Uupunut ja voimaton, mutta onnellinen

· 14.8.2018

Väsynyt, uupunut ja voimaton: tällaiseksi monet isät ja äidit tuntevat olonsa, kun he viimein saavat lapsensa sänkyyn. Kun lapset viimein nukahtavat rauhalliseen uneen, tämä uupumus yllättäen muuttuu onnellisuudeksi.

Väsymys päivittäisestä lasten kasvattamisesta on erilaista. Vaikka kehomme tuntuu olevan revittynä eri suuntiin, jokin sisällämme saa meidät tuntemaan olomme kokonaiseksi. Se antaa meille voimaa ja enemmän tarkoitusta elämälle kuin mikään muu koskaan ennen. 

Tätä tunnetta kutsutaan hyvinvoinniksi. Siinä on kyse onnellisuuden ymmärtämisestä – sen, kuinka onnellisuus tarkoittaa jakamista ja uuden luomista. Se on myös tietoisuutta siitä, kuinka lapsemme voivat hyvin ja kuinka he tulevat kasvamaan terveinä ja onnellisina, kiitos meidän.

Tästä huolimatta meidän tulee ymmärtää, ettei perhe-elämä tule aina olemaan näin. On tärkeää tiedostaa, että kun lapset kasvavat, heidän käytöksensä muuttuu myös. Tämän myötä heidän tulee ymmärtää kasvava vastuunsa ja tulevat haasteensa. 

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen vaativat ihan oman kielensä, emmekä me koskaan lopeta oppimasta uusia termejä. Joskus sanomme itsellemme, ettemme pysty tekemään kaikkea emmekä jaksa päivän läpi. Kuin ihmeen kaupalla kuitenkin aina onnistumme siinä.

Melkein huomaamatta nousemme esiin asiantuntijoina – kuin jättiläiset, jotka näkevät kaiken yli. Me ennakoimme riskit ja vaistoamme tarpeet. Vanhemmuus ei ehkä ole taikuutta, mutta se on silti taianomaista aikaa.

Mieli on kehoa väsyneempi

uudet vanhemmat

Päivän päätteeksi olemme valtavan väsyneitäMeidän käsiämme, jalkojamme ja sydäntämme särkee. Tarvitsemme unta palautuaksemme. Se, mikä tämän väsymyksen itse asiassa saa aikaan – vaikka tämä kuulostaakin erikoiselta – ovat aivomme.

Stressiä ylivalppaudesta

Joskus psykologinen paine on paljon uuvuttavampi kuin fyysinen rasitus. Asiantuntijat kutsuvat tätä ylivalppauden aiheuttamaksi stressiksi, joka on hyvin samanlaista kuin se stressi, jota sotilaat kokevat sodassa.

Isillä ja äideillä on molemmilla tärkeitä velvoitteita lapsilleen. Heidän tulee olla valppaina kaikenlaisille tilanteille ja sovitella kaikenlaisia riitoja. 

Jossakin vaiheessa tästä voi tulla haitallista. Elämä muuttuu, emmekä enää muista huolehtia itsestämme. Päämääräksi tulee sen pienen ja hauraan otuksen suojeleminen ja rakastaminen. 

Pelko, että jotakin pahaa voisi tapahtua hänelle, saa joskus aikaan lisää pelkoa ja tuskaa, ja tämä tunteiden kaleidoskooppi luo valtavaa ahdistusta ja uupumusta.

Yhdessä olemme uupuneita, mutta suunnattoman onnellisia

pieni perhe

Molemmat vanhemmat saattavat olla töissä kodin ulkopuolella. He ovat myös saattaneet sopia, että toinen väliaikaisesti pitää huolta lapsista. Oli tapaus mikä tahansa, yhden asian tulee olla molemmille selkeä: lapsen kasvatus ja koulutus ei ole yhden henkilön homma.

Ajan viettäminen lastesi kanssa on kaikkein tärkein asia, jonka tulet elämässäsi tekemään. – Anthony Douglas Williams

Lapsilla ei ole vain yhtä selkeää roolimallia. Ei ole olemassa mitään mahtavampaa kuin tunne olla osana kaikissa vaiheissa, osallistuen kaikkiin mahdollisiin tehtäviin.

Hyvien öiden sanominen lapsellesi on viimeinen silaus päivälle – taianomainen hetki, jonka voi kokea joka ilta. Kyseessä on tunneside lapseen, joka ei tule unohtumaan ja joka luo positiivisia muistoja ja hyvää oloa.

Viimein yksin, viimeinkin kahdenkeskeistä aikaa

Kun olemme vanhempia ensimmäistä kertaa, intiimiys voi olla kadoksissa tai koetuksella. Rakkaus on kuitenkin kenties yhä läsnä, mutta joskus suhde vaatii lisää huomiota.

Se hetki, kun lapset viimein nukahtavat, on kuin treffimahdollisuus vanhemmille. Uupumus voi kuitenkin viedä taianomaisuutta pois. Läsnä ovat tummat silmänaluset, sotkuinen tukka, vanhat pyjamat ja leluja lattialla.

Kaikesta huolimatta olomme on onnellinen. Se on sitä hyvinvointia, hyvän tiimityön johdosta.

Ja se on se hetki, kun uppoudumme pitkiin keskusteluihin, joissa puhumme ihan kaikesta – tärkeästä ja todellisesta, ja myös hölynpölystä. Se hetki, kun unelmoimme tulevaisuudesta, ja se hetki, kun pidämme käsistä kiinni ja nukahdamme… tietenkin valppaina, jos lapsemme tarvitsevat meitä.