Miksi äidinpuoleinen isoäiti voi olla erityisen merkityksellinen?
Äidinäidillä ja lapsenlapsilla on eräs erityinen yhteys, ja tämä ei itse asiassa ole kovin yllättävä asia. Äidinäiti on hyvin tärkeä hahmo lapsen elämässä useastakin syystä, mutta ei vain tunne-elämän osalta.
Moni ei vietä paljon aikaa isovanhempiensa kanssa. Useimmiten heidän kanssaan ei eletä, ja monet eivät edes juurikaan tunne isovanhempiaan. Tästä huolimatta kyseessä on kuitenkin side, joka on läsnä koko ihmisen elämän ajan.
Äidinäidit ovat perheessä erityisessä roolissa ensinnäkin siksi, että usein heille annetaan suurempaa vastuuta lapsenlapsista kuin isänäideille.
Heidän vaikutuksensa menee yli sukupolvien, ja he jakavat lapsille arvonsa ja opetuksensa.
Äidinäiti on hyvin tärkeä henkilö lapselle myös perintötekijöiden näkökulmasta. Kerromme tästä aiheesta nyt tarkemmin.
Voiko tiede antaa vastauksia siihen, minkälainen suhde lapsenlapsella on äidinäitiinsä? Vai onko kyseessä vain tunne– ja eettinen kysymys? Jatka lukemista!
Mikä on tieteen näkökulmasta äidinäidin merkitys lapsenlapselle?
Eräs teoria, jonka on luonut Alejandro Jodorowsky, chileläinen kirjoittaja, sisältää seuraavan käsityksen: huolimatta siitä, kuinka läheinen olet äidinäitisi kanssa ja siitä, minkälaiset lapsuusmuistot sinulla häneen liittyvät, olet häneen yhteydessä geeniesi kautta.
Tämän lähestymistavan mukaan kannattaa pohtia sitä, kuinka äidinäiti vaikuttaa lapsenlapseensa.
Ilmeisesti se geenivalikoima, joka tulee äidiltä lapselle, tulee suoraan isoäidiltä. Kahdesta isoäidistä hän on se, joka osallistuu täten eniten perintötekijöiden antamiseen.
Mitä tulee geeneihin, ne eivät aina tule kulkeutuneiksi seuraaville sukupolville – jotkut jäävät siirtymättä jollekin sukupolvelle. Siksi onkin mahdollista, että toiset lapset näyttävät enemmän isotädiltä- tai sedältä, tai sitten isoisovanhemmalta, kuin omilta vanhemmiltaan.
Kenties ei ole fyysistä samannäköisyyttä, mutta on jokin jälki perintötekijöiden tasolla. Joskus tämä geneettinen jälki näkyy helposti, kuten vaikkapa luomen, silmien tai kävelytavan kohdalla.
On myös sisäisiä asioita, kuten esimerkiksi luuston rakenteessa tai lihaksissa, tai kenties on jokin perinnöllinen sairaus.
On selvä, että joillakin asioilla ei ole mitään tekemistä lapsuudessa läsnäolon kanssa. Lapset eivät välttämättä tee samaa kuin äidinäitinsä siksi, että olisivat oppineet tämän häneltä, vaan kyseessä voi olla piirre, joka on saatu perintönä.
Ja kyllä, tieteellä on tarjota selitys. Tässä tapauksessa se on tämä: lapsenlapset ovat olleet äidinäitinsä kohdussa.
Kun sikiö muodostuu äidin kohdussa, se saa paljon biologista ainesta äidiltään. Vaikka molemmat vanhemmat antavatkin 50 % sikiön perintötekijöistä, jotta se voisi kehittyä, sen tulee saada ravintoa äidiltä.
Tämä tarkoittaa, että kun isän osallistuminen sikiön luontiin loppuu, äiti osallistuu edelleen sen kehitykseen.
Äidinäiti on siis tavallaan äiti lapsenlapselleen
Jos äidinäiti osallistuu lapsenlapsen kehittämiseen DNA:n kautta, sittenhän hänen piirteensä voivat tulla lapselle siirretyiksi.
Jodorowsky kuitenkin selittää, että lapsi ei peri äidinäidiltään vain fyysisiä piirteitä. Ilmeisesti ne tunnekokemukset, joita äidinäidillä on ollut, voivat myös tulla perityiksi lapsenlapselle.
Varhaismunasolu, josta lapsi kehittyy, kantaa perintötekiöiden annosta äidinäidiltä. Kaikki lapsesi tulevat välttämättä saamaan saman geenimateriaalin. Tässä muodostuu yllättäviä yhteyksiä.
Jodorowskyn mukaan ne tunteet, joita äidinäiti tunsi odottaessaan tytärtään, tulivat tälle kulkeutuneiksi, kuten myös kenties kenelle tahansa tulevalle lapsenlapselle.
Tunnetason vaikutus voi säilyä aktiivisena DNA:ssa, vaikka se hyppäisikin sukupolven.
Kuten tiedämme, mitokondriaalinen DNA-tieto, eli se DNA joka tulee äidiltä, on suurempi sillä hetkellä kun sikiö muodostuu.
Isän sperma ei sisällä tämän tyyppistä tietoa, joten isän isovanhemmat eivät ole yhtä suuressa roolissa. Tästä huolimatta jotkut genetiikan tutkimukset esittävät, että isän DNA olisi paljon läsnäolevampi, mitä tulee perittyihin piiirteisiin.
Jos ajatellaan asiaa pelkästään tunne-elämän näkökulmasta, useimmissa tapauksissa äidinäidit ovat isänäitejä paljon enemmän läsnä raskaudessa, synnytyksessä ja lastenlastensa kasvattamisessa. Useimmille ihmisille äidinäidin tärkeys onkin hyvin suuri.
Emme kenties tiedä ihan tarkalleen, mitä olemme perineet omalta äidinäidiltämme. Hänen läsnäolonsa elämässämme on kuitenkin yleensä ehdottoman tärkeä, katsottiinpa asiaa miltä kannalta tahansa.
Artikkelin pääkuva on lähteestä pinterest.com.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- García, C. N., & Vega, C. V. (2013). Relaciones abuelos-nietos: una aproximación al rol del abuelo. Sociedad y Utopía. Revista de Ciencias Sociales, 41, 464-482. https://estaticos.qdq.com/swdata/files/619/619320697/relacionesabuelosnietos.pdf
- Moreno, O. G., & Novo, F. J. (2001). Importancia del genoma mitocondrial humano en Medicina. Revista de Medicina de la Universidad de Navarra, 29-42. https://revistas.unav.edu/index.php/revista-de-medicina/article/view/6790
- Planillo, A. H. (2004). Abuelos, abuelas, nietos y nietas. El punto de vista infantil. Indivisa: Boletín de estudios e investigación, (5), 35-42. https://dialnet.unirioja.es/descarga/articulo/1043224.pdf
- Roa Venegas, J. M., & Vacas Díaz, C. (2000). Perfiles de abuelidad. Pedagogía social: revista interuniversitaria. https://redined.educacion.gob.es/xmlui/bitstream/handle/11162/144427/perfiles_abuelidad.pdf?sequence=1&isAllowed=y
- Triadó Tur, C., & Villar Posada, F. (2000). El rol de abuelo: cómo perciben los abuelos las relaciones con sus nietos. Revista española de geriatría y gerontología, 35(S2), 30-36. https://www.infogerontologia.com/documents/gerontologia/articulos/ll_congreso_geront_geriat_cataluna/2000c_rol_de_abuelo.pdf