8 tehtävää asiaa ennen lapsen hankkimista
On olemassa tiettyjä asioita, joita pariskunnan on syytä miettiä ja tehdä ennen lapsen hankkimista. Monet näistä liittyvät hedelmällisyyden ja sikiön terveen kehityksen varmistamiseen, mutta mielessä on pidettävä myös muita tekijöitä.
Lapsen saaminen muuttaa vanhempien elämää monella tapaa. Kahden aikuisen taloudessa prioriteetit, aktiviteetit ja sosiaaliset suhteet ovat todennäköisesti hyvin erilaiset kuin lapsiperheessä, ja lapsen hankkiminen tarkoittaa yleensä myös tietyistä asioista luopumista. Perheen kasvuun valmistautuminen on tärkeää, jotta lapselle pystytään tarjoamaan kaikki hänen tarvitsemansa asiat, ja jotta hänestä voidaan kasvattaa terve ja onnellinen ihminen.
”Paikka, jossa lapset syntyvät ja miehet kuolevat, missä vapaus ja rakkaus kukoistavat, ei ole toimisto tai yritys tai tehdas. Siellä näen perheen merkityksen.”
– Gilbert Keith Chesterton
8 tehtävää asiaa ennen lapsen hankkimista
1. Ehkäisyn hyvästeleminen
Ehkäisyn käytön lopettaminen on luonnollisesti yksi niistä asioista, jotka on tehtävä, kun halutaan alkaa yrittää lapsen hankkimista. Joillakin naisilla kuukautiskierto palautuu hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen hyvin nopeasti normaaliksi, kun taas osalla se vie muutamia kuukausia. Raskauden todennäköisyys ensimmäisessä kuukautiskierrossa on jopa yli 20 %.
2. Haitallisista tavoista eroon pääseminen
Kaikki tietävät, että tupakoiminen ja alkoholin nauttiminen raskauden aikana altistavat sikiön monille terveysongelmille, mutta useiden tutkimusten mukaan nämä huonot tavat vaikuttavat negatiivisesti myös hedelmällisyyteen. Savukkeista ja liiallisesta alkoholimäärästä kannattaa siis luopua jo siinä vaiheessa, kun raskautta aletaan suunnitella.
Tämä pätee yhtä lailla miehiin kuin naisiinkin. Siinä missä tupakointi heikentää naisen munasolujen laatua, se vaikuttaa myös miehen siittiöiden tuotantoon. Lisäksi tupakoinnilla on negatiivinen vaikutus hengityselimiin, verenkiertoon ja ruoansulatusjärjestelmään. Myös alkoholin liiallinen kulutus vaikuttaa sekä naisen että miehen hedelmällisyyteen ja kasvattaa keskenmenon riskiä.
3. Kofeiinin nauttimisen vähentäminen
On todistettu, että liiallinen kofeiinin nauttiminen voi lisätä keskenmenon riskiä. Pieni kuppi kahvia silloin tällöin ei haittaa mitään, mutta liiallinen kahvin kittaaminen raskauden aikana ei ole hyvä idea. Muista vähentää myös virvoitusjuomien, energiajuomien, sekä teen nauttimista, sillä myös ne sisältävät kofeiinia.
4. Painonhallinta
On täysin normaalia, että sinulle kertyy raskauden aikana muutama lisäkilo, mutta muista pitää rajat tässäkin asiassa. Osana valmistautumista raskaaksi tulemiseksi, sekä äidin että isän tulisi noudattaa terveellistä liikuntarutiinia. Yhteiset kävelyt tai liikuntatunnit antavat teille samalla mahdollisuuden viettää enemmän aikaa yhdessä pariskuntana, sekä valmistelemaan äidin vartaloa vauvan saamiseksi.
5. Säästötilin avaaminen
Kun aloitatte raskaaksi tulemisen tavoittelun ja valmistaudutte lapsen saapumiseen, tulette huomaamaan sellaisia kustannuksia joita elämässänne ei ollut ennen. On tärkeää, että osaatte varautua vauvan saapumiseen myös taloudellisesti. Yksi asia joka pariskunnan tulee tehdä ennen vauvan hankkimista on tehdä sellainen taloussuunnitelma joka tuo taloudellista vakautta, sekä sallii tulevaisuuden suunnittelun koko perheelle.
