Milloin vauvan sydänäänet voidaan kuulla? - Äitiyden Ihme
 

Milloin vauvan sydänäänet voidaan kuulla?

Milloin vauvan sydänäänet voidaan kuulla?

Viimeisin päivitys: 01 kesäkuuta, 2021

Sydän on ensimmäinen elin, joka alkiolla alkaa kehittyä raskauden aikana. Sen lisäksi, että sydämen vahva syke kertoo sikiön terveydestä, sydänäänet ovat tuleville vanhemmille tärkeä vahvistus lapsen olemassaolosta ja hyvinvoinnista. Tähän asti on uskottu, että alkion sydän alkaa lyödä 21 päivää hedelmöityksen jälkeen, mutta tutkijat ovat havainneet, että tosiasiassa sydän alkaa sykkiä jo 16 päivän päästä hedelmöityksestä.

Ultraäänitutkimuksessa syntymättömän lapsen sydämen syke voidaan kuulla, kun raskaus on kestänyt kahdeksan viikkoa. Suomessa jokaisella odottavalla äidillä on mahdollisuus kahteen ilmaiseen seulontaultraäänitutkimukseen, joista ensimmäinen tehdään 10. ja 13. raskausviikon välillä. Tässä vaiheessa vanhemmat voivat siis jo kuulla syntymättömän lapsensa sydämen sykkeen.

Sikiön sydämen syke

Ultraäänitutkimuksessa kätilö kuuntelee sikiön sydämen sykettä minuutin ajan. Sikiön sydämen lyöntitiheys on 120-160 kertaa minuutissa. Normaali sikiön syke on voimakas, soinnikas ja rytmiltään tasainen. Ultraäänitutkimuksen kokeneet vanhemmat kuvailevat usein kuulemiensa sydänäänten muistuttavan laukkaavaa hevoslaumaa.

Milloin vauvan sydänäänet voidaan kuulla?

Sikiön syke on alkuraskauden aikana nopeampi ja laskee raskauden lopulla. Myös liikkuminen nostaa sikiön pulssia. Synnytyksen lähestyessä sikiön sydämen syke saattaa hidastua, mikä voi säikäyttää tulevat vanhemmat. On kuitenkin tavallista, että syntymättömän lapsen pulssi hidastuu supistusten aikana. Asiantuntijoiden mukaan tämä selittyy sillä, että supistuksen aikana veren virtaus istukkaan vähenee. Sikiön sydämen syke palaa normaaliksi supistuksen väistyessä.

Sydänäänien kuuntelu doppler-laitteella

Sikiön sydänäänet voidaan kuulla doppler-laitteella 12.-14. raskausviikoista lähtien. Sikiön sydänäänten kuuntelu onkin ensimmäinen keino seurata sikiön vointia myös äitiysneuvolassa. Nykyään kannettavia doppler-laitteita myydään myös kuluttajille, mutta ne ovat vielä kotikäytössä kohtalaisen harvinaisia.

Laite voi tyynnyttää esimerkiksi voimakkaasta keskenmenopelosta kärsivän naisen mieltä ja tehdä odotuksen konkreettisemmaksi  odottavan äidin puolisolle. Haittapuolena on kuitenkin se, että laitteella ei välttämättä aina voi havaita normaalejakaan sydänääniä, mikä aiheuttaa odottajalle turhaa huolta. Se, kuinka hyvin sikiön sydänäänet kuuluvat, riippuu muun muassa raskausviikkojen määrästä, lapsiveden määrästä, sikiön asennosta ja äidin vatsanpeitteiden paksuudesta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.