vakavaa ja stressaavaa. Siitä, että opettaja tuo hieman huumoria luokkahuoneeseen, on monenlaisia hyötyjä sekä hänelle itselleen että hänen oppilailleen.
Huumori on oppimisen perusta
Huumoriksi voidaan lukea kaikki, mikä aiheuttaa naurua, hauskuutta ja positiivisia tunteita. Huumoriin kuuluu myös erilaiset vitsit, leikit ja muut ärsykkeet. Huumori stimuloi aivojemme palkitsemisjärjestelmää terveellä ja yksinkertaisella tavalla. Tästä syystä lapsi leikkii ymmärtääkseen ja tutkiakseen ympäröivää maailmaa. Leikin avulla lapsi tutkii, selvittää ja harjoittelee tärkeitä käyttäytymismuotoja, ja tämä tehdään rentouttavalla ja palkitsevalla tavalla. Aina voidessaan lapsi leikkii, jotta kokisi uudelleen näitä positiivisia tunteita. On selvää, että tärkein oppiminen tapahtuu silloin, kun siihen liittyy jokin tunne, mieluiten positiivinen sellainen.
Mitä hyötyä huumorista on luokkahuoneessa?
Huumori voi auttaa vähentämään stressiä ja lisäämään motivaatiota
Oppimisprosessi voi olla lapselle rankka. Oppilas saatta kohdata turhautumista, epäonnistumista, kyllästymistä ja jännitteitä. Tästä syystä luokkahuoneesta voi tulla stressaava ympäristö, joka aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia. Tämä puolestaan voi johtaa ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden tunteisiin yhä nuorempien oppilaiden kohdalla.
Myös opettajat elävät tässä jännitteisessä ja uuvuttavassa ympäristössä päivittäin. Heidänkin mielialansa voivat heitellä ja he voivat kohdata jopa loppuunpalamisen. Huumorin hyödyntäminen auttaa luomaan positiivisen ja rentoutuneen ilmapiirin, jossa virheiden tekeminen ei tarkoita nöyryytystä tai torjuntaa. Sen sijaan lapset tuntevat miellyttäviä empatian ja yhteiselon tunteita.
Kun saadaan huumoria luokkahuoneeseen, sekä opettaja että oppilaat ovat onnellisempia ja heidän molempien elämänlaatunsa paranee. Hauskuus motivoi molempia osapuolia työskentelemään innostuneemmin. Kun oppimisesta tehdään nautittavaa ja hauskaa, joka tuottaa positiivisia tunteita, kuka ei haluaisi oppia ja opiskella?
Toimivat suhteet edistävät oppimista
Laajassa mittakaavassa opettaminen perustuu ihmissuhteille. Opettajan pitää pystyä saamaan oppilaidensa huomio ja välittää heille informaatiota. Myös oppilaiden väliset vertaissuhteet ovat tärkeitä. Huumori vahvistaa ihmisten välistä läheisyyttä, intiimisyyttä sekä yhteenkuuluvuutta.
Muurit ihmisten välillä murtuvat ja muodostuu luottamuksellinen ja hoitava suhde toiseen ihmiseen. Huumorin ansiosta jännitteet pehmentyvät, suhteet lähentyvät ja kommunikointi paranee. Hauska tieto on myös paljon mielenkiintoisempaa, joten lapset muistavat sellaisen paremmin.
Huumori lisää henkistä joustavuutta
Elämän kannalta tärkeitä taitoja ovat luovuus, kognitiivinen joustavuus sekä analyyttisyys. Kouluilla on kuitenkin usein melko jäykät opintosuunnitelmat, jotka eivät aina anna lasten aktiivisesti osallistua koulutukseensa. Lapsesta saattaa siis tulla passiivinen tiedon vastaanottaja, joka ei ole kiinnostunut asioista. Huumorin lisääminen koulussa tekee lasten mielistä avoimia ja joustavia. Huumori stimuloi lapsen laajempia ajatuksellisia taitoja. Se myös auttaa lasta näkemään asioita eri perspektiivistä.
Kaikenlainen huumori ja hauskuus eivät kuitenkaan toimi koulussa. Toisen pilkkaaminen, nöyryyttäminen ja toisen kustannuksella pilaileminen voivat loukata, vaikka se ei olisikaan niiden tarkoitus. Huumorin tulisi perustua ihmissuhteiden rakentamiseen ja virheistä oppimiseen. On siis hyvä hyödyntää vitsejä, jotka yhdistävät ryhmän jäseniä ja saavat lapset tuntemaan yhteenkuuluvuutta. Oppilaita kannattaa kannustaa rentoon ja positiiviseen asenteeseen virheitä kohtaan, jotta he näkevät virheiden tekemisen luonnollisena osana oppimisprosessia.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Narváez, E. J., & Solís, J. D. F. (2009). Risa y aprendizaje: el papel del humor en la labor docente. Revista interuniversitaria de formación del profesorado, 23(3), 203-215.
- Fernández-Poncela, A. M. (2012). ‘Riéndose aprende la gente’: Humor, salud y enseñanza aprendizaje. Revista iberoamericana de educación superior, 3(8), 51-70.