6. Terveellisen ruokavalion noudattaminen
Sekä isien että äitien tulisi varmistaa, että he syövät sellaista ruokaa, joka parantaa aineenvaihduntaa. Äitien on suositeltavaa ottaa myös vitamiinilisiä tai foolihappoa. Nämä lisäravinteet vähentävät samalla riskiä erilaisten aivojen häiriöiden, anemian, sekä luu- ja lihasongelmien ilmenemiseen.
7. Riittävästä saannista huolehtiminen
Ei ole mikään salaisuus, että vauvan saapuessa unirutiinisi muuttuvat radikaalisti. Siksi pariskunnalle on tärkeää pysyä rentoina ja saada riittävästi lepoa. On myös osoitettu, että sellaisilla naisilla jotka eivät saa tarpeeksi unta, on vähemmän säännöllisiä ovulaatiojaksoja. Usko tai älä, unen laatu on ratkaiseva tekijä hedelmällisyydelle yrittäessänne tulla raskaaksi.
8. Stressiä vastaan taisteleminen
Miesten sekä naisten korkeat stressitasot vaikuttavat suuresti heidän kykyynsä tulla raskaaksi. Kun olet päättänyt tulla vanhemmaksi, sinun on löydettävä sellaisia toimintoja ja menetelmiä joiden avulla pystyt hallitsemaan stressaavia tai ahdistavia tilanteita.
Kokeile kävelemistä, rentoutustekniikoiden harjoittamista, musiikin kuuntelemista, maalaamista tai kirjoittamista. Nämä ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja mielen tyhjentämiseksi, sekä stressin poistamiseksi.
Sinun on myös kiinnitettävä entistä enemmän huomiota sekä fyysiseen, että henkiseen hyvinvointiisi. Jos sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä, niin hedelmöittyminen sekä raskaus tulevat olemaan ikimuistoisia kokemuksia, joista voit nauttia täysillä. On myös tärkeää valita oikea paikka asua, jotta perheelläsi olisi tilaa kasvaa mukavasti.
Keskustele perheellisten ystäviesi tai sukulaistesi kanssa, ja kuuntele muiden vanhempien kokemuksia oppiaksesi tuntemaan sekä ottamaan itse käyttöön myös muita sellaisia asioita, jotka pariskunnan tulee tehdä ennen raskauden yrittämistä. Mikä tahansa läheisiltäsi saatava neuvo tässä tilanteessa tulee auttamaan sinua ja opastamaan sinua tielläsi raskauteen, sekä oman perheen perustamiseen.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- American Society for Reproductive Medicine. (2013). Edad y fertilidad. Guía para pacientes. Disponible en: https://www.reproductivefacts.org/globalassets/rf/news-and-publications/bookletsfact-sheets/spanish-fact-sheets-and-info-booklets/edad_y_fertilidad-spanish.pdf
- Ezquerro Cordón, V. (2019). Influencia de la edad en la fertilidad. 108(108), 1-108. Disponible en: https://www.npunto.es/revista/14/influencia-de-la-edad-en-la-fertilidad
- Haghenbeck-Altamirano, F. J., Ayala-Yáñez, R., & Herrera-Meillón, H. (2012). Métodos de planificación familiar basados en el conocimiento de la fertilidad. Ginecología y Obstetrica de México, 80, 276-284. Disponible en: https://we.riseup.net/assets/243602/fam1.pdf
- Maroto-Navarro, Gracia, García-Calvente, María del Mar, & Mateo-Rodríguez, Inmaculada. (2004). El reto de la maternidad en España: dificultades sociales y sanitarias. Gaceta Sanitaria, 18(Supl. 2), 13-23. Disponible en: http://scielo.isciii.es/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S0213-91112004000500004&lng=es&tlng=pt.
- Sánchez, Á. (2015). Guía de alimentación para embarazadas. Disponible en: https://docplayer.es/19933164-Guia-de-alimentacion-para-embarazadas.html
- Soler, F. (2003). Asesoramiento y educación sanitaria a la mujer: el deseo de procrear (I). Matronas profesión, 4(12), 22-33. Disponible: https://www.federacion-matronas.org/revista/wp-content/uploads/2018/01/vol4n12pag22-33.pdf