Äidin lomat - onko niitä olemassa? - Äitiyden Ihme
 

Äidin lomat - onko niitä olemassa?

Äidin lomat - onko niitä olemassa?
Ana Couñago

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Ana Couñago.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Äidit eivät saa lomaa – voidaan sanoa, että lasten syntymän jälkeen me äidit olemme jatkuvassa työssä. Naisella on tällöin uudet prioriteetit. Ne päivät, jolloin vain rentouduttiin eikä tehty mitään, ovat nyt tiukasti menneisyydessä. Illat juhlimassa ja ulkona ystävien kanssa ovat harvinaisia. Äitinä olo tarkoittaa sitä, että velvollisuuksia on paljon.

Pikkuhiljaa laitat siis illat kaupungilla sivuun ja siirrät samoin lomat mielesi takaosaan. Keskipäivällä herääminen on joskus aikaisemmassa elämässä saattanut olla sinusta ihanaa, tai elokuvien katsominen iltaisin ilman mitään pakkoa laittaa illallista. Mutta tämä kaikki olikin ennen sitä kun tulit raskaaksi…

Vaikka suurin osa naisista kasvaa haluten perustaa oman perheen, äidiksi tulo tarkoittaa sitä, että jätät monet asiat taaksesi. Siitä lähtien et pysty enää tekemään kaikkea haluaamaasi, sillä olet kiireinen huolehtiessasi pikkuisestasi.

Tästä huolimatta lapsen hoitaminen, hänen suojelemisensa ja hänen kanssaan leikkiminen antavat uutta merkitystä, mitä tulee elämästä nauttimiseen.

Äidin vastuut ovat loputtomat, mutta suurin osa näistä on sellaisia asioita, jotka tehdään ilolla ja rakkaudella. Äiti ei saa lomaa siksi, että hänelle on mahdotonta jättää tekemättä sitä, mikä on kaikkein tärkeintä – omasta perheestä huolehtiminen.

Kun lapset ovat koulussa, pystyt rentoutumaan hiukan enemmän. Mutta itse asiassa saatat huomata, että olet jo tottunut tekemään kokoajan asioita lapsillesi. Saatat jopa tylsistyä, kun he eivät ole ympärillä. Kiireisenä oleminen kaiken aikaa onkin ehkä se asia, joka pitää sinut liikkeessä eteenpäin.

Ja jos sinulla ei ole mitään tehtävää, etsit jotakin pientä askaretta, jotta voisit pysyä kiireisenä. Saattaa tuntua, että vain kulutat tunteja, kunnes on taas aika lähteä hakemaan lapsia koulusta. Äiti saattaa sanoa, että hän ei voi koskaan oikein levätä, elleivät hänen pikkuisensa ole näköetäisyydellä.

Loma on äideille eri asia kuin muille

Kun olet äiti, lomat sellaisina kuin ne joskus koit ovat enää vain muisto. Et voi aina jättää äidin rooliasi, ja usein oletkin kireä ja väsynyt edestakaisin ravaamisesta ja siitä, että yrität saada vauvan nukahtamaan.

Kun ajattelet asiaa tarkemmin, äiti on usein se, joka ei ole läsnä perhekuvissa – hän on kameran takana tai vaikkapa valmistamassa lounasta. Rutiini lomapäivinä voikin olla jotain seuraavan tyyppistä:

  • Viikonloppuina, kun lapset eivät ole koulussa, olet edelleen kiireinen, vaikka oletkin kotona.
  • Sinun tai kumppanisi on vieläkin herättävä aikaisin valmistamaan aamiaista lapsille.
  • Vapaapäivät ovat rankkoja, vaikka kuinka nauttisitkin perheesi kanssa ajan viettämisestä.
  • Sinun täytyy suunnitella lomat siten, että ne menevät yhteen koulun lomapäiven kanssa.

Ja kun sitten lopulta saat otettua itsellesi päivän tai pari lomaa, voit havaita itsesi ajattelevan “Miksi en voi rentoutua, vaikka olen lomalla?”. Mutta onhan lomallakin paljon tehtävää, jos olet äiti. Päiväsi muuttuvat pidemmiksi, kun ei ole koulua, joka veisi lapset pois kotoa.

Ota päivä lomaa ja mene rannalle, ja voit huomata tämän. Me äidit olemme erittäin valppaita aina, kun lapset menevät lähelle vettä. Me olemme huolissamme hukkumisesta tai vähintäänkin auringon polttamasta ihosta. Joskus on vain parempi olla lasten kanssa kaiken aikaa heidän leikkiessään, jotta voisit välttää onnettomuudet ja estää heitä syömästä kourallisia hiekkaa.

Kenties se ainoa hetki, jolloin voit todella rentoutua, on se kun sukulaiset tulevat käymään ja vahtivat lapsia, jotta pystyt juttelemaan ja rentoutumaan hetken verran. Kaikilla meistä ei kuitenkaan valitettavasti ole mahdollisuutta saada tällaista tukea.

Saako äiti koskaan oikeasti vapaata?

Tietysti lomat palaavat elämääsi, kun lapsesi ovat niin vanhoja, että he voivat olla itsenäisiä. Tulee kuitenkin aina olemaan jotakin, jossa lapsesi tarvitsevat apuasi yhdellä tai toisella tavalla.

Tulet aina soittamaan ja tarkistamaan heidän tilanteensa varmistaaksesi, että he ovat turvassa, että he syövät hyvin ja etttä he ovat tehneet läksynsä. Äidin työ ei koskaan ole ohi, ja kun kaikki muut ovat lomalla, hän on edelleen täydessä työssä.

Äitinä olo onkin ympärivuorokautinen työ, josta ei lomaa saada, mutta joka on kuitenkin hyvin palkitseva tehtävä. Saat palkkasi hymyinä, märkinä suukkoina, leikkeinä ja peleinä, jotka ovat enemmän kuin tarpeeksi korvaamaan menetetyn vapaa-ajan. Äitinä oleminen on tosiaan se kaikkein vaativin ja kaikkein tärkein työ koko maailmassa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.