5 vinkkiä, joiden avulla rohkaista lasta lukemaan ja nauttimaan lukemisesta
 

5 vinkkiä, joiden avulla rohkaista lasta lukemaan ja nauttimaan lukemisesta

5 vinkkiä, joiden avulla rohkaista lasta lukemaan ja nauttimaan lukemisesta

Viimeisin päivitys: 02 elokuuta, 2021

Lapsi voi alkaa tutustua kirjojen ja lukemisen maailmaan jo noin vuoden iässä, vaikka ei vielä moneen vuoteen luekaan itse. Kun lapsi oppii pitämään kirjoista jo nuorena, hän todennäköisemmin nauttii myöhemmin lukemisesta, ja parhaimmillaan tämä lukemisen ilo kantaa läpi koko hänen elämänsä. Tänään jaamme 5 vinkkiä, joiden avulla rohkaista lasta lukemaan ja nauttimaan lukemisesta.

5 vinkkiä, joiden avulla rohkaista lasta lukemaan ja nauttimaan lukemisesta

1. Esittele lapsen makuun ja ikään sopivia kirjoja

Vaikka tämä neuvo saattaakin vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, emme aina tule ajatelleeksi sitä vaihtoehtona opettaa lasta lukemaan itse. On äärimmäisen tärkeää valita lapsen ikään sopivia kirjoja. Lisäksi on tärkeää valita sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat lasta. Jos etsit esimerkiksi kirjaa 2- tai 3-vuotiaalle lapselle, keskity etsimään sellaisia kirjoja, joita lapsi voi käsitellä itse. Niissä tulisi olla lisäksi paljon kuvia, ja lyhyitä, helppoja tekstejä.

Jos taas puolestasi etsit vauvakirjoja, parhaimpia vaihtoehtoja ovat kirjat jotka ovat täynnä erilaisia ääniä tai riimejä. Lisäksi markkinoilla on olemassa paljon erilaisia kirjoja, jotka on suunnattu erityisesti vauvoille.

5 vinkkiä, joiden avulla rohkaista lasta lukemaan ja nauttimaan lukemisesta

2. Sisällytä lukuhetkiin täydentäviä toimintoja

Käsitöiden tekeminen on yksi lasten lempi harrastuksista. Siksi motivoidaksesi lasta lukemaan on hyvä ottaa tavaksi tehdä jotain yhdessä lukemisen jälkeen. Voitte piirtää yhdessä vaikka hänen lempihahmonsa äsken lukemastanne tarinasta, tai askarrella esimerkiksi käsinukkeja. Näin he oppivat keskittymään paremmin kirjan tarinaan ja ymmärtävät sen yksityiskohtia paremmin.

3. Esittele lukeminen positiivisena asiana

Kuten aiemmin jo mainitsimme, sinun tulee esitellä lapsille asiat positiivisesta näkökulmasta näyttämällä esimerkkiä. Kun lapsi näkee aikuisella olevan hauskaa lukiessaan kirjaa, hänkin haluaa tehdä samoin. Lapset oppivat imitoimalla. Siksi onkin tärkeää, että yhteiset lukuhetkenne ovat oikeasti lapsen mielestä kiinnostavia ja hauskoja. Et voi yrittää pakottaa lastasi nauttimaan jostakin sellaisesta josta itse vain teeskentelet nauttivasi.

Ja pakottamisesta puheenollen, on tärkeää pitää mielessä että on päiviä, jolloin lapset haluavat lukea, ja on on taas päiviä, jolloin lukeminen on viimeinen asia jota lapsi haluaa tehdä. Muista siis, että ei ole koskaan suositeltavaa pakottaa lasta lukemaan, sillä siten he eivät nauti tilanteesta eivätkä myöskään opi mitään.

5 vinkkiä, joiden avulla rohkaista lasta lukemaan ja nauttimaan lukemisesta

4. Puhu kirjasta, jonka aiotte lukea

Yksi tärkeimmistä seikoista, jotta voit opettaa lapsen lukemaan, on tietää mistä he pitävät. Voit selvittää tämän puhumalla hänelle kirjojen juonista, joita aiotte lukea yhdessä. Lisäksi tämä keskustelu auttaa sinua vanhempana oppimaan kuinka keskustella lapsesi kanssa aiheista, joita et pystyisi muuten selittämään hänelle.

Kuvat ovat myös äärimmäisen tärkeä osa lasten kirjoja. Niiden avulla voi kertoa tarinoita ilman että tekstiä edes tarvitaan. Jokainen kuva lastenkirjoissa herättää hänessä tunteita ja ajatuksia, ja sinä voit keskustella lapsesi kanssa niistä yhdessä tarkemmin selatessanne kirjaa. Lisäksi voit auttaa lastasi myös oppimaan ilmaisemaan itseään. Tämä on tärkeää heille, niin henkilökohtaisella kuin akateemisellakin taholla.

5. Tee lukemisesta erityinen yhteinen hetki

Päätavoite kun opetat lapsesi lukemaan on se, että hän nauttisi siitä tulevaisuudessakin. Voit saavuttaa tämän tavoitteen keskittymällä pieniin yksityiskohtiin, jotka kannustavat lasta lukemaan jatkossakin harrastuksena.

Voit esimerkiksi mennä lapsesi kanssa yhdessä kirjastoon ja hankkia hänelle oman kirjastokortin jotta hän voi itsenäisesti lainata kirjoja, voitte luoda hänelle ikioman mini-kirjaston jossa ovat kaikki hänen lukemansa kirjat, sekä lahjoittaa hänelle personalisoituja kirjoja luettavaksi. Nämä ovat muutamia vaihtoehtoja joiden avulla luot kirjojen lukemisesta lapselle erityisen ja hauskan ajanvieton kotona.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.