Kävelytuolin hyödyt ja haitat lapsen opetellessa kävelemään
 

Kävelytuolin hyödyt ja haitat lapsen opetellessa kävelemään

Kun lapsi on valmis ottamaan ensimmäiset askeleensa, monet vanhemmat alkavat miettiä, täytyisikö lapselle hankkia kävelytuoli. Mitä tulee erilaisiin kävelytukiin, tasapainon löytäminen on tärkeää. Kävelytuolin liiallista käyttöä kannattaa välttää, mutta apuvälineen käytön täysi kieltäminen ei ole tarpeen.
Kävelytuolin hyödyt ja haitat lapsen opetellessa kävelemään

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 26 helmikuuta, 2019

Kävelytuoli on tuolia muistuttava apuväline, jossa seisomista ja kävelemistä opetteleva lapsi on tuettuna niin, että hänen jalkansa koskettavat lattiaa. Näin lapsi pystyy ponnistamaan jaloillaan vauhtia lattiasta. Kävelytuolin käyttö on kuin ryömimisen ja kävelemisen välimuoto. Mitä ovat kävelytuolin hyödyt ja haitat, ja millaisia vaikutuksia tällä apuvälineellä on pieneen lapseen?

Kävelytuoli tukee lasta ja estää tätä kaatumasta, minkä lisäksi tuolin pienet renkaat mahdollistavat lapsen vapaan liikkumisen. Tämän apuvälineen liiallinen käyttö voi kuitenkin vaikuttaa lapsen motoriseen kehitykseen.

Kävelytuolin hyödyt lapsen opetellessa kävelemään

Kävelytuoli antaa lapselle itsenäisyyden tuntee

Vanhemmat seuraavat lapsen jokaista liikettä tämän alkaessa ryömiä ja harjoitella kävelemistä. Tällainen suojelu rajoittaa omalla tavallaan lapsen liikkumista ja itsenäisyyttä.

Opetellessaan ryömimistä ja kävelemistä, lapsen täytyy saada liikkua turvallisella tavalla. Kun hän käyttää kävelytuolia, vanhempien ei tarvitse vahtia ja olla auttamassa häntä joka hetki, vaan hän pystyy olemaan ja liikkumaan vapaammin.

Kävelytuoli antaa vanhemmille aikaa muille aktiviteeteille

Yksi syy kävelytuolin käytölle on se, että äidit ja isät tarvitsevat aikaa erilaisten töiden ja tehtävien suorittamiselle. On tärkeää, että vanhemmilla on mahdollisuus tehdä muitakin asioita lastenhoidon ohella, jotta lapsesta huolehtiminen ei muutu ylivoimaiseksi tehtäväksi.

Kun lapsi istuu turvallisesti kävelytuolissa, vanhempi pystyy suorittamaan kodin askareita tai muita asioita.

Hauskanpitoa ja viihdettä lapselle

Kävelytuoli on lapselle kuin lelu. Kasvava lapsi voi pitää tuolissa hauskaa tuntien ajan kokiessaan ensimmäiset askeleensa ja liikkumisen ilon. Kävelytuolit ovat usein kirkkaan ja houkuttelevan värisiä, ja niihin on kiinnitetty erilaisia leluja ja esineitä lapsen viihdykkeeksi.

Jotkut kävelytuolit toimivat myös lapsen oppimista täydentävinä aktivointikeskuksina. Tuoleihin integroidaan erilaisia värejä, muotoja, ääniä ja tekstuureita, jotka tekevät niistä houkuttelevia lapsen silmissä. Tällaisten välineiden kanssa toimiminen vaikuttaa lapsen kognitiiviseen kehitykseen.

Kävelytuolin hyödyt ja haitat lapsen opetellessa kävelemään

Kävelytuolin haitat lapsen opetellessa kävelemään

Kävelytuoli ei kehitä lapsen kävelykykyä

Yleisestä uskomuksesta poiketen kävelytuolin käyttö ei stimuloi lapsen kävelykykyä. Kävelytuolia käyttäessään lapsi saa keinotekoista apua, jolloin mikään hänen suorittamansa liike ei ole verrattavissa varsinaiseen kävelemiseen.

