Muovailuvahan valmistaminen kotona

Muovailuvahan valmistaminen kotona

Viimeisin päivitys: 14 tammikuu, 2021

Muovailuvaha on kaikille tuttu materiaali, jolla leikkimisestä lähes jokainen lapsi nauttii. Sen avulla lapsi voi päästää mielikuvituksensa valloilleen luodessaan erilaisia hahmoja, rakennelmia ja maailmoja, minkä lisäksi muovailuvahan muotoilu kehittää hieno- ja karkeamotorisia taitoja. Kaupasta voi hankkia halutessaan valmista vahaa, mutta muovailuvahan valmistaminen on niin helppoa, että sitä voi tehdä myös itse kotona.

Muovailuvahan valmistaminen kotona

Seuraavien kolmen ohjeen avulla on helppo valmistaa muovailuvahaa kotona. Osa vahoista vaatii yön yli kuivumisen, kun taas osa valmistuu uunissa.

Yksinkertainen ohje

Materiaalit

  • 4,5 dl suolaa
  • 4,5-7 dl vettä
  • 2,5 dl maissitärkkelystä tai maissijauhoja
  • 1 dl kylmää vettä
  • Kattila

Valmistus

  • Sekoita suola ja vesi kattilassa ja kuumenna seosta 4-5 minuuttia.
  • Ota seos pois liedeltä ja lisää joukkoon maissitärkkelys sekä kylmä vesi.
  • Sekoita, kunnes seos on pehmeää ja kuumenna jälleen, kunnes seos paksuuntuu.
  • Anna seoksen jäähtyä, ennen kuin sitä alkaa muovailemaan.
  • Kun muovailuvaha on kuivunut, sen voi koristella maalilla, tusseilla, glitterillä jne.
  • Voit myös lopuksi suihkuttaa luomuksen päälle läpinäkyvää akryylisuihketta tai maalata se läpinäkyvällä kynsilakalla.
  • Säilytä jäljelle jäänyt muovailuvaha myöhempää käyttöä varten.
Muovailuvahan valmistaminen kotona

Leipämuovailuvaha

Materiaalit

  • 6 viipaletta valkoista leipää ilman kuorta
  • 6 rkl juoksevaa liimaa
  • 0,5 tl pyykinpesuainetta tai 2 tl glyseriiniä
  • Elintarvikeväriä
  • Maalaussivellin
  • Juoksevaa liimaa ja vettä samassa suhteessa
  • Akryyli- tai spraymaalia tai väritöntä kynsilakkaa

Valmistus

  • Vaivaa leipää yhdessä liiman ja pyykinpesuaineen tai glyseriinin kanssa niin kauan kunnes seos menettää tahmeuttaan.
  • Jaa taikina sitten osiin ja värjää osiot elintarvikevärillä.
  • Anna lapsen leikkiä ja muovailla muovailuvahalla.
  • Maalaa lapsen tekemät luomukset liiman ja veden sekoituksella, joka luo sileän pinnan.
  • Anna luomusten kuivua yön yli.
  • Käytä lopuksi akryyli- tai spraymaalia tai läpinäkyvää kynsilakkaa, jotta muovailuvahasta tehdyt luomukset säilyvät paremmin.

Leipurin muovailuvaha

Materiaalit

  • 9,5 dl jauhoja
  • 2,5 dl suolaa
  • 3 dl vettä
  • Suuri kulho
  • 1 tl alunaa
  • Leivonta-alusta
  • Hiomapaperia
  • Akryylipohjaista maalia tai tusseja
  • Läpinäkyvää lakkaa, akryylisprayta tai kynsilakkaa
  • Elintarvikeväriä (valinnainen)
  • Piparkakkumuotteja, pilli ja ohutta lankaa (valinnainen)
Muovailuvahan valmistaminen kotona

Valmistus

  • Sekoita kulhossa jauhot, suola, aluna sekä vesi. Jos taikina on liian kuivaa, lisää siihen lusikallinen vettä.
  • Voit tehdä muovailuvahasta erivärisiä osioita lisäämällä taikinasta tehtyihin osioihin muutama tippa elintarvikeväriä.
  • Tämän jälkeen muovailuvahasta voi tehdä erilaisia hahmoja ja niitä voi koristella. Muovailuvahaa kannattaa työstää jauhotetulla alustalla.
  • Muovailuvahataikinasta voi leikata erilaisia hahmoja myös jauhotettuja piparkakkumuotteja käyttäen.
  • Hahmoihin voi tehdä reiän jauhotettua pilliä käyttäen. Pilliä voi käyttää myös muovailuvahaluomusten koristeluun tekemällä sillä pieniä palloja.
  • Muovailuvahasta voi tehdä esimerkiksi kukkia, hedelmiä ja eläimiä.
  • Jotta luomukset saa roikkumaan, niihin tehtyihin reikiin voi pujottaa langan.
  • Paista muovailuvahaluomuksia leivinpaperilla päällystetyllä pellillä 120 asteessa puolen tunnin ajan.
  • Käännä luomuksia toiste päin ja paista jälleen noin 90 minuuttia, kunnes ne ovat kovia ja kuivia.
  • Ota sitten pois uunista ja anna niiden jäähtyä.
  • Silottaaksesi niitä voit käyttää niiden hiomiseen santapaperia.
  • Maalaa luomukset joka puolelta akryylimaalilla tai tusseilla.
  • Anna luomusten lopuksi kuivua ja lakkaa ne lopuksi läpinäkyvällä lakalla, akryylispraylla tai kynsilakalla.
Se saattaa kiinnostaa sinua...
Taikahiekka valmistuu helposti myös kotona
Äitiyden IhmeLue se täällä Äitiyden Ihme
Taikahiekka valmistuu helposti myös kotona

Taikahiekka on kiehtova materiaali. Se näyttää tavalliselta hiekalta, mutta sitä voi muotoilla loputtomiin, eikä se tartu käsiin lapsen leikkiessä ...