Kuinka toimia, jos lapsi lakkaa hengittämästä? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka toimia, jos lapsi lakkaa hengittämästä?

Kuinka toimia, jos lapsi lakkaa hengittämästä?

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2018

Kukaan ei halua koskaan joutua tilanteeseen, jossa lapsi lakkaa hengittämästä. Jos tällainen tilanne kuitenkin osuu omalle kohdalle, on tärkeää olla valmistautunut ja osata toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Tämän vuoksi listaamme muutaman ohjeen, joiden avulla osaat toimia, jos lapsi lakkaa hengittämästä.

Tärkeintä on analysoida tilanne nopeasti ja pysyä rauhallisena. Useat eri syyt voivat aiheuttaa sen, että lapsi lakkaa hengittämästä. On tärkeä ymmärtää, mistä tilanteessa on kyse, ja toimia sen mukaisesti.

Miksi lapsi lakkaa hengittämästä?

Miksi lapsi lakkaa hengittämästä?

Tukehtuminen

Tukehtuminen johtuu hengitysteiden ylä- tai keskiosan äkillisestä tukkeutumisesta. Tämä liittyy usein syömiseen ja siihen, että lapsi ei pureskele ruokaa kunnolla ennen sen nielaisemista. 

Tukkeutumisen voivat aiheuttaa esimerkiksi isot lihanpalat. Siksi onkin tärkeää tarjota ruoka lapselle riittävän pieninä palasina tai soseena siihen asti, että lapsi osaa pureskella kunnolla. Toinen vaarallinen esimerkki on ruoka, jossa on tahnamainen rakenne. Esimerkiksi purukumia tai rakeisia makeisia ei suositella aivan pienille lapsille.

Tukehtumisen voivat aiheuttaa myös muut pienet esineet, jotka joutuvat lapsen nieluun – tämän vuoksi onkin ensiarvoisen tärkeää valvoa lasta hänen leikkiessään.

Hukkuminen

Hukkumisella tarkoitetaan keuhkojen nesteellä täyttymisen aiheuttamaa tukehtumista. Tällaiset tapaturmat ovat yleisimpiä kesäaikaan perheen viettäessä aikaa uima-altaalla tai rannalla.

Myös lapsen jättäminen kylpyammeeseen ilman valvontaa voi olla vaarallista. On tärkeä muistaa, että jopa muutaman senttimetrin vesimäärä voi olla vaarallinen, eikä hukkumiseen tarvita kuin muutama minuutti. 

On siis äärimmäisen tärkeää pitää lasta silmällä jatkuvasti, kun lähistöllä on vettä missä tahansa muodossa.

Keuhkokuume

Keuhkokuume on keuhkokudoksen tulehdus. Sairauden aiheuttaa yleensä bakteeri tai virus, mutta myös sienen tai loisen aiheuttamaa keuhkokuumetta tavataan. Keuhkokuumeen yleisin aiheuttaja on pneumokokkibakteeri.

Keuhkokuumeen tyypilliset oireet ovat nopeasti nouseva kuume, yskä, hengenahdistus ja rintakipu. Lääkäri voi määrätä lapselle antibiootteja ja hengitysteitä laajentavaa lääkettä hengityksen helpottamiseksi. Nämä lääkkeet yhdessä hyvän nesteytyksen ja levon kanssa auttavat pääsemään vaivasta eroon.

Asianmukaisella lääkityksellä keuhkokuumeesta ei yleensä aiheudu vakavampia terveysongelmia.

Keuhkoputkikouristus

Tässä vaivassa keuhkoputken lihasten kouristelu aiheuttaa keuhko-onteloiden supistumisen, minkä seurauksena hengitys vaikeutuu. Tässä tapauksessa on paras lähteä suoraan ensiapuun, koska lapsi ei välttämättä saa riittävästi happea ilman oikeanlaista hoitoa.

Keuhkoputkentulehdus

Keuhkoputkentulehdus on lähes aina viruksen aiheuttama henkitorven ja keuhkoputkiston limakalvon tulehdus. Äkillistä keuhkoputken- tulehdusta aiheuttavat samat virukset kuin nuhakuumetta, eli vaiva alkaa usein epämukavalla tunteella nenässä tai kurkussa, mistä ongelma leviää myöhemmin keuhkoihin.

Lääkäri voi määrätä lapselle keuhkoputkia laajentavaa lääkitystä sekä antibiootteja parantamaan hapenkulkua ja sekundäärisiä tulehduksia.

Lapsi lopettaa hengittämisen

Bronkioliitti

Bronkioliitti on viimeisten keuhkoputkihaarojen, eli ilmatiehyeiden, tulehdus alle vuoden ikäisellä lapsella. Tavallisin bronkioliitin aiheuttaja on RS-virus.

Tulehduksen voi aiheuttaa myös hengitysteiden alaosaan päätynyt lima. Hyvin pienillä vauvoilla liiallinen liman kertyminen voi aiheuttaa jopa hengityksen lakkaamisen. Tämän ehkäisemiseksi suositellaan nenähuuhtelua, joka auttaa puhdistamaan ilmatiet ja taistelemaan limaa vastaan.

Kuinka toimia, jos lapsi lakkaa hengittämästä?

Tilanne on kriittinen, ja siihen on saatava apua välittömästi.
Vaihtoehtoja on kaksi: soita hätänumeroon tai lähde kiireesti sairaalan ensiapuun. Avun saapumista odottaessa voidaan käyttää alla esiteltyjä keinoja ongelman aiheuttajasta riippuen.

Heimlichin ote

Heimlichin ote on ensiapukeino, jota käytetään poistamaan hengitystien tukos, esimerkiksi ruoanpala tai jokin pieni esine. Tämä on tehokas metodi tukehtumisvaarassa olevan ihmisen pelastamiseksi.

Mene potilaan taakse, kiedo omat kätesi potilaan käsien alta yhteen tämän pallean yläpuolelle ja vedä voimakkaasti.

Elvytys

Elvytys on elottomaksi menneen henkilön elintoimintojen ylläpitämiseksi suoritettava  hätätoimenpide. Elvytyksen onnistumisen ratkaisee ennen kaikkea potilaan elottomaksi menemisen ja elvytyksen aloittamisen välinen aika.

Painelu-puhalluselvytyksellä pystytään pitämään aivojen verenkiertoa yllä keinotekoisesti tapauksissa, joissa sydän on menettänyt kykynsä pumpata verta.

Jokaisen aikuisen olisi hyvä osallistua ensiapukurssille oikean elvytystekniikan oppimiseksi. Peruselvytysohjeet ovat nähtävissä esimerkiksi Duodecimin sivustolla.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.