Toisin sanoen, kävelytuolin käyttäminen ei haasta lasta tarpeeksi hallitsemaan liikkeitään. Tämä apuväline kannattelee lapsen painoa, jättäen kävelykokemuksen vaillinaiseksi. Joidenkin teorioiden mukaan kävelytuolin käyttäminen voi jopa aiheuttaa vääristymiä.

Vaikka kävelytuolin käytöllä on myös etuja, lapsi ei opi kävelemään ainoastaan kävelytuolia käyttämällä. Lapsen jalkalihakset kyllä tekevät työtä, mutta avustettuina.

Jos perheeseen päätetään hankkia kävelytuoli, sen käytössä kannattaa noudattaa kohtuutta. Lasta ei kannata jättää tuoliin pitkäksi aikaa, eikä tuolia kannata käyttää liian usein. Vaikka lapsen asettaminen kävelytuoliin antaakin vanhemmille mahdollisuuden keskittyä muihin asioisin, tuolin liiallinen käyttö on haitallista. Lapsen täytyy saada harjoitella kävelemistä myös ilman apuvälineitä.

Kävelytuoli on lapselle kuin lelu. Kasvava lapsi voi pitää tuolissa hauskaa tuntien ajan kokiessaan ensimmäiset askeleensa ja liikkumisen ilon.

Kävelytuolin käyttö voi aiheuttaa viivettä ryömimisessä ja kävelemisessä

Siirtyminen ryömimisestä kävelemiseen tapahtuu juuri siinä vaiheessa, kun suurin osa vanhemmista ottaa kävelytuolin käyttöön. On hyvä muistaa, että vaikka lapsen liikkeet ovat hieman kömpelöitä, ne ovat tärkeä osa lapsen motorista kehitystä.

Se, että lapsi asetetaan kävelytuoliin, voi viivästyttää kävelemään oppimista ja jopa häiritä lapsen kehitystä. Vanhempien on tärkeä antaa lapsen kokea jokainen kehitysvaihe kunnolla ja kohdata kaikki kehityksen virstanpylväät. Kävelemisessä ei ole kyse ainoastaan liikkuvuudesta, vaan myös lihasten kehittymisestä.

Kävelytuolin hyödyt ja haitat lapsen opetellessa kävelemään

Kävelytuoli estää kaatumiset, jotka ovat tärkeä osa lapsen kehitystä

Yksikään vanhempi ei halua lapsensa kaatuvan tai satuttavan itseään tämän ottaessa ensimmäisiä askeleitaan. Kaatuminen kuitenkin on, tiettyyn pisteeseen asti, tärkeä osa lapsen kehitystä.

On totta, että kaatuminen voi sattua, ja se edustaa omalla tavallaan vaaraa ja hallinnan menetystä. Se on kuitenkin kokemus, jonka avulla lapsi oppii ympäristöstään ja painovoimasta.

Kävelytuoli yksistään ei ole ongelma, vaan myös lapsen ylisuojeleminen on monen vanhemman haaste. Jotkut vanhemmat pelkäävät päästää lapsesta irti ja antaa tämän kävellä itse.

Vanhempien täytyy luonnollisesti varmistaa, että ympäristö on lapselle turvallinen, ja vahtia tätä herkeämättä. Lapsella täytyy kuitenkin olla mahdollisuus oppia kävelemään luonnollisesti ja sitä kautta kasvattaa itseluottamusta uuteen taitoon.

Yhteenvetona sanottakoon, että kävelytuolin käytöllä voi olla vaikutusta lapsen kehitykseen. Ei ole kuitenkaan vaarallista antaa lapsen pitää toisinaan hauskaa kävelytuolin avulla.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.